Olin ruokakaupassa yksi päivä ja keräilin siinä ajatuksissani ostoslistan tavaroita. Pysähdyin hygieniaosastolle etsimään shampoota tai jotain, ja havahduin pariskuntaan samalla käytävällä. Mies ja nainen kävelivät käytävää eteenpäin ripein askelin, nainen tuijottaen tiukasti eteen ja mies tuijottaen tiukasti naista. Sättien häntä jokseenkin kovaäänisesti. ” Sinä voit vittu tuijotella niitä purkkeja, vittu miten kauan haluat, mutta mua ei vittu kiinnosta…” Nainen häpesi, sen näki hänestä kauas. Hän halusi sulkea kaiken pois ulkopuoleltaan ja hän oli täysin kääntynyt sisäänsä. Pystyin melkein kuulemaan hänen ajatuksensa.
He menivät pian ohi, mutta miehen elekieli kertoi kaiken. Hän alisti naisen siinä tilanteessa totaalisesti. Niin sanoillaan, kuin elekielellään. Se mitä nainen oli tehnytkään oli tyhmää, idioottimaista, miehen mielestä. Pysähdyin täysin tähän tilanteeseen. Jäin hyllyväliin yksin miettimään että millainen kotielämä tällä pariskunnalla mahtoikaan olla. Miten mies puhuisi hänelle heidän ollessaan kahden, jos hän puhui näin julkisella paikalla. Mistä keskustelu, tai miehen yksinpuhelu oli mahtanut alkaa. Millä tavalla mies kohtelee naista silloin kun on vihainen, entä silloin kun tuntee ylenpalttista rakkautta tätä kohtaan? Millaisilla sanoilla mies toivottaa naisensa kotiin kun hän tulee töistä, mitä hän sanoo kun nainen on lähdössä ystävänsä kanssa ulos? Kehuuko mies hänen hiuksiaan, vaatteitaan, hymyä? Laittaako mies illallista yllätyksenä, tai keittääkö aamulla hänelle kahvia?
Minä en tiedä. Koko tarina minkä pariskunnasta siinä hetkessä rakensin, oli tietenkin minun mielikuvitusta, sillä en mitenkään voi tietää millainen suhde heillä on, ja onko heillä edes suhdetta. Mutta sen tiedän, missä helvetissä olen itse tuollaisen puolison kanssa elänyt.
Kun mieheni sitten tuli perässä hyllyväliin jossa olin, hymyilin hänelle, ja hän takaisin minulle. Teimme ostokset ja lähdimme kaupasta pois, minä prosessoiden koko matkan. Kerroin sitten miehelle ulkona mitä näin, ja kerroin että olen kiitollinen hänelle siitä ettei hän koskaan puhu minulle tuolla tavalla. Hän katsoi minua ja kysyi miksi hän koskaan puhuisi minulle niin, ja ei normaali ihmisen käytöstapoihin kuulu puhua toiselle niin. Hän katsoi minua melkein ihmeissään. Kiitollisuus puristi rintaani.
Minä olen elänyt suhteessa missä minulle puhuttiin kuin olisin arvoton. Kuin minulla ja ajatuksillani tai tunteillani ei olisi mitään merkitystä. Kun minun nolaaminen ystävien tai tuntemattomien edessä olisi viihdettä. Ja häpeä lakaisi minut aina maton alle. Häpeä sulki suuni, en pystynyt puolustamaan itseäni. Minua hävetti itseni mutta myös puolisoni puolesta. Minun mielestä oli äärimmäisen noloa että hänellä ei juuri ollut niitä käytöstapoja. Että hän saattoi puhua minulle ilkeästi ja ikävästi, kenen vain kuullen.
Ja kotona minulle puhumiselle, tai minun kohtelemiseni ei ollut kenenkään arvion alla. Ei ollut mitään suodatinta. Joten se eskaloitui useasti. Jos joskus nolasin hänet, sain tuntea sen nahoissani myöhemmin.
Mietin sinä iltana sitä naista, että näkeekö hän tuon kaiken. Minä en silloin omassa kuplassani nähnyt mitään. Olin sokea. En nähnyt muita vaihtoehtoja, en ymmärtänyt sitä isossa kuvassa. Miten vahingoittavaa se minulle, ja minun itsetunnolleni oli. Ja kun se vaan jatkuu, siitä tulee normi. Koska ihminen sopeutuu mihin vain. Se sopeutuu alistamiseen ja ilkeilyyn pikkuhiljaa, eikä näe muuta. Ihminen sopeutuu jopa pahoinpitelyihin ja muihin raakuuksiin. Jos sen on pakko. Ja varsinkin, jos sen selviytyminen on kiinni siitä.
sinä olet arvokas.
Kunpa voisin kuuluttaa jossakin että on vaihtoehtoja. Että on muuta. Että on elämää ilman häpeän tunnetta, ilman kipua ja surua. Toisen ihmisen, varsinkaan sinun rakkaan, läheisen ihmisen ei kuulu satuttaa sinua sanoilla, eikä varsinkaan teoilla. Sinua kuuluu suojella ja rakastaa, sinun puolison kuuluu nostaa sinua, ja kannustaa. Kertoa että olet arvokas ja tärkeä ihminen. Ja tukea sinua sinun päätöksissä, haastaa sinua hieman parempaan, mutta hyväntahtoisesti, sinua nostaen.
Sillä sinä olet kaiken rakkauden arvoinen.
Rakkaudella Jonna
Traumaselviytyjä 