Arvostan itseäni

Hyväksikäyttötrauman kokeneena minun on vaikea luottaa ihmisiin. Kaikkiin ihmisiin, valitettavasti myös niihin läheisimpiin. Tätä asiaa avasin jo tässä kirjoituksessa. Lapsena minulle tärkeät ihmiset ovat satuttaneet minua, jolloin luotto kaikkiin ihmisiin rikkoutuu. Muurit on päällä koko ajan.

Tämän lisäksi minun on vaikea arvostaa itseäni. Olen aina kokenut olevani jollain tavalla huonompi ja pienempi kuin muut ihmiset. Olen pahimpina aikoina ajatellut olevani aivan pilalla, ihminen jonka ei kuulu edes elää.

En arvosta itseäni

En ole koskaan arvostanut itseäni enkä kunnioittanut kehoani. Olen laiminlyönyt itseäni kaikin mahdollisin tavoin. Kehon laiminlynti on ollut todella kokonaisvaltaista. Mutta pieninä paloina olen opetellut elämään ja arvostamaan itseäni. Kuuntelemaan jo hieman kehoani ja opetellut kunnioittamaan sitä, kehoni kun on minun elämäni temppeli. Jonain päivänä olen valmis, tai sitten en. Mutta jo matkasta olen oppinut nauttimaan.

IMG_20190127_130306_617

ASTEIKOLLA 1-10, KUINKA PALJON ARVOSTAT ITSEÄSI?

Tässä hetkessä vastaan 8. Tämä vastaus on jo todella hyvä koska minun mittapuulla ei numeroa 10 ole mahdollista edes saavuttaa. Kahdeksan on siis jo todella hyvä. Arvostan tässä hetkessä itseäni kovin, huomenna tilanne voi olla 4, sitä ei koskaan tiedä. Keskiarvoksi sanoisin 5 tai 6, noin yleisesti. Eli parannettavaa kyllä on.

MITEN VOISIT KOHDELLA ITSEÄSI ARVOSTAVAMMIN?

Tästä lähtien,

Puhun itselleni kunnioittavammin, olen läsnä itselleni ja kuuntelen itseäni, sekä kehoani. Kohtelen itseäni ja kehoani arvokkaammin ja kunnioittavammin.

Pidän huolta fyysisestä ja psyykkisestä kunnostani ja pyrin tasapainoiseen ja hyvinvoivaan mielentilaan.

Puhun itselleni kauniimmin ja olen myötätuntoisempi omia tunteitani ja ajatuksiani kohtaan ja annan itselleni anteeksi. En liikaa, tai jopa ollenkaan ruoski itseäni, mutta asetan silti tavoitteita.

Annan itselleni anteeksi ja ymmärrän itseäni. Päästän irti sellaisista ajatusmalleista jotka ovat joskus minua palvelleet, mutteivat enää sitä tee. Ymmärrän jos se on vaikeaa ja teen silloin enemmän töitä sen eteen.

En syyllistä itseäni vanhojen ajatusmallien ohjaamista päätöksistä tai valinnoista, ja ymmärrän mihin asioihin voin nykyisin vaikuttaa.

Vietän aikaa minulle mieluisien asioiden parissa, mutta ajan itseäni myös epämukavusalueelle, jotta voin kasvaa ja kehittyä. Olen kiitollinen itselleni asioista mitä olen jo saavuttanut, ja itsetuntemuksestani mitä olen kehittänyt.

Olen kiitollinen kaikesta kasvusta mitä minussa on tapahtunut ja vahvuudesta mitä olen valjastanut oikeisiin asioihin. En väistele, tai yritä painaa pois vaikeitakaan tunteita, vaan kohtaan ne ja pyrin kasvamaan niiden äärellä.

Olen myötätuntoinen itseäni kohtaan. Rakastan itseäni kaikessa epätäydellisyydessä, enkä anna kenenkään nujertaa enää minua.

IMG_20190127_150155_133

Alivireys

Tänä aamuna turvalisuuden tunteeni järkkyi ja menin sadasosa sekunnissa ylivireystilaan. Olin yhdessä hetkessä täysin hereillä, valmiina ja valppaana. Aivan kuin kotipesäni ohi olisi kävellyt leijona. Minun oli viritettävä kaikki aistit äärimmilleen. Syke kohosi ilman mitään kehollista ponnistusta, kuuloni herkistyi ja näköni terävöityi. Luulen että jokaikinen lihassäie kropassani oli valmiina puolustautumaan, ehkä jopa pakenemaan?

trauma (12)

YLIVIREYS

Olin ylivireystilassa noin viisi tuntia. Viisi tuntia valmiudessa taistelemaan tai kuolemaan… se on paljon se. Sitten leijona käveli pesälle, pysähtyi ja minun oli pakko taistella. Oli pakko puolustautua. Mutta ei auttanut, en onnistunut. Päädyin viimeiseen vaihtoehtoon aika nopeasti, suorastaan laskelmoidusti, ymmärsin kuolevani muuten. Lamaannuin.

ALIVIREYS

Tipuin siis alivireystilaan yhtä nopeasti kuin olin mennyt ylivireystilaan. Tämä oli huomattavasti kamalampaa kuin ylivireys. Yhtäkkiä kaikki lihakseni jotka hetki sitten olivat valmiina toimintaan, ei totelleet ollenkaan. Kaikki kroppani osat painoivat enemmän kuin olisin jaksanut kantaa. Ajatukseni alkoivat puuroutua. Puheeni jähmettyi, hidastui kuin musiikkivideossa. Silmäluomeni alkoi painaa ja minua alkoi väsyttämään todella paljon. Join pannutolkulla kahvia eikä se auttanut mitään.

Menin jopa hieman paniikkiin. Mietin mitä voisin asialle tehdä ja päätin kokeilla kehollista herättelyä. Laitoin musiikin soimaan ja aloin tanssia. Tein samalla ruokaa ja pesin pyykkiä sillä ne lisää minun turvallisuuden tunnetta yleensä. Samoin tv:n tai radion päälle laittaminen ja yleinen kodinkoneiden humina. Nyt nämäkään ei auttanut. Kävin suihkussa useaan otteeseen vain lepäilemässä ja hakemassa turvaa lämpimästä vedestä. Tiesitkö muuten että yksinäiset ihmiset käy useammin pitkissä kuumissa suihkuissa koska se juuri tuo lohtua ja turvaa. Tämä on mielestäni myös paniikkikohtauksiin ja ahdistuksiin erittäin toimiva keino.

Loppujen lopuksi luovutin, en tällä hetkellä saa alivireystilaa nousemaan normaaliin vireystilaan. Joten menin lepäämään. Pakotin itseni syömään ja juomaan vettä. Torkahtelin mutta heräilin kuin säpsähtäen, aivan kuin en saisi nukkua. (Et tietenkään saa, koska olet hengenvaarassa sen leijonan takia!!)

Olen lepäillyt koko päivän, toivon että saan unta ja saan aloittaa huomisen päivän normaalisti. Taistele-Pakene-Lamaannu refleksini toimii siis oikein mainiosti yhä.

alivireys

 

Valemuistot

Olen kuvitellut tämän.

Se ei tapahtunut minulle.

Se oli joku muu.

Olen nähnyt unta.

Se ei ole totta.

Minä valehtelen.

LRM_EXPORT_114666320250051_20190126_103745531

Näiden lauseiden kanssa minä elin koko elämäni. Minä olen AINA ollut tätä mieltä siitä kamalasta hyväksikäyttö tilanteesta minkä muistan. Olen kuljettanut kamalaa lausetta tapahtumasta mieleni sisällä koko elämäni. Lausetta jonka hyväksikäyttäjäni minulle sanoi tilanteessa. ”Hyväksikäyttäjä” sana on liian jotenkin korrekti tähän tilanteeseen..

Minuun on istutettu tarve epäillä tätä tapahtumaa?! Miksi? Miksi minä en usko itseäni? Vaikka minun kehossa on kipu ja muistot, vaikka mielessäni on lause ja silmieni verkkokalvoilla on tilanne. Silti minä epäilen itseäni, muistojani. Oikesti halusin että se on noita kaikkia asioita mitä alussa kirjoitin, en halunnutkaan sen olevan totta. Ja jos oikein kovasti puhun sitä itselleni, niin ehkä se muuttuu sellaiseksi. Kuvitelmaksi, uneksi, valheeksi?

Ketä siis suojelen? Itseäni. En halunnut alkaa kaivelemaan lapsuuttani sillä tiesin, MINÄ TIESIN! Tiesin että muistaisin, tiesin että joutuisin avaamaan sen asian. Ja tiesin että se olisi jotain niin hajottavaa, niin kipeää, etten selviäisi siitä järjissäni. Enkä minä selvinnytkään, ja näin hyvä.

”Hulluksi tulo oli parasta mitä minulle on tapahtunut”

Tulin hulluksi muistoista, dissosiatiivisista kipukohtauksista ja kaikkien niiden takaumien käsittelystä. Tai käsittelemättömyydestä. Mutta se oli tie eheytymiseen, ja niin pitikin tapahtua. Piti olla pohjakosketus että ymmärsin tehdä asioille jotain. Minä en enää voinut haudata niitä muistoja ikijäähän, mieleni sopukoihin.

Mutta kun minä sitten vihdoin kerroin tästä asiasta ammattilaisille, minut kohtasi vaikeneminen. Joko asiani oli niin kipeä, tai he ajattelivat ettei heillä ole ammattitaitoa, tai he eivät vaan tienneet mitä sanoa, se tarkoitti minulle samaa kuin he olisivat sanoneet:

OLET KUVITELLUT SEN, SE EI TAPAHTUNUT SINULLE, SINÄ VALEHTELET, SE EI OLE TOTTA, OLET NÄHNYT UNTA, SINÄ VALEHTELET!!!!!!!!!

Ja minä halusin itkeä, sulkeutua, mennä rikki ja kadota. Unohtaa ja unohtua. Hävitä savuna ilmaan ja kuivaa auringossa pois.

Mutta todellisuudessa tilanne on se, että ammattilaiset pelkäävät valemuistojen luomista. He eivät uskalla vahvistaa asioita tai muuttaa muistoja, . He myöskin pelkää kaikkea siltä väliltä. He myös pelkäävät, ettei heillä ole ammattitaitoa kohdata minua. Että heillä ei ole oikeita sanoja, oikeanlaisia vastauksia niihin tyhjiin kysymyksiin, mitä ei edes kysytä. Miksi minä? Olenko niin rikki ettei minusta saa enää ehjää? Voinko luottaa sinuun? Menetkö rikki tarinastani? Olenko joskus perillä? Missä se on? Kuka minä olen? Mutta kaikki tämä on myös toisaalta inhimillistä, ammattilaiset ovat myös ihmisiä. He haluavat korjata, eivät rikkoa.

Se mitä haluan sanoa on:

Kun joku kertoo sinulle tälläisen muiston, sano jotain. Toista vaikka se mitä hän juuri sinulle sanoi, mutta älä ole hiljaa. Heitä kaikki muu sillä hetkellä pois ja ole läsnä. Ole niin läsnä kuin ikinä olet ollut. Älä sillä hetkellä katso kelloa tai kirjoita muistiinpanoja. Ole läsnä. Sinä voit olla ensimmäinen ihminen kenelle hän kertoo. Silloin sinulla on suuri merkitys, suuri tarkoitus. Hän luottaa sinuun, hän pystyy vihdoin sanomaan sen ääneen. Se jo itsessään on pelottavaa, erittäin pelottavaa ja ahdistavaa.

Mitään mitä sinä kysyt tai sanot ei voi enää rikkoa sitä ihmistä niin kuin sitä on jo joskus menneisyydessä rikottu. Sinä et voi enää rikkoa enempää, joten älä pelkää mitä sanot tai miten sanot tai kysyt. Kun vain sanot jotain. Anna hänen kertoa tarinansa, kuuntele ja ole läsnä. Kirjoita myöhemmin jos täytyy mutta nyt ei ole sen hetki. Jos aika oikeasti loppuu kuten se usein järjestelmässä on, että aikaa on rajallinen määrä, varmista että hän saa uuden ajan heti tai pian. Varmista että hän saa apua. Tee hänelle sellainen olo että hän on tärkeä, ja asia on vakava.

Sillä koko elämänsä hän on ajatellut olevansa huono ja arvoton ja hänen asialla ei ole merkitystä. Mutta sillä on, tuo  hetki voi muuttaa kaiken, se voi muuttaa sen ihmisen elämän täysin.

LRM_EXPORT_15001396368652_20190121_185422525

Ja niistä valemuistoista:

Koko elämäni minä olen epäillyt, joka ikisen päiväni olen miettinyt että ei se ollut totta. Ja kun vihdoin vuosien ja vuosien päästä uskallan puhua, ja minut kohtaa KOHTAAMATTOMUUS, epäily, epävarmuus. Mitä sinä tekisit silloin?

Vaikka minä olisin kuvitellut kaiken mitä koskaan olen elämänjanalleni kirjoittanut, joka ikisen tapahtuman, niiden käsittelemisen tärkeys on ollut mullistavaa. Se on muuttanut minun elämäni suunnan täysin ja totaalisesti. Olen vihdoin ehjä, kokonainen ja hyvinvoiva ihminen, joka itse päättää elämästään ja omasta tasapainostaan.

”Mä kiipeen takas maailmaan, valon tuntumaan, takaisin sun luo. Kuvan kerrallaan, mä maalaan uusin värein, uuden tarinan, kauniin maiseman.”

Tämä pätee myös ystävään ja läheiseen. Jos sinun ystävä tai rakas ihminen kertoo sinulle tälläisen kipeän asian, ole hänelle täysin läsnä. Kuuntele ja tue, mutta älä ole hiljaa, älä vaikene tai käperry oman kipusi äärelle. Sillä tiedän että sen kuuleminen satuttaa, se saattaa herättää jopa suurta vihaa, mutta se ei nyt auta tätä ihmistä. Itse kaipasin eniten vain kuuntelijaa, neutraalia vastaanottoa joka oli silti inhimillinen ja rakastava. Kaipasin halausta ja tietoa että tämänkin tiedon jälkeen minua rakastetaan. Tämänkin jälkeen sinä kuljet vierelläni ja tuet minua. Sillä yhdessä tämä tie pitää kulkea.

Tunnetyöskentely

NEGATIIVISTEN TUNNETILOJEN TUTKISKELU

Miten usein sitä tulee tutkiskeltua omia tunnetilojaan suurennuslasin kanssa? Kun paska olo tulee, sen haluaisi vain saada mahdollisimman pian pois. Ahdistus tai paniikki tai pelko on sellaisia tunteita että ei niitä haluaisi siinä tilanteessa alkaa analysoimaan, missä tämä tuntuu, miltä se tuntuu tai miksi se tuntuu?

Mutta avain siihen että niitä pystyisi alkaa vastaanottamaan, voi hyvinkin olla tie helpotukseen. Ja siihen että voi alkaa vastaanottamaan, täytyy hiukan analysoida. Jos siinä hetkessä kun tunne tulee, ei siihen alkuun kykene, aloita analysointi heti kun tunne hiukankaan pienenee. Mutta yritä olla juoksematta sitä karkuun. (Tämä oli minun tapa joskus, metaforana ja kirjaimellisesti) Minulla analysointiin auttoi paperi ja kynä, ja  mielikuvitusharjoitukset.

KIRJOITA SE ULOS

Ota kynä ja paperia ja kirjoita siihen negatiivinen tunne. Vastaa ainakin näihin kysymyksiin:

  • Miltä se tuntuu?
  • Missä se tuntuu?
  • Asteikolla 1-10, miten paljon se tuntuu?
  • Jos se tunne olisi jokin muoto kuva tai symboli, mikä se olisi?
  • Jos sillä olisi sinulle jokin viesti, mikä se olisi?

Kirjoita sitten paperille, miksi sinulla tämä tunne oli? Miksi se tuli käymään? Mikä tarkoitus sillä oli? Ja tärkein, TARVITSITKO TÄTÄ TUNNETTA? Onko se joksus suojellut sinua joltain? Suojeleeko se sinua nyt joltain?

Miltä tuntuisi ottaa tunne vastaan, hyväksyä se? Kirjoita paperille, että hyväksyt sen, etkä tarvitse sitä enää. Tunteella on ollut jokin tarkoitus joskus, kirjoita se ylös ja kirjoita että ymmärrät tarkoituksen, muttet tarvitse sitä enää. Kun olet kirjoittanut kaiken analysointisi tunteesta voit repiä paperin aivan pieniksi, samalla ääneen tai mielessäsi sanoen ”hyväksyn sinut, en tarvitse sinua enää”

Jokaisella tunteellamme on jokin arkoitus, jokin viesti. Täytyy oppia vaan kuuntelemaan, jopa ”keskustelemaan” niiden kanssa. Kysyä miksi olet täällä, mikä tarkoitus on. Tämän tyyppisiin harjoituksiin tarvitsee turvallisen ympäristön, aikaa itsensä kanssa. Negatiiviset tunnetilat on meillä jostain syystä, jostain tarkoituksesta, ja niitäkään ei pitäisi väheksyä. Joskus voisi jopa hyväksyä.

Miltä tuntuu hyväksyä ahdistus? Pelko? Suru?

Inside, you are resilient, brave and so much stronger and more powerful than you think.

trauma (172)

MIELIKUVAHARJOITUS

Tämän saman voit tehdä myös mielikuvaharjoituksena, jos se on sinulle luontevampaa. Minä olen niin visuaalinen että minulle tämä on helpompi, tämä on mielestäni myös helpompi tehdä silloin kun ”tunne on päällä”

Ota hyvä asento ja hengitä muutama kerta syvään, keskity hengitykseen. Maadoita itsesi siihen paikkaan missä olet (maadoituksesta voit lukea täältä) Kun  olet täysin läsnä itsessäsi, siinä hetkessä, ja paikassa, mieti mikä tunne sinulla on. Laita silmät kiinni ja mieti, mikä tämä tunne on, sanoita se. Jos et osaa eritellä sitä, se ei haittaa. Laita käsi siihen kohtaan missä tunnet tunteen. Miltä tunne näyttää? Onko siinä liikettä, ääntä, väriä, muotoa? Voitko ottaa tunteen käteesi, ja asettaa sitä eteesi? Aina tunne ei heti irtoa sinusta, mutta voit yrittää ensin vaikka pyörittää sitä, jos se auttaa sitä irtoamaan.

Kun tunne on edessäsi, kysy mikä viesti sillä on sinulle? Antaako se viestin lapulla, vai sanooko se sen? Voit kysyä muitakin kysymyksiä kuten, miksi se on täällä? Mikä sen tarkoitus on? Tarvitsetko sitä vielä? Suojeleeko se sinua joltain? Miltä ja miksi? Onko se enää ajankohtaista?

Kun olet tarpeeksi keskustellut ja tutkinut tunnetta voit sanoa sille ”minä hyväksyn sinut, mutta en tarvitse sinua enää” ja päästää irti, puhaltaa se pois. Lähettää se pois laatikossa, kirjekuoressa, mitä vain. Mielikuvassasi voit tehdä kuten haluat. miten parhaaksi näet.

 

trauma (169)

Aina se ei ole helppoa, todellakaan. Ja alkuun on vaikea keskittyä, vaikea käsitellä. Mutta mitä enemmän tätä olen tehnyt, sitä helpompaa se on. Harjoittelua tämäkin vaatii. Harjoitteluun voi käyttää myös positiivisia tunteita, niitä on kiva käsitellä ja mukava analysoida. Ja hei, milloin viimeksi nautit positiivisessa tunteessa näin perusteellisesti?

Iloa, rakkautta, energiaa, hyvää mieltä, tasapainoa, onnellisuutta ja sitä tunnetta mitä tähän päivään eniten kaipaat, lähetän nyt sinulle ❤

Mielialapäiväkirja

Tunnetilojeni seuranta oli yksi askel terapia tietä ja tärkeä sellainen. Minä nimittäin opettelin tunnetilat vasta aikuisiällä. Minä kyllä tiesin mitä tietyt tunteet ovat, tai miltä ne kuuluisi tuntua. Aluksi kun terapiassa piti sanoittaa tunnetilojaan, se oli erittäin vaikeaa. Aina minusta vain tuntui, että se oli sellainen epämääränen ”möykky”, joka tuntui jossain rintalastan tienoilla. Yleensä se tuntui ikävältä ja painavalta. Tämä tunne oli siis ahdistus, joka pääasiassa oli alkuvaiheessa tunnetyöskentelyä suurin tunteeni kaikista.

Kun mielialoja piti alkaa kirjata ylös käytin aluksi päiväkirjamaista tyyliä ja kirjoittelin niitä kalenteriini tai erilliseen vihkoon. En saanut sitä millään tavaksi ja rehellisesti sanottuna minä hiukan jopa välttelin sitä.

Kuulin että puhelimeen saa erilaisia appeja millä tätä voi seurata aika vaivatta. Kokeilin sen jälkeen todella monia eri sovelluksia, mutta nyt olen tainnut löytää kaikista parhaan sellaisen. Sovelluksen nimi on DAYLIO ja siinä parasta on:

  • Muistutus. Paras ominaisuus ehdottomasti on se että sovellus antaa sovittuun kellonaikaan muistutuksen päivän merkinnästä. Minulla muistutus on illalla jotta saan ennen nukkumaanmenoa laitettua asiat muistiin.
  • Mieliala. Sovellukseen merkitään päivän mieliala täppäämällä erilaisia hymiöitä, kokonaiskuva siis päivästä.
  • Aktiviteetit. Sen jälkeen täppäät mitä kaikkea olet tänään tehnyt, valittavana on USEITA vaihtoehtoja työn teosta, kirjoittamiseen, meditointiin , kavereihin, urheiluun yms ja sen lisäksi voit itse tehdä sinun näköisiä aktiviteettejä. Minulla esimerkiksi aamulenkki aktiviteetti =)
  • Päiväkirja. Vapaa tekstialue päiväkirjan tekemiseen. Kirjoitan tähän yleensä highlightit päivästä, voin siis vaikka ensi vuonna palautella muistiin tuon päivän.
  • Muokkausmahdollisuudet. Aktiviteetteja ja mielialoja voi muokata, premium paketissa muokkausmahdollisuudet äärettömiä, mutta minä olen pärjännyt maksuttomalla versiolla.
  • Viikkoraportti. Sunnuntaisin tulee viikkoraportti joka ilmoittaa viikon keskimääräisen mielialan, suosikkiaktiviteetit, näyttää mielialakaavion ja ilmoittaa että ”nähdään ensi viikolla” . Voit myös tsekata kuukausittaisen mielialakaavion ja siellä sovellus ilmoittaa mitä aktiviteetteja olet tehnyt ”parhaina päivinäsi” joten kun olet surkeammassa jamassa, voit sovelluksesta katsoa mitä olet hyvinä päivinä tehnyt, ja yrittää niillä aktiviteeteilla parantaa oloasi. ❤ Voit myös katsoa mitä teit kamalimpana päivänä ja ehkä välttää sellaisia?
trauma (11)
pakkasta aamulenkillä

 

TUNNEJOHTAMINEN

Next level tunnetyöskentelystä on omien tunteiden johtaminen. Se, että voin päättää missä tunnetiloissa päiväni vietän. Tämä ei suinkaan ole helppoa, mutta tätä olen harjoitellut jonkun verran. Mietin aamulla kolme tunnetilaa missä haluaisin päiväni viettää. Kun tiedän tunnetilat, pystyn valitsemaan asioita ja tilanteita myös sen mukaan. Tunnetilat kannattaa myös kirjoittaa johonkin ylös, miettiä paperille mistä näitä tunnetiloja voisin tänään saada?

Esimerkiksi, jos haluan lisätä rakkautta päivääni, vietän aikaa perheeni ja puolisoni kanssa. Jos haluan iloa, valitsen päivääni sellaisia asioita mistä tulen iloiseksi. Tämän lisäksi, aamulla täytyy ”virittäytyä” tunnelmaan. Minä tarvitsen siihen hyvän, rauhallisen hetken. Meditoin ja hengittelen sisään tätä tunnetilaa, samalla voin hengitellä ulos kaikkea sitä, mitä en tähän päivääni halua. Vaikka kiirettä, väsymystä, pahaa mieltä, turvattomuutta yms. Sitten hengitän sisään kaikkea hyvää, iloa, onnellisuutta, tasapainoa, turvallisuutta ja läsnäoloa (muutamia esimerkkejä normipäivääni haluamista tunnetiloista) Saatan myös visualisoida näitä tapahtumia mielessäni, mistä näitä tunnetiloja saisin päiväni aikana.

Ihmiset ei muista saavutuksiasi, tekojasi, he muistavat sen minkä tunteen jätit

On hyvä pysähtyä aamulla oman tunnetilansa ääreen. Mikä tämä on? miltä se tuntuu ja tärkein KENELLE SITÄ JAAN?  Me nimittäin aina jaamme omaa tunneilmastoa jollekkin lähipiiriin, perheelle, työkavereille, bussikuskille yms. Mieti siis kun astut huoneeseen, työpaikalle, kouluun, mihin vain, että minkä tunteen haluan huoneeseen tuoda? Minkä muistijäljen itsestäsi jättää? Minkä tunteen toinen ihminen sinusta muistaa?

Minä johdan tunteitani, eivätkä ne minua. No, pitää tunnustaa, ei se aina niin mene. Suuren tunteen vyöryessä päälle, tämä usein unohtuu, mutta kun edes joisi sen vesilasin ennen kuin reagoisi tunteeseen, olisi tarvittavat 3-10 sekuntia tunteen saapumisesta kulunut, ja silloin olisi voimakkain reaktio jo mennyt ohi. Koska aina, tunteesta tulee reaktio.

Tärkeintä onkin tunnistaa. Tunnista tunteesi, pysähdy niiden äärelle. Kuuntele ja pohdi, mieti mistä se tuli, mihin se vaikuttaa, kenelle sitä jaan. Ja tarvitsenko sitä?

trauma (25)
Auringonnousu toisella puolen