turvapaikka

Turvapaikka ja turvahahmo

Minun terapiassa tekemäni turvapaikka oli mummolan rappuset, ja turvahahmoni oli enkeli. Käytettiin niitä usein vakauttamiseeni. Kun tunnetilat kävivät liian suuriksi meniin mielikuvassa mummolan portaille, missä kaikki oli hyvin. Mummolan rappusilla istuin sitten enkelini kanssa lohduttamassa itseäni lapsena.

Voit lukea turvapaikan kuvauksen tästä ja turvahamosta, enkelistäni täältä

Näiden mielikuvien yhdistelmä oli minulle tärkeä. Sain kaipaamaani lohdutusta, paikassa missä tiesin kaiken olevan hyvin ja mitään pahaa ei tapahtuisi.

Trauma (4)

Minä käytin turvahahmoa usein myös kotona. Sohvalla istuessani ajattelin enkelin viereeni laittamaan siivet ympärilleni. Rauhoituin sillä tavalla nopeasti. Käytin tätä mielikuvaharjoitustani niin ahkerasti, että siitä alkoi pian tulla automaatio, kun minua ahdisti, enkeli saapui viereeni ja turvasi minut siivillään.

Turvapaikkaa käytettiin terapiassa niin usein, että sinne meneminen helpottui joka kerta, ja osasin mennä sinne heti turvapaikka sanan kuultuani. Usein mielikuvissani lensin kuusimetsän yli sinne. Laskeuduin pehmeästi rappusille lapsi minäni viereen. Enkeli istui aina ylemmällä rappusella ja laittoi siivet meidän molempien ympärille. Halasin ja rakastin sitä lasta, kerroin miten paljon häntä rakastin, ja auttaisin häntä selviämään kaikista niistä tunteista. Tunteista ja asioista mitä hän joutui käymään läpi, näkemään ja kokemaan. Tuntui kuin olisin juuri sillä hetkellä saanut voimaa jaksaa. Kukaan ei rakastanut sitä lasta niin kuin minä ja enkelini siinä hetkessä.

Trauma (10)

Turvahahmo

Olen tehnyt terapiassa itselleni lohduttajan, suojelijan. Se on enkeli joka saapuu lohduttamaan minua vaikealla hetkellä. Käytämme häntä mielikuvaharjoituksissa.

Sillä on pitkät vaaleat hiukset ja valkoinen mekko. Sen kasvoilla on yleensä hymy. Sen ilmeestä huokuu turvallisuus, ja varsinkin tyyneys. Se tietää kaikesta kaiken. Ilme on jopa hiukan arvoituksellinen.

Siivet. Ne on suuret, paljon suuremmat kuin luulisi sen edes jaksavan kannatella. Ne on vitivalkoiset ja paksut, vahvat. Sulat on suuria ja kiiltäviä, ja ne on tarkassa järjestyksessä. Siipi on lämmin ja pehmeä, sileä.

Kun hän istuu takanani, hän saa helposti levitettyä siivet ympärilleni suojaksi. Kuin muuriksi. Mikään ei läpäise niitä. Se huokuu rakkautta minua kohtaan. Rakkautta, ymmärrystä ja myötätuntoa.

Ja toisin kuin kukaan ihminen, se on täysin virheetön. Ja sen rakkaus minua kohtaan on täysin varauksetonta ja puhdasta. Pyhää.

Ja ei, enkelini ei ole millään tavalla uskonnollinen. Ne tilanteet mistä tämä enkelini minut hakee on sellaisia, että jos jumala olisi olemassa, ei se olisi antanut niitä tapahtua..

LRM_EXPORT_10197147682932_20181125_152315961

Tunteet tulee

Terapeuttini käski palata eräällä istunnolla takaisin siihen joulumuistoon minkä olin aikaisemmin kertonut. Hän käski minun ummistaa silmäni. Istuin hyvin juurtuneena tuoliin ja keskityin hänen ääneensä. Terapeuttini avulla menin siihen lapsuudentilanteeseen uudelleen. Kerroin tarkasti miltä huone näyttää, mitä tuoksuja siellä on, millainen tunne minulla siinä hetkessä on. Ei mennyt kovinkaan kauan kun olin täysin siellä. Kuulin äänet ja tunsin koirani, jota lattialla istuessani silittelin. Otin pikkuhiljaa kaikki ne tunteetkin vastaan, surun, pettymyksen, epätoivon, pelon.

Sen jälkeen palasin turvapaikkaani, eli sinne mummolan rappusille. Kun olin saanut oloni taas rauhoitettua ja tunsin itseni taas vakaaksi, palasin takaisin. Sen jälkeen menin aikuisena siihen viereeni istumaan.

IMG_20180121_134047

Se oli todella koskettavaa, istuin viereeni ja katsoin sitä pientä surullista lasta. Otin sen syliini ja silitin sitä, lohdutin, pidin hyvänä. Se suru mitä se lapsi tunsi, iskeytyi kovaa ja korkealta. Purskahdin itkuun. Kerroin sille lapselle että olen siinä hänen turvana nyt ja ikuisesti. Kerroin että välitän hänestä ja hän on rakas. Silitin hiuksia ja rutistin syliini. Vein hänet kanssani turvapaikkaan ja rauhoittelin. Kerroin hänelle että kaikki selviää vielä parhain päin.

Oli ristiriitaista olla siinä itseni kanssa.. Oli musertavaa lohduttaa itseään. Lohdutus, mitä olin silloin niin kipeästi tarvinnut.

Kirjoitettu Tammikuu 2016

ITSEMYÖTÄTUNTO

Tähän päivään takaisin. Itsemyötätunto on tärkeimpiä matkalla oppimiani asioita. Olin irroittanut itseni niin kauas niistä kaikista asioista, etten ymmärtänyt sitä kaikkea. En ymmärtänyt, tai edes osannut, tuntea itseäni kohtaan surua. Surun tunteminen on ollut tärkeää. Minun on pitänyt käydä se suru läpi. Suru mitä en silloin lapsena voinut käydä läpi, koska en olisi kestänyt sitä ottaa vastaan yksin. Nyt en ollut yksin, sain vastaanottaa tämän musertavan suuren tunteen turvallisesti terapeuttini kanssa.

Sain myös itse aikuisena olla mukana siinä, tunnustella sitä outoa tunnetta minkä tuntemisen olin kokonaan tukahduttanut. Minun oli pitänyt opetella tukahduttamaan se sen takia, etten lapsena olisi kertakaikkisesti kestänyt sitä, se olisi ollut liian musertavaa. Mutta nyt minulla oli viimein mahdollisuus tuntea se tunne.

Sen tunteen läpikäyminen on ollut matkani varrella tärkeää. Olen tuntenut surua niin itseäni kuin äitiäni kohtaan. Olen tuntenut surua mieheni ja lapsieni puolesta ja loppujen lopuksi koko maailman. Ja sekin piti läpikäydä. Olin itseasiassa tässä vaiheessa vegaani sen takia, että koin jopa niin suuria tunteita koiraani kohtaan, että läpikävin koko eläinkunnan. En voisi syödä yhtään eläintä, vaan tunsin surua niiden kuolemaa kohtaan, niiden lyhyttä, arvotonta elämää kohtaan. Tunteet oli suuria, heräsin keskellä yötä itkemään kun mietin eläinkuljetuksia öisillä kaduilla kohti teurastamoa.

IMG_20180121_134035

Muistan mummolan rappuset, ne harmaat ja auringossa lämmenneet. Istun rappusilla ja nojaan polviini. Tutkin täydessä työntouhussa olevia muurahaisia vanhojen lautojen raoissa. nenääni tuoksuu kesä ja aamukasteen kostea nurmikko.. Mummon herkkupuuroa vatsa täynnä, se on jo tuntikausia ennen heräämistäni laitettu puuhellalle hautumaan.

Mummo touhuaa tuvassa omia hommiaan, käy välillä kaivolla vettä hakemassa ja minä kipitän perässä. Mummo pelottelee kaivomörköllä. Jos kaivoon kurkistaa, nappaa kaivomörkö ikiajoiksi.

Siellä vietän kesäni, mummon kanssa pestään ulkona pulsaattorikoneella pyykkiä. Valkoiset lakanat liehuu tuulessa ja ihana pesuaineen tuoksu leviää pitkin saunan taustaa missä pyykkäminen tapahtuu. Siellä paistaa aurinko ja tuoksuu kesä ja niin vitivalkoisia lakanoita en ole sen jälkeen koskaan nähnyt.

naru

Se on turvapaikkani. Mummolan rappuset. Siellä oli hyvä ja turvallinen olla. Sinne minut mielellään laitettiinkin pois jaloista koko kesäksi, että äiti ja isäpuoleni sai ryypätä rauhassa. Siellä ei tarvinnut pelätä.

Siellä ei tarvinnut katsoa kun äitiä pahoinpideltiin. Siellä ei herätty yöllä puukkohippasille, saati siihen yksinäisyyteen kun porukat oli lähtenyt baariin. Siellä elin lapsen, normaalin lapsen elämää.

Mummo, sinua minä ikävöin. Ja turvapaikkaa, mummolan harmaita rappusia