Avainsana: perheväkivalta

Jos voisit pelastaa elämän, tekisitkö sen?

Suomi on EU:n toiseksi turvattomin maa naisille. Yksi kolmesta naisesta kokee suomessa perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa. Euroopan unionin perusoikeusvirasto (RFA) teki kattavan tutkimuksen EU maiden naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa naisiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa, raiskaus ja perheväkivaltaa. Ja koska naisiin kohdistuva väkivalta ei kosketa ainoastaan niitä naisia, vaan myös heidän perheitään, lapsiaan ja lähipiiriään. Tämä koskettaa yleisesti koko yhteiskuntaa.

Vakavimpia traumatisoitumisen aiheuttajia ovat seksuaaliväkivalta, hyväksikäyttö, perheväkivalta ja laiminlyönnin kohteeksi joutuminen. Perheväkivalta heijastuu moneen ihmiseen, sillä perheväkivaltatilanteissa on sekä osallisia, kohteita että silminnäkijöitä. (Lähde TAYS-psyykkinen trauma) Välillisesti oirehdinta ja traumatisoituminen koskettaa varmasti melkein meitä kaikkia.

Jos esimerkkinä on lapsi, joka kokee kotonaan väkivaltaa tai traumatisoituu perheen sisäisestä väkivallasta, hän alkaa oirehtimaan koulussa kyvyttömyydellä keskittyä tai toisten kiusaamisella yms. Perheväkivalta koskettaa siis koko luokkaa. Sitä kautta se koskettaa siis opettajaa ja myös muitten lasten koteja. Ja jos esimerkkinä on nainen joka on kokenut lapsuudessaan itse väkivaltaa, kasvaa siihen että väkivalta on tapa jolla voi ilmaista omia tunteitaan puolisoon. Sama myös toisinpäin. Puoliso voi parisuhteessa pahoin, tulee poissaoloja töistä yms, voi tulla päihteiden väärinkäyttöä ja voi alkaa myös puolustamaan itseään väkivallalla. Tämä tilanne luultavasti näkyy myös lähipiirissä ja ystävissä. Puolison perheessä ja läheisissä. Jokainen on varmasti huolissaan omista rakkaistaan. Perheväkivalta näkyy myös mielenterveystilastoissa, sillä se aiheuttaa aina kärsimystä uhrissa, masennusta, itsetuhoisia ajatuksia, mielenterveyshäiriöitä. Se näkyy, mutta sitä ei nähdä. Sen huuto kuuluu, mutta sitä ei kuulla.

trauma (21)

Suurin osa naisista ei ilmoita väkivallanteoista viranomaisille, vaan kokevat ettei järjestelmä kannusta siihen, eikä tue heitä. Eli yleensä kaikki luvut ovat vain niitä harvoja tapauksia jotka on ILMOITETTU viranomaisille.

”2011 EU teki istanbulin sopimuksen jonka tarkoituksena on kitkeä ja ehkäistä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Vuonna 2012 annetussa uhrien oikeuksia koskevassa EU:n direktiivissä määritetään rikoksen uhrien oikeuksia, suojelua ja tukea koskevat vähimmäisvaatimukset EU:ssa. Tehty sopimus on ensimmäinen oikeudellisesti velvoittava alueellinen sopimus jolla puututaan kattavasti naisiin kohdistuvan väkivallan eri muotoihin, kuten henkiseen väkivaltaan, vainoamiseen, fyysiseen väkivaltaan, seksuaaliseen väkivaltaan ja seksuaaliseen häirintään. Yleissopimus tulee voimaan, kun kymmenen valtiota on ratifioinut sen. ”

”Suurin osa väkivallan uhriksi joutuvista naisista ei tee asiasta ilmoitusta poliisille eikä myöskään millekään uhrien tukijärjestölle. Tämä on ongelmana erityisesti niissä EU:n
jäsenvaltioissa, joissa ei vielä pidetä yleisesti sopivana keskustella ja avautua henkilökohtaisista väkivaltakokemuksista. Tämän seurauksena suuri osa väkivallan
uhriksi joutuneista naisista ei ole yhteydessä oikeusjärjestelmään eikä muihin palveluihin, mikä korostuu etenkin jäsenvaltioissa, joissa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ei ole valtavirtaistettu poliittiseksi toiminta-alaksi.” Teksti RFA:n tekemästä tutkimuksesta.

Nainen siis erittäin harvoin hakee apua perheväkivaltaan. Hän tarvitsee siihen apua ja tukea kaikilta. Häpeä ja pelko edesauttaa asian peittelyä.

”Naapureiden asia tuo avun hankkiminen ei ole, koska heillä on omat taakkansa. Väkivaltaisten ihmisten kanssa yhteenotto on aina riski ja pienikin verbaalinen erimielisyys voi saada kohtuuttoman paskamyrskyn. Puhumattakaan siitä että joutuu ilmoittamaan lastensuojeluun tai poliisille naapurin väkivaltaisuudesta. ” -Tuntematon kirjoittaja Me Naiset lehden palstalla.

Onko tässä syy väkivaltatilastojen rehottamiseen? Onko puhumattomuus tämänkin takana? Haluaako Suomi olla se maa jossa silmät suljetaan naapureiden väkivaltaisuudelta lapsiaan kohtaan? Naisiaan kohtaan?  Jos nainen ei uskalla hakea apua puolison pahoinpitelyyn, koska ei koe että häntä tuettaisiin prosessissa tarpeeksi, ja häpeä siitä, että on joutunut tälläiseen parisuhteeseen sulkee suun. Häpeä painaa alleen ja pitää sinut hiljaa. ”Sinä olet tuohon parisuhteeseen joutunut” Häpeä myös syyllistää. Ja naapuri joka kuulee ja näkee tilanteen, kääntää pään pois?!

Ajatus tekee minut surulliseksi. Minä tiedän millaista on olla lapsi, joka näkee väkivaltaa koko lapsuuden. Kun pelkäät vanhempasi puolesta, että seuraava isku onkin liikaa, ja äiti ei enää nousisikaan koskaan. Sinun ainut tuki ja turva, sinun rakas, koko maailmasi.  Minä tiedän, mitkä arvet se jättää. Minä tiedän myös sen, millaista on, kun se on mallina parisuhteelle. Miten itsekin olen rajoja ylittänyt ja käynyt päälle. Minä tiedän myös millaista on kun saa parisuhteessa turpaansa. Minä tiedän millaista on elämä kun on kokenut seksuaaliväkivaltaa.

Minä tiedän.

Jos sinä voisit pelastaa jonkun elämän, tekisitkö sen?

Ja jos luet tarinani, tiedät millaiset arvet se jättää, miten se pilaa koko elämän pikkuhiljaa, salakavalasti. Sulkien suusi ja pitäen sinut otteessaan. Ehkä jopa koko elämäsi, ellet hae apua. Uskomuksesi elämää kohtaan ovat vääristyneet, ajattelet ettet ole arvokas, kukaan ei voi rakastaa sinua tai jopa, ettet ole elämän arvoinen. Jos sinä voisit jonkun elämän pelastaa näiltä ajatuksilta, tekisitkö sen?

Muutama tilasto poimittuna:

  •  Yhteensä 73 prosenttia edellisessä tai nykyisessä parisuhteessaan väkivaltaa kokeneista naisista kertoi perheessä asuneiden lasten olleen tietoisia väkivallasta.
  • 21 miljoonaa naista EU:ssa on ilmoitti joutuneensa jollain tavoin aikuisen tekemän
    seksuaalisen väkivallan tai hyväksikäytön kohteeksi alle 15-vuotiaina.
  • Keskimäärin 27 prosenttia naisista on kokenut lapsuudessaan (alle 15-vuotiaana) aikuisen tekemää fyysistä väkivaltaa.
  • Väkivallantekijän kontrolloiva ja väkivaltainen käyttäytyminen voi vaatia, että poliisi puuttuu suoraan tilanteeseen uhrin suojelemiseksi ja ohjaa hänet tukipalvelujen piiriin sen sijaan, että odotetaan uhrin itse hakevan apua.
  • Noin 13 miljoonaa naista EU:ssa oli kokenut fyysistä väkivaltaa haastattelua edeltäneiden 12 kuukauden aikana.

Tässä linkki tutkimukseen (pdf) ”Eu:n laajuinen tutkimus naisiin kohdistuvasta väkivallasta”

ÄLÄ SIIS SULJE SILMIÄ TAI KORVIA, VAAN SOITA APUA, JOS KUULET NAAPURISTA VÄKIVALLAN ÄÄNIÄ. AUTA YSTÄVÄÄ,TUTTUA, TYÖKAVERIA, OTA ASIA AINA VAKAVASTI, KUN JOKU PUHUU PERHEVÄKIVALLASTA! AUTA IHMISTÄ KUTEN TOIVOISIT SINUA AUTETTAVAN, TAI SINUN RAKASTA. SILLÄ JOKAINEN ISKU ON OSOITETTU JONKUN ÄIDILLE, SISARELLE, PUOLISOLLE. JONKUN RAKKAALLE.

traumaselviytyjä
21 miljoonaa naista EU:ssa kokee seksuaalista väkivaltaa ennen kuin he täyttävät 15. Minä tiedän. Minä olin yksi.

 

Rakkaudella ❤ Jonna

”Jumalauta sä olet tyhmä”

Olin ruokakaupassa yksi päivä ja keräilin siinä ajatuksissani ostoslistan tavaroita. Pysähdyin hygieniaosastolle etsimään shampoota tai jotain, ja havahduin pariskuntaan samalla käytävällä. Mies ja nainen kävelivät käytävää eteenpäin ripein askelin, nainen tuijottaen tiukasti eteen ja mies tuijottaen tiukasti naista. Sättien häntä jokseenkin kovaäänisesti. ” Sinä voit vittu tuijotella niitä purkkeja, vittu miten kauan haluat, mutta mua ei vittu kiinnosta…” Nainen häpesi, sen näki hänestä kauas. Hän halusi sulkea kaiken pois ulkopuoleltaan ja hän oli täysin kääntynyt sisäänsä. Pystyin melkein kuulemaan hänen ajatuksensa.

He menivät pian ohi, mutta miehen elekieli kertoi kaiken. Hän alisti naisen siinä tilanteessa totaalisesti. Niin sanoillaan, kuin elekielellään. Se mitä nainen oli tehnytkään oli tyhmää, idioottimaista, miehen mielestä. Pysähdyin täysin tähän tilanteeseen. Jäin hyllyväliin yksin miettimään että millainen kotielämä tällä pariskunnalla mahtoikaan olla. Miten mies puhuisi hänelle heidän ollessaan kahden, jos hän puhui näin julkisella paikalla. Mistä keskustelu, tai miehen yksinpuhelu oli mahtanut alkaa. Millä tavalla mies kohtelee naista silloin kun on vihainen, entä silloin kun tuntee ylenpalttista rakkautta tätä kohtaan? Millaisilla sanoilla mies toivottaa naisensa kotiin kun hän tulee töistä, mitä hän sanoo kun nainen on lähdössä ystävänsä kanssa ulos? Kehuuko mies hänen hiuksiaan, vaatteitaan, hymyä? Laittaako mies illallista yllätyksenä, tai keittääkö aamulla hänelle kahvia?

Minä en tiedä. Koko tarina minkä pariskunnasta siinä hetkessä rakensin, oli tietenkin minun mielikuvitusta, sillä en mitenkään voi tietää millainen suhde heillä on, ja onko heillä edes suhdetta. Mutta sen tiedän, missä helvetissä olen itse tuollaisen puolison kanssa elänyt.

Kun mieheni sitten tuli perässä hyllyväliin jossa olin, hymyilin hänelle, ja hän takaisin minulle. Teimme ostokset ja lähdimme kaupasta pois, minä prosessoiden koko matkan. Kerroin sitten miehelle ulkona mitä näin, ja kerroin että olen kiitollinen hänelle siitä ettei hän koskaan puhu minulle tuolla tavalla. Hän katsoi minua ja kysyi miksi hän koskaan puhuisi minulle niin, ja ei normaali ihmisen käytöstapoihin kuulu puhua toiselle niin. Hän katsoi minua melkein ihmeissään. Kiitollisuus puristi rintaani.

received_10211824369076865

Minä olen elänyt suhteessa missä minulle puhuttiin kuin olisin arvoton. Kuin minulla ja ajatuksillani tai tunteillani ei olisi mitään merkitystä. Kun minun nolaaminen ystävien tai tuntemattomien edessä olisi viihdettä. Ja häpeä lakaisi minut aina maton alle. Häpeä sulki suuni, en pystynyt puolustamaan itseäni. Minua hävetti itseni mutta myös puolisoni puolesta. Minun mielestä oli äärimmäisen noloa että hänellä ei juuri ollut niitä käytöstapoja. Että hän saattoi puhua minulle ilkeästi ja ikävästi, kenen vain kuullen.

Ja kotona minulle puhumiselle, tai minun kohtelemiseni ei ollut kenenkään arvion alla. Ei ollut mitään suodatinta. Joten se eskaloitui useasti. Jos joskus nolasin hänet, sain tuntea sen nahoissani myöhemmin.

Mietin sinä iltana sitä naista, että näkeekö hän tuon kaiken. Minä en silloin omassa kuplassani nähnyt mitään. Olin sokea. En nähnyt muita vaihtoehtoja, en ymmärtänyt sitä isossa kuvassa. Miten vahingoittavaa se minulle, ja minun itsetunnolleni oli. Ja kun se vaan jatkuu, siitä tulee normi. Koska ihminen sopeutuu mihin vain. Se sopeutuu alistamiseen ja ilkeilyyn pikkuhiljaa, eikä näe muuta. Ihminen sopeutuu jopa pahoinpitelyihin ja muihin raakuuksiin. Jos sen on pakko. Ja varsinkin, jos sen selviytyminen on kiinni siitä.

sinä olet arvokas.

Kunpa voisin kuuluttaa jossakin että on vaihtoehtoja. Että on muuta. Että on elämää ilman häpeän tunnetta, ilman kipua ja surua. Toisen ihmisen, varsinkaan sinun rakkaan, läheisen ihmisen ei kuulu satuttaa sinua sanoilla, eikä varsinkaan teoilla. Sinua kuuluu suojella ja rakastaa, sinun puolison kuuluu nostaa sinua, ja kannustaa. Kertoa että olet arvokas ja tärkeä ihminen. Ja tukea sinua sinun päätöksissä, haastaa sinua hieman parempaan, mutta hyväntahtoisesti, sinua nostaen.

Sillä sinä olet kaiken rakkauden arvoinen.

IMG_20170717_211446_840

Rakkaudella Jonna

Perheväkivalta

kirjoitettu 11/2016

Sosiaalisessa mediassa huomasin julkkisparin päivityksen, missä he kertoivat törmänneensä perheväkivaltaan keskellä päivää. Autoa ajaessaan olivat huomanneet nuoren pojan ilman päällysvaatteita ja kenkiä värjöttelemässä tiellä. Olivat ottaneet pojan kyytiin ja poika oli kertonut että isä on uhannut tappaa koko perheen. Tämä pariskunta ei ollut jäänyt tilannetta ihmettelemään vaan olivat menneet paikalle ja mies oli mennyt sisälle. Agressiivisen oloinen isä oli avannut oven, äiti oli päässyt pakenemaan mutta tytär oli vielä sisällä lukittautuneena vessaan. Mies oli saanut isän rauhoittumaan ja virkavalta oli lopulta hoitanut tilanteen loppuun.

Siis wau! Ihan käsittämätöntä toimintaa, ei voi kun hattua nostaa! Olisipa minunkin lapsuudessa joku tehnyt noin! Millainen minun elämä olisi jos minulle olis käynyt noin? Joku ois pelastanut minut? Tullut ovelle ja vienyt pois, rauhoitellut, kertonut että kaikki selviää? Jos minut ja äiti ois viety turvaan?

Noup, niin ei todellakaan käynyt. Naapurit vaan katseli kieroon pihalla ja supatteli toisilleen. Jos ja kun joku naapuri tai ehkä(?) jopa itse äiti oli saanut ne poliisit soitettua, niin ne kävi siinä ovella vaan toteamassa että pahoinpitelijä oli jo ottanut hatkat. Muistan kyllä valokiilat pihapusikoissa kun poliisit miestä sieltä etsi löytämättä koskaan. Äiti irrotti sisäovesta kahvan, jospa se pitelisi sitä, hah! Loppuyö nukuttiin vierekkäin ja voi luoja miten mä pelkäsin koko yön.

Kukaan ei koskaan puuttunut siihen vaikka sitä jatkui vuosikausia ja mä varmasti oireilin siitä. Äiti peitteli asiaa myös todella tehokkaasti. Äiti opetti myös minulle sen että siitä ei puhuta, mistään ongelmista ei puhuta. Ja sitten se suurin pelko laitettiin vakuudeksi, ”sinut viedään minulta pois jos kerrot”.

Pienen lapsen suurin pelko on että äiti kuolee tai lapsi joutuisi elämään ilman äitiä. Varmasti myös isä on tärkeä mutta siitä en voi puhua koska isää ei elämässäni ole koskaan ollut. Ja kun tätä opetetaan pienestä pitäen se tulee luonnostaan ja suoraan selkäytimestä. Hatunnosto siis myös pojalle joka kertoi autossa mikä oli hätänä!

IMG_6414

Ja siis tämä on suurin syy miksi en ole koskaan nuoruus aikanani voinut hakenut apua. En voinut koskaan kertoa kenellekkään miten paha minulla oli olla. Jos minulla oli paniikkikohtauksia tai itsestä irtautumista, en koskaan kertonut niistä lääkäreille. Koska se pelko oli vieläkin niin suuri.

Jos ja kun kohtaat tälläisen tilanteen kuin alussa mainitsin, ole kiltti, äläkä käännä kasvojasi pois. Sillä sinä voit pelastaa jonkun hengen.  Sillä perheväkivalta jos mikä, tappaa sut satavarmasti, vähintään sisältä.

IMG_6634

Kun tänään 24.2.2019 luen tämän kirjoituksen ja päätän julkaista tämän mietin, miten moni varmasti miettii että tuossa ei ole mitään ihmeellistä. Että tämä pariskunta toimi näin. Mutta se ei ole mitenkään itsestäänselvyys. Ulkopuolisena tälläinen tilanne on pysäyttävä, varsinkin kun se ensimmäisen kerran tapahtuu. Tuntuu kertakaikkisen hullulta että keskellä kirkasta päivää jonkun mies pieksää vaimoaan. Että olenko minä oikeasti tässä tilanteessa? Kynnys mennä tälläisiin tilanteisiin on monesti suurempi kuin uskoisikaan. Kun tälläinen juttu julkaistaan lehdessä, kaikki ajattelee että tottakai minäkin toimisin noin. Mutta kun tilanne on päällä, sitä voi ajatella aivan eri tavalla. Toimia aivan toisin.

Ketään ei voi väkisin rutistaa rakkaaksi.

Kun seinänaapurista kuuluu juhlintaa ja loppuillasta itkua, kynnys soittaa poliisit on korkea. Toki jos lapsen itkua kuuluu on tilanne jo toinen. Mutta herätän nyt vain ajatuksia. Tai entä jos ystävä kertoo että tapeltiin miehen kanssa, soitatko poliisit? Luultavasti et. Entä jos sinä olisitko se joka kertoo ystävällesi tämän, pienenteletkö tilannetta, sen vakavuutta? Puolustelisitko miestäsi, sitä jota rakastat? Mutta väkivalta kaikissa muodoissa, kaikissa ihmisten välisissä suhteissa on väärin. Niin verbaalinen kuin fyysinen. Jos sinua tai jotakuta edes uhkaillaan väkivallalla on se vakavaa.

Koska kun asiasta puhutaan (uhataan) on se ajatus väkivallasta jo mennyt sen ihmisen aivojen läpi. Ehkä se hillitsee itsensä seuraavalla kerralla, tai sitten ei. Perheväkivaltaan voi kuolla, ja minä tiedän sen. Kokemuksen syvällä rintaäänella sanon, että kaikesta muusta sinä kyllä selviät, mutta et siitä viimeisestä iskusta, joka voi olla vain vahinko.

Hae apua perheväkivaltaan tai auta läheistäsi hakemaan apua. Pysäytä tilanne. Jos sinä voit tehdä sen, tee se! Perheväkivalta jättää syvät haavat kaikkiin siinä tilanteessa oleviin, ikuisesti. Ja joskus jopa pysyvästi. Minä lupaan, että turvallisessa suhteessa on lupa olla se kuka on, lupa olla, elää ja rakastaa. Ketään ei voi väkisin rutistaa rakkaaksi. Sillä rakkautta on se, kun voi päästää irti, eikä se kun pitää liikaa kiinni. 

IMG_6546