Minulta on kysytty että miten sitä voisi sitten olla myötätuntoisempi itselleen ja itse olen aloittanut tällä:
KUUNTELE ITSEÄSI, SINUN SISÄISTÄ PUHETTASI
Aloin havainnoimaan aamuista tarinankertojaani, sitä joka alkaa puhumaan jo ennen kuin minun alitajuntani on herännyt herätyskelloon. Sitä joka käski painamaan torkkua eikä hälytyksen lopettamista. Se kertoi miksi minun on parempi tänään jäädä vielä hetkeksi lämpimän peiton alle. Painaa torkkua ja antaa aivojen vaipua vielä hetkeksi unimaailmaan.
Kun sitten nousin ylös, se puhui millainen minun oloni on, ja mitä vastoinkäymisiä tulisin tänään käymään läpi. Kun otin puhelimen käteen ja aloin plaraamaan somea, se kommentoi kaikkia uutisia ja kuvia minulle tyyliin: sinusta ei olisi tuohon, sinulla ei ole tuota, sinä et saavuta tuollaisia. Minä menin kasaan sohvalle ja yritin vain selviytyä sen jälkeen päivästä. Kertoja kommentoi koko päivän ajan samaan sävyyn elämääni.
Se mitä tajusin oli se että pystyin muuttamaan sitä tarinankertojaa. Ja se että vasta tämän havainnoinnin kautta pystyin tuntemaan itsemyötätuntoa. Kun kertoja sanoi että olen huono, en pystyisi tai en kykenisi, sanoin itselleni että oli kamalaa että se puhui minulle noin, ja että voisin yrittää silti parhaani. Epäonnistuminen ei olisi maailmanloppu ja olisin niin hyvä kuin pystyisin. Olisin arvokas ja tärkeä.
Rakas päiväkirja,
Tänään on upea päivä, tunnen itseni kauniiksi ja oloni on tasapainoinen..
Itsemyötätunto ei tule itsestään, ei varsinkaan jos sisäinen puhe, se tarinankertoja on sinulle ilkeä ja vaativa. Jos se vain piiskaa sinua aina, eikä koskaan anna hyvä palautetta. Mutta onneksi itsemyötätuntoa voi oppia. Minulle avain siihen oli nuo aamun hetket. Miten puhun itselleni. Miten halusin aamuni aloittaa, tai mitä muutoksia ajattelussani halusin. Kirjoitin asioita ylös ja pohdin asiaa metsässä yksikseni. Aloitin aamuni kehumalla itseäni aamuisin hampaita harjatessa tai kahvia juodessa. Kuuntelin motivaatio puhujia ja tsemppasin itseäni. Sitä pitää harjoitella koko ajan. Koska se oikea hetki kertoo mihin olen päässyt. Se hetki kun on kiire ja nälkä ja saan jotain lokaa niskaani. Se on se hetki kun pitää pysähtyä kuuntelemaan onko oppi jo mennyt perille. Sättiikö se sinua epäonnistumisesta, käskeekö se väsyneenä ja nälkäisenä suorittamaan lisää? Ja olipa miten vaan, harjoittelu jatkuu.
Sillä koskaan et tule olemaan tässä asiassa valmis. Itsemyötätuntoa ei koskaan ole varmasti liikaa. Itsensä rakastaminen ja hyväksyminen on upea asia ja tuo elämääsi paljon positiivisia asioita, tilanteita ja ihmisiä. Joten kaikki varmasti haluavat olla myötätuntoisempia itselleen. Älä tee tästäkään siis liikaa itsellesi, aloita pienistä tavoitteista. Kuuntelen itseäni, otan omaa aikaa, pysähdyn havainnoimaan sitä miten puhun itselleni, näistä on jo hyvä aloittaa.
Talvisesta metsästä terveisiä, ❤ Jonna
Traumaselviytyjä 