masennus – Traumaselviytyjä

Kehon ihmeellinen suojelija

Vagushermo – kehon ihmeellinen suojelija?

Törmäsin todella mielenkiintoiseen podcastiin ylellä vagushermosta. Linkkaan podcastin tähän mutta kirjoitan muutamat ainakin minulle tärkeimmät pointit tähän alle.

PODCASTIIN TÄSTÄ

Itsensä rauhoittamisella ja rentoutumisella on meille ihmisille todella tärkeä tehtävä. Se palauttaa ja eheyttää ja sen on tarkoitus suojella meitä myös loppuunpalamiselta.

Vagushermo, eli kiertäjähermo on osa parasympaattista hermostoa joka rauhoittaa muun muassa sykettä ja hengitystä ja säätelee suoliston toimintaa. Nyt tutkitaan kovasti voisiko vagushermon stimulaatiolla olla apua esimerkiksi masennuksen hoidossa. Myös ihmisen immuunijärjestelmä kulkee vagushermon kautta joten tutkimuksilla voitaisiin vaikuttaa suuresti jopa ihmisen kokonaisvaltaiseen terveyteen?

Helmikuu 2020 (19)

Vagaalinen jarru

Vagaalinen jarru, eli mielen rauhoittaminen, on taito joka ihmisille on kehittynyt vuorovaikutuksessa. Stressaavissa tilateissa meidän sympaattinen aktivaatio kohoaa jolloin päädymme pakene tai taistele tilanteeseen. Jos ihminen muistaisi itse siinä tilanteessa hengittää syvään, laskea vaikka kymmeneen niin silloin vagaalinen aktivaatio käynnistyy. Toinen ihminen voi myös toimia tyynnyttelijänä samanlaisessa tilanteessa, rauhoittaa tilanteen ja tunnereaktion.

Olisikin tärkeää opettaa nämä taidot jo pienestä pitäen, kaikki mahdolliset työkalut itsensä rauhoittamiseen pitäisi opetella. Ja mitä enemmän niitä harjoitellaan, sitä varmemmin ne tulee käyttöön. Ihmisen kuuluu rauhoittua, muuten poltamme itsemme loppuun. Podcastissa sanotaankin että tämä ei ole mikään poppakonsti tai taikatemppu vaan biologiaan ja vuorovaikutukseen liittyvä prosessi . Jos olemme koko ajan pakene tai taistele tilassa, stressaantuneena, aivot väsyy eikä ne ole optimaalisessa tilassa vuorovaikutukseen tai oppimiseen. Itsensä rauhoittamisen taito on siis perustaito jonka pitäisi olla kaikkien muiden taitojen alla.

Miten minä stimuloin vagushermoa?

Aamulenkit. Ehdottomasti käytetyin tekniikkani. Luonto eheyttää ja korjaa ja tutkitusti laskee sykettä ja rentouttaa. Joka aamu alkaa aamulenkillä, ja 90% lenkeistäni ympäri vuoden on metsässä, mitä suurempi ja hiljaisempi metsä, sitä parempi vaikutus.
Rentoutumishetket pitkin päivää. Otan itsellesi pienen hetken vain pysähtyäkseni. Otan hyvän asennon ja olen vaan, laitan yleensä hälytyksen päälle etten stressaa kuluvasta ajasta, aika tuntuu tylsistyessä todella pitkältä! Vähintään 10 minuuttia per päivä. Yritän olla keskittymättä ajatuksiin jotka yhtäkkiä valtaavatkin pääni. Kun pysähdyn, niillä on silloin tilaa, mutta annan niiden vain lipua ohitseni. Saatan keskittyä kehoni eri osiin, tunnustella miltä alusta tuntuu kehoani vasten tai vain huomioida kehoni eri osia.
Hengitys. Saatan istuskellessani alkaa laskemaan sisäänhengitystä ja uloshengitystä. Neljä sisään ja viisi ulos-periaattellaa saatan istua useankin minuutin. Mitä harjaantuneempi hengittäjä tulee, sitä pidemmäksi uloshengitystä kannattaa pidentää. Huomioi että hengitys nostaa ja laskee palleaa, silloin vagushermon aktivointi on varminta ja nopeinta.
Kylmäsuihkut. Tein tätä joskus kokeilunomaisesti kauemminkin, mutta talvella tätä oli vaikea jatkaa. Pesen nykyisin aamulla kasvot oikein kylmällä vedellä ja päätän suihkun viileään.
Mantrat. Ja siis varsikin ng. äänteen mantrat , olen siis kehitellyt ihan omat jargonit tähän =) Mantraan niitä, eli toistan useasti. Myös kurlaus kuulemma toimii, sillä vagushermo on yhteydessä kurkun takaosan lihaksiin.

Jonna (10)

❤ Jonna

Kaksisuuntainen mielialahäiriö

myös toiselta nimeltään Bipolaarinen mielialahäiriö

Hei, minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Tuo on lause jota en KOSKAAN käytä. Lausetta mitä kuitenkin pitäisi, kannattaisi. Että stigma pienentyisi, häpeä häviäisi. Että ihmisten olisi helpompi puhua ongelmistaan.

Minun on vaikea ollut hyväksyä tätä sairautta. Todella vaikea. Olen peitellyt sitä niin kauan kuin minulla on se ollut. Diagnoosin halusin hylätä siksi että pidin sitä heikkoutena, pidin itseäni syylllisenä siihen. Vielä tänäkin päivänä, vuosia ja vuosia diagnoosini jälkeen, huomaan välillä miettiväni että onko se minulla oikeasti, ei voi olla.

Tämä on myös yksi syy miksi haluan nyt puhua.

Kaksisuuntainen mielialahäiriö ei ole heikkous. Se ei ole sinun vika, kuten tämä minun sairaus ei ole minun vika. Ei minun syy.

Bipolaarinen mielialahäiriö on usein pitkään piilossa. Sen diagnosointiin menee keskimäärin kahdeksan vuotta. Kahdeksan vuotta! Tämä johtuu siitä että ihminen hakeutuu hoitoon yleensä vasta masennus vaiheessa. Ja yleensä vain masennusvaiheessa. Siihen saa yleisesti masennus lääkityksen, masennus lääkitys taas on huonoin vaihtoehto tähän sairauteen. Yleisesti masennuslääkitys saa kaksisuuntaisen masennusvaiheen kääntymään maniaksi, vähintään hypomaniaksi. Mania tai hypomaniavaiheessa taas ei koskaan koeta olevansa sairaita. Tässä vaiheessa moni jättää myös lääkityksen, juuri silloin kun siitä eniten olisi hyötyä!

Minäkin olin käynyt lääkärissä vain masennukseni takia.

Masennus: Kaksisuuntaisen mielialahäiriön masennusjaksot eivät eroa oirekuvaltaan tavallisista masennustiloista (ks. «Masennus, masentuneisuus, masennusoire ja masennustila»1). Ne saattavat kuitenkin olla kestoltaan jonkin verran lyhyempiä, ja niissä esiintyy muita masennustiloja yleisemmin psykoottisia oireita, ajatusten ja liikkeiden hidastumista, liikaunisuutta, ruokahalun kasvua ja lihomista. Masennustilojen lääkehoidon kannalta on tärkeätä tietää, onko kyseessä kaksisuuntaisen mielialahäiriön masennusjakso vai muu masennustila. (Teksti terveyskirjasto)

MINUN MASENNUS: Minun masennusjaksoni ovat olleet usein todella syviä. Totaalista lamaantumista, itsemurha-ajatuksia, itsesyytöksiä, häpeää, syyllisyyttä ja armotonta itsensä ruoskimista. Nykyisin huomaan mielialan vaihtelun ensimmäisenä ajatuksieni muutosesta. Olen normaalisti todella positiivinen iloinen ihminen mutta masennuksessa ajatukseni ovat erittäin negatiivisia. MUTTA MINÄ EN KADOTA ILOISUUTTANI. Käyn siis usein koko masennusjakson töissä ja olen iloinen työntekijä, mutta ajatukseni ovat mustaakin mustempia ja jaksamiseni äärirajoilla. Jaksan juuri ja juuri työpäivän, ja sitten tulen kotiin sohvalle. Olen totaalisen väsynyt ja ajatukseni kiertävät kehää, negatiivista kehää. Ajattelen usein että muut ajattelevat minusta pahaa, tai ilkeästi. Että minusta ei tykätä ja olen totaalinen epäonnistuja. Olen huono vaimo, huono äiti, huono ystävä. Jään usein kodin ja työpaikan loukkuun tällöin. Töihin on kuitenkin mentävä, sillä vain huonot ihmiset jäisivät sairaslomalle! (sairas ajattelumalli masentuneena) VÄSYMYS on todella iso osa päivääni, väsyttää koko ajan ja energiatasot on nollassa. Tässä kohtaa pitää muistaa UNIRYTMI! Ei saa nimittäin nukkua liikaa! Herätyskello soi vapaapäivinäkin samaan aikaan kuin aina.

Hypomania: Hypomania on maniaa lievempi jakso, jonka oireet muistuttavat maniaa mutta ovat asteeltaan selvästi lievempiä eivätkä koskaan mielisairauteen verrattavissa (psykoottisia). Kaksisuuntaisen mielialahäiriön kakkostyypille ominaisen hypomaniajakson erottaminen psykologisiin tekijöihin ja persoonallisuuden rakenteeseen liittyvistä mielialan vaihteluista on usein varsin vaikeaa. Hypomanian erottaminen myönteisestä tai luonteenomaisesta innostumisesta on joskus varsin vaikeaa. Hypomaniassa korostuu innostumisen ohella kuitenkin myös ärtyisyys, lyhytjännittyneisyys, keskittymisvaikeudet, unettomuus ja usein myös lisääntynyt alkoholin käyttö. (Teksti terveyskirjasto)

MINUN HYPOMANIA: Minä olen iloinen, todella iloinen ja onnellinen. Se näkyy ja kuuluu. Haluan kaikille hyvää ja rakastan kaikkea. Näytän kauniilta peilikuvassa, olen tyytyväinen itseeni. Kerron itselleni positiivisia asioita, kerron myös muille. Saan paljon aikaiseksi. Siivoan varaston ja vaatekaapit. Minä leivon ja teen hyvää ruokaa. Käyn ystävien kanssa kahvilla ja puhun paljon. Soittelen myös ystäville jollen ehdi nähdä heitä. Saatan innostua uudesta harrastuksesta, esimerkiksi askartelusta tai salilla käymisestä. Alkoholia käyttäessäni tämä ajanjakso oli se kun baareissa käynti lisääntyi, halusin nauraa ja tanssia ja ”nauttia elämästä” (niin luulin) Unentarpeeni vähenee tässä vaiheessa.

Mania: Manian tyypillisiä piirteitä on vähintään viikon yhtäjaksoisesti kestävä jakso, jona aikana henkilön mieliala on kohonnut normaalista poikkeavalla tavalla. Usein kohonneeseen mielialaan liittyy myös ärtyisyys. Maniassa olevan aktiivisuus, puheliaisuus, ajatuksen riento ja itsetunto ovat voimakkaasti kohonneet. Hänen unen tarpeensa on selvästi vähentynyt. Henkilöllä on eriasteisia suuruuskuvitelmia, ja hän on hajanainen ja keskittymiskyvytön. Usein hän tuhlaa rahaa arvostelukyvyttömästi, osallistuu kritiikittömästi kaikkeen vaaralliseen, on hyperseksuaalinen ja käyttäytyy sopimattomasti. (Teksti terveyskirjasto)

MINUN MANIA: Vaikein asia puhua.. Mania on kaikista satuttavin jakso kaikista. Vaikkakin olo on tervein kuin koskaan elämän aikana! Olet Paras, hyvinvoivin ihminen mitä maa päällään kantaa. Olin kaunis, upein ja vastustamattomin. Olin myös rikkain. Hah. Ei oltu köyhiä eikä kipeitä tosiaankaan. Olin itsekkäin ihminen. Sain upeita ideoita, bisnesideoita, maailmanparannusideoita, vaikka mitä ideoita ja ajatuksia. Tämä jakso sairaudesta on kuin valaistuminen. Kuin olisi johonkin uskoon tullut. Aivan kuin jalkapohjissani olisi ollut siivet. Unentarvetta ei käytännössä ole ollenkaan. Rinnassa on sellainen läpättävä tunne, kuin sellainen pieni lintu suljettuna purkkiin. Valmiina lähtemään lentoon heti kun ovi aukeaa. Kuin olisin jonkun upean äärellä. Aivan kuin olisi jotain maailmaa mullistavaa keksintöä juuri keksimässä. Kuin olisi rakastumassa. Kuin olisi kaiken keskipiste. Jumaloima. Haittapuolena: raha-asiat aivan totaalisen pilalla, parisuhde roskakorissa, kaikki tehtävät puoliksi tehtyinä, ilkeitä asioita ihmisille sanottu, kaverisuhteet hajalla.. ja niin edelleen, niin edelleen ja niin edelleen. Ja kaiken kukkuraksi mistään näistä ei mitään käsitystä. Kunnes masennus iskee… Ja se iskee, varmasti. Mitä korkeampi mania, sitä syvempi masennus.

IMG_20180611_204742

Ja kyllä, usein olen miettinyt sitä että minun diagnoosi olisi väärä. Että kaksisuuntainen mielialahäiriö olisi väärä diagnoosi. Että dissosiatiivinen häiriö olisi suurimmaksi osaksi oikea diagnoosi. Mutta ei niin ole. Kyllä minulla on kaksisuuntainen. En sano että minä olen kaksisuuntainen, vaan aina, että minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö. En halua että sairaus määrittelee minut ja elämäni. Siksi lausemuoto ”minulla on” , eikä ”minä olen”. Minulla on kyllä dissosiatiivinen häiriö varmasti, johtuen traumataustastani, mutta sitä ei ole diagnosoitu koska en ole tarkemmin tutkituttanut sitä. Mutta kyllä minulla on myös kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Mutta, minä en syö lääkitystä. Tätä en missään nimessä suosittele! Teen kovasti töitä sen eteen että en syö lääkkeitä, ja voin kertoa että elämä olisi välillä tooodella paljon helpompaa lääkityksellä! En ole lääkevastainen, mutta halusin kokeilla elämää ilman lääkitystä. Ajattelin että haluan tehdä kaikkeni, siis KAIKKENI mitä vain voin, että minun ei tarvitsisi syödä lääkkeitä. Halusin kokeilla onko elämä ilman lääkitystä edes mahdollista bipon kanssa. Kokeilin diagnoosini alussa useita lääkkeitä, huomaten että suurin osa oli minulle vain huonoksi.

Olen puhunut minulle tärkeistä vakauttavista asioista aiemmmin mutta voin listata tähän vielä uudestaan:

KAKSISUUNTAISTA MIELIALAHÄIRIÖTÄ VAKAUTTAVAT ASIAT

VAKAA ELÄMÄNTYYLI

Tämä alle tulee kaikki ”mummoelämästäni”. Suurinta osaa näyttelee silti parisuhde. Vakaa, turvallinen parisuhde. Tälläisen sairauden kanssa pahinta on viettää elämää erittäin epävakaan ihmisen kanssa. Nimimerkillä olen kokeillut, useasti. Miellummin siis yksin ja vakaa, kun yhdessä ja epävakaana. Minun mielipiteeni. Tämän alle tulee myös ehdottoman tärkeät RUTIINIT. Teen niistä erillisen blogipostauksen.

PÄIHTEETÖN ELÄMÄ

Kaikki päihteet pois. Piste. En juo enää edes saunasiideriä. Usko mua, kaksisuuntainen ja alkoholi on huono yhdistelmä. Tämä on yksi sellainen asia mistä usea kaksisuuntainen ei ole valmis luopumaan. Minä pistin oman hyvinvointini juhlinnan edelle. Ja ps. ihminen pystyy juhlimaan myös selvinpäin, kaikissa muissa maissa tehdään niin!

ITSENSÄ TUTKISKELU

Nöyrä, rehellinen itseni tutkiskelu. Pisin matka minkä voit tehdä, on matka itseesi. Eli perille ei varmasti koskaan pääse mutta nauti matkasta. Kun tiedät omat heikkoutesi, omat vahvuutesi, omat huonot ja hyvät puolesi, sinun on helpompi tunnistaa eri vaiheet sairaudessasi. Mielialapäiväkirja on kätevä. Samoin unipäiväkirja on hyvä. Itse tutkiskelin untani urheilukellon kanssa, tutkin yöunien pituutta ja syvän unen kestoa. Vaikutusta mielialoihini, tunteisiini, ajatuksiini. Tutkin niin paljon, että tiesin jo kymmenen minuutin unien heittelyllä suuntaan tai toiseen, että mihin suuntaan mielialani olivat menossa. Ja sitten ennaltaehkäisin.

STRESSITÖN ELÄMÄ

Stressitön elämä ei tietenkään täysin ole mahdollista, mutta tähän on paljon erilaisia apukeinoja, ja melkein stressitön elämä on mahdollista. Stressaavat elämäntilanteet tutkitusti altistavat sairauden erilaisiin vaiheisiin, joten tämä osio on oikeasti tärkeä. Minulle stressinpurkua on mm. mindfulness, meditaatio, hyvät yöunet ja keskustelu. Huolivartti ja asioiden ”puiminen” mieheni kanssa usein auttaa. Myös erilaisten listojen teko on minusta kivaa, kaikille se ei sovi. Eisenhowerin matriisi on myös toimiva, jos on paljon tekemistä ja tehtävää. Päivittäin tehtynä voi poistaa kummasti stressiä! Ja sitten ulkoisten stressitekijöiden havaitseminen. Jos työpaikka tai koulu koko ajan työntää stressaavia tilanteita, kannattaa ne havaita ja pyrkiä vähentämään. Jos työpaikkasi vaarantaa terveytesi, kannattaa miettiä onko se sen arvoista. (tai lähipiiri!)

IMG_20180611_204813

Psykoosi

Psykoosi oli sellainen mitä tapahtuu joillekkin muille. Ei minulle. En edes tuntenut ketään kenellä olisi psykoosi joskus ollut. Joko se on todella vaiettu asia tai sitten harvinainen. Epäilen harvinaisuutta, ainakin tilastot kertoo muuta. Kun olen muutamalle lähipiirin ihmiselle kertonut olleeni psykoosissa kaikkien kasvoille tulee samanlainen ilme. Sellainen pelokas ja hiukan järkyttynyt. ”OI-KE-AS-TIK-KO?!”

Psykoosi on tila jossa henkilön todellisuudentaju on heikentynyt ja hänellä on huomattavia vaikeuksia erottaa, mikä on totta ja mikä ei -Terveyskirjasto-

IMG_20180725_043244

Minulla oli masennusta alla jo jonkin aikaa. Traumani oli jo aktivoitunut ja sitä paskaa alkoi sataa niskaan ihan sanko tolkulla, koko ajan oli huonompi olla. Aamuisin pelkäsin että maailmanloppu oli tullut ja olin yksin. Saattoi tuntua todella tyhjältä, aivan kuin ei olisi mitään eikä ketään, tyhjyys vain. Illalla saattoi ahdistaa ja pelottaa ja yölläkään ei saanut rauhaa, sillä painajaiset olivat jokaöinen seuralainen.

Kaikkeen tähän valuin niin pikkuhiljaa etten todellakaan tajunnut tilani vakavuutta. Urheasti silti yritin hoitaa työn ja kodin ja perheen ja lapset ja juoksevat asiat vaikka olin aivan loppu. Niin loppu, että välillä pelkkä portaiden nousu sai sykkeeni räjähtämään. Saatoin pienen ponnistelun jälkeen olla valmis makaamaan viikon sohvalla kun väsytti vaan niin paljon. Joten kun olin urhea ja venytin itseäni äärimmilleni hoitaakseni asioita, ei edes lähipiirini huomannut tilanteen vakavuutta.

Eräänä iltana sain järkyttävän puhelun, todella yksityiskohtaisen selityksen väkivallanteosta eräälle läheiselleni ja se suisti minut aivan raiteiltani. Päätäni alkoi särkeä jo ennen kuin puhelu oli loppu. Menin suihkuun ja otin särkylääkettä. Raahauduin sänkyyn ja yritin nukkua mutta sain kamalia flashbäkkejä ja takaumia etten voinut nukkua. Ja kun hiukan torkahdin näin painajaisia missä minua jahdattiin ja yritin juosta karkuun vaikeassa maastossa, piiloutua ja aina minut löydettiin ja lähdin taas juoksemaan. Näin unissa ruumiita ja pahoinpitelyjä ja raiskauksia, kaikkea kamalaa.

IMG_20180805_082018

Psykoosistani on jo aikaa ja koskaan se ei ole tuon jälkeen uusinut. Tämäkin taas vahvistaa sitä, miten vahva se trauma on kun se puskee pintaan. Ei siinä ole tuossa vaiheessa vaihtoehtoja kun alkaa vaan käymään sitä paskaa läpi. On pakko alkaa käsittelemään niitä asioita jos haluaa toipua, eheytyä. Olin niin kauan pitänyt sisälläni sitä kaikkea. Liian kauan. Toivon ettei muut tekisi niin, ei tarvitsisi kärsiä liiaksi. Turhaan. Psykoosi uusii kuulemma herkästi ja on hyvä olla herkällä korvalla sen oireisiin ja hakeutua lääkäriin herkemmin.

Musta laatikko

Vähän niinkuin laatikkoon lisäisi aina tavaraa, sulkisi sen, laittaisi lukkoon ja sitten piilottaisi sen ullakolle sinne pimeimpään nurkkaan. Jos aina vaan lisäät ja laitat sen lukkoon ja viet sinne piiloon, niin jossain vaiheessa loppuu tila. Pikkuhiljaa sitä tavaraa alkaa olemaan siinä laatikon ulkopuolella. Sitten siellä ullakolla, ja pian koko ullakko täynnä. Kun lisäät vaan vielä ja hieman vielä, niin kohta ne tavarat on jo siinä ullakon rappusilla. Sieltä ne lisääntyessä alkaa täyttämään koko kotia. Ihan sama tilanne. Jos sitä paskaa vaan sataa ja sataa ja tapahtuu, niin ei se mieli jaksa kaikkea pitää sisällään ellei niitä välillä käsittele. Ja keskustele.Ne alkaa pikkuhiljaa tippumaan sieltä ne muiston riekaleet. Ne tippuu siihen sun nättiin, siistiin olohuoneeseen.

Haavoilla

Päiväkirjaotteita;

”Mikä on tunne kun ”mikään ei tunnu miltään”? Onko sitä niin tunnenarkkari että ei tunnista normaalia olotilaa? Onko se tunne sitä normaalia arkea? vai pitäisikö sanoa ”normaalia arkea”. Enkö mä ole edes kykeneväinen sellaiseen? Onko pakko olla koko ajan jotain draamaa menossa? Onko pakko koko ajan tuntua joltain? Onko minua olemassa kaksi? Masis-Trinity ja Mania-Trinity? Vai onko minua kolme? Normaali-Trinity? Kykeneekö Normaali-Trinity edes normaaliin arkeen? Vaihtuuko Trinity vai vaihtuuko vain tunne? Osaako Trinity edes olla onnellinen?

Masiksessa tyydytän muiden tarpeita, en omiani. Maniassa päinvastoin, olen vain itsekäs. Minä, minä minä minä MINÄ! Onko manian jälkeen vain toisten aika? Kun syyllisyys ja häpeä painaa enemmän kuin kivireki? Kun häpeä on ympärilläni kuin savuverho, ja syyllisyys on mun joka solussa. Silloin täytyy suorittaa, olla huolehtiva ja suojella. Olla ylihuolehtiva ja ylisuojeleva.

Tunnistaako muut minussa nämä ihmiset? Tunnistaako mun perhe niitä? Tai sen vaihdoksen? Tunnen olevani huono äiti..

Millainen on sitten täydellinen äiti? Se kuva mitä olen itse piirtänyt täydellisestä äitiydestä. Ne vaatimukset mitä olen itselleni asettanut on suorastaan epäinhimillisiä. Ja kun en saavuta niitä, tulee huono olo. Piiskaan ja syyllistän itseäni. Ostelen tavaroita syyllisyydentunnoissani, sillä minä en itse ansaitse mitään. Ja tuo shoppailu, mistä sekin johtuu? Pakko ostaa lisää ja lisää ja oltava kaikkea. Puhuuko siellä ostoksilla se pieni minä, se pieni tyttö? Mitä minä äitinä opetan kärsivällisyydestä ja sinnikkyydestä jos ostan aina heti kaiken mitä he haluavat?”

IMG_20180317_070345

Olen kirjoittanut nämä vakavasti masentuneena. Silloin kyseenalaistaa itseään koko ajan. Että onko riittävä ja onko hyvä. Ja usein, vaikka muut sanoisi mitä, on hyvin vaikea uskoa mitään muuta kun sitä että on huono ja riittämätön. Syyllisyys painaa niin vahvasti itseä alaspäin ettei kuule muuta. Täydellistä ihmistä ei olekkaan. Ja masennusta tuo vain ruokkii lisää, tuo negatiivinen sisäinen puhe. Siit tulee sellainen oravanpyörä mikä imaisee mukaansa. Syyllisyys ja ruoskinta on epäinhimillistä. MIten noin voi puhua itselleen, kun noin ei puhuisi koskaan puolisolleen tai parhaalle ystävälle.

Kaksisuuntaisen diagnoosin kanssa olen nyt tänä päivänä yhä hieman ristiriitaisissa tunnelmissa. Tänään, kun terapiani päättymisestä on jo vuosi aikaa, olen ollut täysin oireeton kolme vuotta. En ole vuosiin enää syönyt mitään lääkkeitä siihen.

Uskon että oireeni ovat olleet enemmän traumaperäisiä. Toki olen ollut valmis tekemään eheytymiseni takia kaiken, KAIKEN mahdollisen! Ja sen olen tosiaankin tehnyt. Siitä voin kertoa myöhemmin lisää.

Minun kaksisuuntaisen diagnosoinnista voit lukea lisää täältä

Ja minun päätelmään kaksisuuntaisestani voi lukea täältä

trauma (143)

Sisäinen puhe

Olen kirjoittanut pahimmassa masennuksessani eniten. Kuten aina masennuksessa, silloin mulla alkaa eniten tulemaan tekstiä, ja runoja. Kirjoittamisella pyrin purkamaan sitä pahinta tuskaa, niitä asioita joita muille ei voi kertoa. Silti aina mulla iskee joku sensuuri kirjoituksiin. Joku sanoo mulle taustalla että ”mutsis lukee nää kuitenkin. Se lukee nää” Ja jollei äiti näitä lue niin joku lukee. No, mutsi ei näitä enää ainakaan tässä maailmassa lueskele. Se että joku lukee pelottaa. Se lukee ja tuomitsee. Mua hävettää.

Luottamus, mitä se on?

Mutta kun mutsi mun nuoruudessa luki ne mun kaikki päiväkirjat pelkästään uteliaisuudestaan, mä poltin koko roskan. Se ei jumalauta edes ollut niistä asioista huolissaan, tai edes puhunut niistä mitään. Vain luki ne. No, myöhemmin jos tilanne sitä vaati, sieltä sai hyviä aseita vyön alle iskemiseen. Mutta se ei ollut huolissaan, ei kysynyt miksi sun kirjoitukset on synkkiä tai miksi ryyppäät kaikki viikonloput? Se ei ollut huolissaan että 14 vuotiaana mulle normi viikonloppu oli pari lonkeroa ja pikkukossu illassa. Se ei tuominnut isäpuoltani joka kantoi mulle ne kaupasta ja antoi mutsilta salaa.

IMG_20180310_092035

Sinä olet huono ihminen

Tässä muutama ote päiväkirjasta pahimmalta masennusjaksoltani;

” Olen viime päivinä pyrkinyt tekemään vain pieniä asioita. Tehnyt vaikka yhden tavoitteen päivälle. Tee ruokaa, käy lääkärissä yms. Tämän päivän tavoite oli raahautua lääkäriin. Ja joka ikinen päivä joku minussa ei ole tyytyväinen siihen että teen vain yhden asian. Se rankuttaa tuolla taustalla todella tylysti: Tee ruoka! Siivoa! Imuroi! Pese pyykkiä! Sossut tulee jollet siivoa! Sossut tulee jollet tiskaa! Sossut vie lapset kun oot noin saatanan luuseri! Siivoa! Sinä olet huono vaimo kun et mitään jaksa! Sinä olet HUONO ÄITI! Ei sua kukaan jaksa kauaa katsella! Mieti kun ne kohta jättää sut tänne yksin! Mieti! Mieti! Mieti sitä saatanan luuseri! Mutta eihän se voi nyt meitä jättää? -Kirjoitit kysymysmerkin perään,hah!!”

Aikamoinen sisäinen puhe. Jopa hiukan psykoottinen. Kävin keskusteluja itseni kanssa, sisäinen ääni oli vaativa ja tuomitseva. Se ei päästänyt mua helpolla. Aloin käymään näitä keskusteluja pääni sisällä ja olin vain rikki, hajalla. Yksin pimeässä. Mun oli todella hankala puhua tästä kenellekkään. Pelkäsin että minulla on skitsofrenia. Pelkäsin että olin hulluuden alkulähteillä. Jossain syvällä itsessäni.

Käsittelin myös mun parisuhdeasioita hyvin juurta jaksaen. Aivan kuin minulla olisi ollut rubikin kuutio kädessä ja väänsin palasia paikalleen. Tuntui kuin olisin yhtäkkiä saanut aivot. Tuntui siltä. Aivan kuin nyt täytyisi funtsia kaikki asiat kerralla. Ja se myös väsytti. Nukkua pystyin vaikka nukahtaminen ajatusteni kanssa oli välillä jokseenkin hankalaa. Ja nukuin paljon. Myöhemmin olen tajunnut että masentuneena ei pitäisi ylinukkua. Liika nukkuminen ruokkii masennuksen kehää.

Mutta harmaata aikaa se oli, jollei jopa mustaa. Onneksi olen kirjoitellut itselleni jotain ylös, sillä muisti tuolta ajalta ei oikein toimi. Hienojakin ideoita sain, liittyen parisuhteeseenkin, sen vuoksi on taisteltava!