Turvahahmon luominen oli terapia prosessin yksi tärkeimmistä asioista. Turvahahmon käyttöä piti harjoitella niin usein, että se tuli automaattisesti käyttöön. Kun minua ahdisti, turvahahmo tuli viereeni. Kun minua pelotti, se oli heti vierelläni. Sitä piti kuitenkin harjoitella usein, että sain sen automaationa tulemaan. Mielikuvaharjoitukset olivat minulle tärkeitä koko prosessin ajan. Sain tehtyä paljon korvaavia harjoituksia mielikuvaharjoittelun avulla ja tällöin ne olivat ”kuin tosia”.
Opin itsemyötätuntoa harjoituksien ja varsinkin turvahahmon avulla. Se, että menin itse mielikuvaharjoituksissa niihin tilanteisiin, oli myös pysäyttävää. Kun kuusivuotias Jonna tarvitsi turvaa ja lohdutusta, minä menin aikuisena itsenäni sinne ja annoin sitä. Se on voimakasta.
Turvahahmon piti olla joku muu kuin ihminen. Ei ainakaan sellainen ihminen jonka tunsin. Ihmiset tekee virheitä, turvahahmo ei. Turvahahmo rakastaa minua enemmän kuin kukaan koskaan. Turvahahmo on vain minua varten, ei ketään muuta, ei edes itseään. Sen takia se ei voi olla kukaan tuntemani ihminen. Enkeli tuli siksi, että näin se heti silmieni edessä. Ja halusin ne siivet, vahvat valkoiset siivet suojaamaan minua. Kuin muuri. Kun se levittäisi ne eteeni, ei olisi mitään hätää. Tunsin mielikuvassa siipien lämpimän, sileän pinnan. Sileät, silkkiset ja vahvat höyhenet, täydellisessä järjestyksessä.
Ahdistukseen tästä oli suuri apu. Ahdistukseni aina hieman pieneni heti, kun turvahahmo saapui. Hän ei koskaan puhunut minulle. Hän vain oli. Hänen läsnäolonsa huokui turvallisuutta ja tasapainoa, joten en olisi tarvinnut sanoja. Käytin turvahahmoa usein terapia istunnoilla, mutta välillä myös kotona. Tein kotona rauhoittumisharjoituksia sohvalla, ja otin turvahahmon istumaan taakseni. Levittämään siivet ympärilleni, tekemään minulle kuin kuplan, missä saatoin olla rauhassa. Turvassa.
Luulen että tälläinen turvahahmo on hyvä kenelle tahansa, mutta varsinkin kompleksisessa traumassa, missä turvallisuuden tunteen vakauttamista tarvitaan huomattavan paljon, tämä on todella toimiva. Uhkaavia tilanteita tulee kaikkialla, ja kun tämän saa toimimaan muuallakin kun terapiassa, on tämä vakauttamiskeino arvokas!

Enkeli ei ole uskonnollinen. En usko jumalaan. Uskoin joskus lapsena, rukoilin paljon. Rukoilin joka ilta että jumala pelastaisi meidät. Että jumala tekisi tilanteelle jotain. Että äiti ei enää kärsisi, ei enää saisi selkäänsä. Rukoilin että äiti ja minä kuolisimme auto-onnettomuudessa, etten minä vain koskaan jäisi ilman häntä. Sitten teini-ikäisenä havahduin, kukaan ei kuuntele minua. Kukaan ei tee asioille mitään. Mikään ei muutu. Minä vain voin huonosti. Ja äiti voi huonosti. Se jotenkin herätti minut siihen, ettei jumalaa ole olemassa. Harmikseni en silloin vielä ymmärtänyt että minähän sen minun todellisuuden luon.
Ajattelin koko elämäni että minulla ei ole mitään virkaa tässä elämässä. Että minut on vain heitetty tähän elämään selviytymään. Heitetty niin kuin koskeen, joka virtaa suurien kivien keskellä. Pauhaa niin kovaa ja virtaa niin lujaa, että korvissa soi. Ja joka hetki, on taistelu elämästä ja kuolemasta. Joka hetki on pelkkää selviytymistä sen kuohuissa. Ja minähän selviäisin. Tartuin joka oljenkorteen henkeni hädässä. En oppinut elämään, opin selviytymään.

Rukoilemiseni siis loppui. Jokin tunne aina oli, että jotain tässä on hämärää. Että kaikki ei voi olla tässä. Kunnes terapian jälkeen olen ymmärtänyt. Minä. Vastaus on minä. Minä olen oman elämäni luoja. Jumala. Minä luon elämästäni sellaisen kuin tahdon.
Kysymys kuuluukin, miten paljon olen valmis tekemään töitä minkäkin asian eteen?
Voit lukea minun turvahahmosta lisää tästä