Parisuhdeterapia

Olen usein miettinyt miksi mielenterveys on yhä hieman tabu? On salonkisairauksia kuten masennus, josta puhuminen on jo ok. Työuupumus on myös ok, mutta kaikki noista kovemmat on jo asia, mistä ei kukaan halua puhua. Toivon olevani raivaamassa tietä kun puhun traumoista omilla kasvoillani, mutta tie ei suinkaan ole helppo. Ja suurimmaksi osaksi en suinkaan saa tuomitsemista ulkoapäin, vaan sisältäpäin, itseltäni.

Onneksi terapiaa aletaan nykyisin pikkuhiljaa pitämään enemmän voimavarana kuin nolona asiana, tai heikkouden merkkinä. Silti en tiedä yhtäkään pariskuntaa joka olisi kertonut avoimesti parisuhdeterapiastaan. Siksi tämä kirjoitus.

”Varasimme mieheni kanssa ajan parisuhdeterapiaan ja pääsimme tapaamaan terapeuttia puolen vuoden jonotuksen jälkeen. Pahoittelivat kylläkin pitkiä jonoja, ongelmia tuntuu olevan monessa perheessä. Odotushuoneessa oli aikakausilehtiä ja odottava tunnelma, ehkä jännittynytkin. Sisältä tuli hetken kuluttua pariskunta pikkuvauvan kanssa. Voi noita aikoja, mietin mielessäni. Pikkuvauva-arki ja parisuhde ei tosiaankaan ole mikään helpoin combo.”

Terapeuttimme oli noin nelissäkymmenissä oleva nainen. Oikein mukavan oloinen terapeutti. Koko ensimmäinen aika me puhuttiin omista perheistämme ja niiden ongelmista. Hän halusi tietää millaiset taustamme ovat. Mieheni eikä minun perheissä  ole ollut tapana puhua ongelmista, molemmissa perheissä ne pääasiassa pyyhkäistiin maton alle ja niistä ei puhuttu sen jälkeen. Minun kotona oli tapana se, että seuraavana aamuna kaikki oli hyvin, olipa illalla tapahtunut mitä vain. Ja siitä ei puhuttu. Piste.

Meillä oli siis kuin perintönä saatu kommunikointi ongelma, me ei kertakaikkiaan oikein osattu puhua kipeistä asioista, ja sen takia otettiinkin yhteys pariterapeutille. No tietysti osattiin jo jäsentää ongelmamme siihen puhumiseen sen puolen vuoden aikana mitä aikaa odotettiin. Päätettiinkin siksi alkaa harjoittelemaan ja tekemään töitä jo ennen aikaa.

Terapeutin aika tuli ja aika paljon sieltä saikin irti, sillä oli aivan erilaista keskustella toistemme kanssa jonkun toisen avustuksella. Moniin asioihin aukesi silmät ja monia uskomuksia ja luuloja osoittautui vääriksi. ”Ai noin hän on tuosta ajatellut, minä kun luulin että näin..”

Toivon myös että pariterapian avulla osaamme ennaltaehkäistä ongelmia tulevaisuudessa. Ei siis missään nimessä tarvitse olla siinä ”lusikat jakoon”-tilanteessa ennenkuin ottaa yhteyttä johonkin auttavaan tahoon. Tätäkin palvelua saa ilmaiseksi ainakin perheasiain neuvottelukeskuksesta.

Kävimme sinä vuonna noin nelisen kertaa keskustelemassa asioista ja käynnit oli varmasti ihan tarpeellisia. Kuitenkin vasta nyt vuosien jälkeen olen oppinut muutamia asioita mitkä ovat selkeimmin vaikuttaneet parisuhteeseemme. Viettämällä yhteistä aikaa, keskustelemalla puolison kanssa ja lukemalla parisuhdekirjoja on olleet minulle toimivimmat asiat. Ja juurikin tässä samaisessa järjestyksessä.

Yhteinen aika

Yhteinen aika on tärkeintä, varsinkin hektisessä elämänvaiheessa. Eli juuri silloin kun sitä aikaa ei yhtään ole. Ensimmäisenä kannattaa kalenteriin lisätä se yhteinen aika. Ja ei joka kerta tarvitse mennä hienosti ulos syömään ja elokuviin. Voi vaan olla. Välillä taas on mukava laittautua ja käydä yhdessä syömässä hienommin. Meillä on joka sunnuntaiaamu parisuhdeaika. Joka sunnuntai meillä on niin sanotusti treffit. Silloin yleensä käydään yhdessä aamulenkillä, lämmitetään aamusauna ja syödään hiukan parempi aamupala. Tärkeintä siinä on että syödään aamupala yhdessä, ei se mitä pöydästä löytyy.

Sunnuntai aamut on valikoituneet meidän aamuiksi siksi, että meidän teinit nukkuu silloin. Me ollaan molemmat aamuvirkkuja, joten meillä on useampi tunti yhteistä aikaa ennen lasten heräämistä, iltaisin ollaan aivan liian väsyneitä ollaksemme niin läsnä toisillemme. Sen lisäksi sunnuntai aamuisin on aina aikaa, vaikka minulla olisi työvuoro. Silloin menen kuitenkin niin myöhään töihin, että aamuun jää hyvin aikaa treffeille.

Puolison tapa näyttää rakkautta ja vastaanottaa sitä

Yksi tärkeimmistä asioista on ollut huomioida toisen tapa vastaanottaa rakkaus. Se, millä tavalla hän kokee tulleensa rakastetuksi. Kysyin välillä iltaisin että tunnetko tulleesi rakastetuksi ja jos tulit, mistä teoista tai sanoista se tunne tuli? Tai jos vastaus olisi ollut että en, kysymys olisi ollut, miten olisin voinut osoittaa sinulle rakkautta? Me nimittäin huomasimme, että meillä on todella erilaiset tavat vastaanottaa ja osoittaa rakkautta.

Puolisolleni rakkautta on se, että olen tehnyt ruuan, hoitanut kotia ja lapset. Spesiaalirakkauden osoitus hänelle on, kun olen illalla laittanut kahvinkeittimen nappia vaille valmiiksi =) Hyvä ruoka ja puhdas koti on hänelle ne asiat, millä hän kokee tulleensa rakastetuksi. Koska hän kokee tulleensa näillä rakastetuksi, hän kiittää niistä ja on onnellinen. Hän siis on ajatellut että minä koen tulevani rakastetuksi sillä, että hän on kiitollinen ja näyttää sen. Hän myös mielellään hoitaa minulle tärkeitä asioita, mitä en mielellään hoida. Kuten bussikortin lataaminen tai polkupyörän renkaan vaihto. Hän hankkii minulle tai lapsille tarpeellisia tavaroita. Hän siis mielellään ostaa lahjoja.

Minun tapa osoittaa rakkautta ja vastaanottaa sitä

Minulle tärkein tapa osoittaa rakkautta on läheisyys. Annan läheisyyttä kun haluan osoittaa rakauttani. Minulle tärkein tapa vastaanottaa rakkautta on turvallisuus. Turvallinen olo on minulle tärkeintä maailmassa joten se, että minulla on turvallinen olo, on yhtä kuin rakkaus. Kun näen ja tunnen että toinen haluaa tehdä oloni turvalliseksi, se on suurinta rakkautta. Toinen tapa minulle vastaanottaa rakkautta on läsnäolo. Se että kun puhun, minua kuunnellaan. Kuunnellaan oikeasti läsnäolevasti. Osallistutaan keskusteluun, mietitään vaihtoehtoja ja puntaroidaan asioita. Rauhoitellaan jos olen ahdistunut tai hermostunut. Pysähdytään siihen hetkeen kun kerron päivästäni, huolenaiheistani, onnellisista asioista, arkipäivän jutuista.

Kun siis ymmärsimme että meidän tavat antaa ja vastaanottaa rakkautta on olleet erilaiset, on se muuttanut suhdettamme. Se että minua kiitetään ruuasta, ei riitä minulle rakkaudenosoitukseksi. Kun minua kiitetään ruuasta ja kysytään miten päiväni on mennyt, kuunnellaan ja keskustellaan siitä, on se minulle rakkaudenosoitus.

Kun halin miestäni koko ajan, ei se yksistään riitä miehelleni rakkaudenosoitukseksi, vaan se että hoidan kotia ja halaan. Jos tällä tavalla kärjistää asian. Toki nämä kaikki asiat yhdessä tekevät parisuhteemme ja onnellisuuden. Kaikkien pienien osien summa siis. Mutta se, että ymmärrämme sen tarpeen, ja ymmärrämme sen, että millä tavalla toiselle voi näyttää rakkautta niin, että hän sen osaa vastaanottaa oikein, on tärkeintä.

IMG_20190121_174047

XOXO – Jonna

Henkinen hyvinvointi

Henkinen hyvinvointi on yksi osa-alue kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa. Minun mielestä se on kaiken perusta.  Minulle se on sitä miten minun mieli yleisesti voi, miten arvostan itseäni, miten katson peilikuvaani ja rakastanko omaa aitoa sisintäni. Minulle se on myös sitä, millaisia ajatuksia minun pääni sisällä pyörii ja miten reagoin niihin. Millainen itsetuntemus ja itseluottamus minulla on? Se on myös sitä, mitä ajattelen muista ihmisistä ja miten näen maailman.

Kun olen henkisesti hyvinvoiva ja tasapainossa, en myöskään oikeastaan mieti mitä muut minusta ajattelee tai miten näyttäydyin muiden silmissä. Olen silti ihminen, ja loukkaannun ikävistä sanoista tottakai, mutta päätöksentekoon ei muiden mielipiteet enää vaikuta. Minua on erittäin paljon ohjannut muiden mielipiteiden miettiminen, ja olen antanut pelon tehdä valintoja puolestani. Pelko siitä, miten muut suhtautuu, tai ajattelee valinnoistani. Pelko että olen erilainen tai outo, pelko siitä, että minulle nauretaan tai valintojeni takia minut hylätään.

IMG_20180407_080132

Ympäristö tai jopa yhteiskunta voi myös aiheuttaa paineita elää jollain tietyllä tavalla, ja se ei välttämättä olekaan se mitä aidosti haluaisi. Jopa lähipiirin ihmiset on saattanut  aiheuttaa sen, että on kasvattanut itselleen kuoren eikä uskalla olla haavoittuvainen tai heikko.  Uskon että haavoittuvaisuus on voimavara, jos vaan on sinut itsensä kanssa. Heikkona olemisen hienous on siinä, että voit pyytää apua. Mutta jos omaa vääränlaisia ajatusmalleja, eikä oikein tunne itseään, voi avun pyytäminen olla vaikeaa, jopa mahdotonta.

Vahvuutta ei suinkaan ole se, että väkisin yrität jaksaa. Vaan se, kun huomaat voimavarojesi loppuneen, pystyt pyytämään apua.

Henkiseen hyvinvointiin kuuluu myös se, miten paljon antaa itselleen aikaa kuunnella omia tarpeitaan ja halujaan. Täytyy pysähtyä kuuntelemaan sisintään. Mikään ei muutu jollei ensin pysähdy ja tunnista. Omaa ääntään on myös vaikea kuulla jos kaiken tyhjän ajan käyttää johonkin aktiiviseen tekemiseen. Saatetaan kalenteroida omaa aikaa ja täyttää se kaikenlaisella tekemisellä, treenillä ja vaatekaapin siivouksella, kavereiden näkemisellä ja television katselulla. Mutta se ei suinkaan ole sitä hiljaisuudessa olemista, ei oikeastaan välttämättä edes palauttavaa. Olisi hyvä välillä olla, vaikka tuijotella metsässä puun latvoja, kuunnella tuulta ja tuoksutella männyn tuoksua.

Siellä se oma ajatus aukeaa, kun on tilaa ajatuksille tulla, ja mennä. Sieltä syvältä alkaa ne omat syvimmät ajatukset, tarpeet ja oma ääni nousta. Ensimmäisillä kerroilla sieltä ei varmasti löydy mitään järkevää, enemmänkin kaaosta kaikista ajatuksista, to do-listoista ja unohtuneista asioista. Mutta kun tekee tekemättömyydestä rutiinin, niin sieltä se punainen lanka löytyy.

Jos haluaa voida kokonaisvaltaisesti hyvin, on pakko miettiä jokaista osa-aluetta erikseen. Ja miettiä itse, mikä omalla kohdalla osa-alueista on se tärkein.

Yksi ajatus voi olla esteenä henkiselle hyvinvoinnillemme. Nimittäin se, että ajatellaan että vasta sitten kun asiat on hyvin, minulla on aikaa ja voimavaroja satsata omaan hyvinvointiini. Jos voidaan huonosti, mietitään että hyvinvoinnin rutiinit voidaan ottaa käyttöön vasta sitten kun on parempi olo.  Se on kuin lapsi ajattelisi, että vasta sitten kun minulla on kengät jalassa, voin lähteä kävelemään.

Hyvinvoivin mielin -Jonna

Sisäinen lapsi

Meissä jokaisessa aikuisessa ihmisessä asuu se meidän oma sisäinen lapsi sisällä. Aikaisemmin en tuhlannut tälläisille jutuille ajatustakaan, mutta kun ensimmäisen kerran tein sisäinen lapsi harjoituksen, se oli erittäin voimaannuttava.

Uskon että sisäisen lapsen tapaaminen säännöllisesti on hyväksi meidän itsetunnolle, empatiakyvylle ja lempeälle itserakkaudelle. Voimme silloin antaa itsellemme myötätuntoa, mitä muutoin tässä kiireisessä ja välillä niin kovassa maailmassa emme antaisi. Oikeastaan ei meillä tunnu edes olevan aikaa sellaiseen. Ja toisaalta, aikuisen kylmä mieli blokkaa tälläiset tehtävät pelkästään tyhminä, lapsellisina juttuina. Niin kuin minä itsekin aikaisemmin tämän koin.

Ensimmäisen kerran pysähdyin sisäisen lapseni äärelle terapian aikana. Mielikuvaharjoituksen aikana palautin selkeästi mielikuvan mummolan portaista mieleeni. Voit lukea turvapaikastani lisää täältä. Harjoituksessa minä palasin tuonne portaille, itseni viereen. Minä istuin aikuisena ihmisenä, oman neljävuotiaan itseni viereen. Tuntui erikoiselta tuntea mummolan lämpimät rappuset, kesän tuoksut ja äänet ja nähdä siinä itseni. Kaikki ympäristöineen ja tuoksuineen oli juuri sellaisena kuin nuo kesät muistinkin. Katsoin lasta silmiin.

IMG_20180507_060450

Tunne oli kuin tsunami, se alkoi vatsan pohjalta ja vyöryi hallitsemattomana läpi vatsanalueen, rintakehän, sydämen ja selän läpi kohti kurkkuani. Siellä se poltti ja kirveli tuskaisasti kunnen syöksähti kohti silmäluomiani. Suusta purkautui äänekäs itku, ja itku ryöpsähti väkisin minusta ulos.

Väkisin, sillä yritin kaikin voimin pidättää tätä valtavaa luonnon voimaa joka minusta nousi. Minä olen pahoillani!- minä huusin samalla kun paruin kuin pieni lapsi. Rutistin tätä pientä, niin mahdottoman pientä lasta sylissäni, kuin se olisi hengissä pysymisen ainut oljenkorsi. Ja hän vain istui, istui siinä mummolan rappusilla niin tyynenä ja rauhallisena. Hän hymyili minulle kuin hän olisi tiennyt kaiken. Tiennyt kaiken tuskan ja surun, mutta tiennnyt myös sen ilon ja rakkauden. Kuin hän olisi jo läpikäynyt kaiken ja tietäisi miten kaikesta voi selvitä.

Vaikka ei hän sitä voinut tietää, vai voiko? Minä en ainakaan silloin tiennyt. En tiennyt että tulisin selviämään kaikesta. Että toden teolla tulisin selviämään ja saisin myös kasvoilleni tuon tyynen hymyn. Silmiini tuon rauhan ja sieluuni sen rakkauden mitä niin kipeästi kaipasin. Miten olisinkaan voinut tietää, sillä matkani oli silloin vasta alussa. Se oli ensimmäinen kerta kun itkin itseni vuoksi, sen vuoksi mitä olin kokenut. Ja sen vuoksi mitä tulisin vielä kokemaan. Sillä tuo neljävuotias siellä rappusilla kantoi jo sitä suurta salaisuutta, sitä kaiken pahan alkua. Sitä kamalaa muistoa. Hän tulisi kantamaan vielä lisää taakkoja, mitä se aikuinen minä siinä vieressä jo tiesi. Ja minä olin niin pahoillani.

Tunne myötätunnosta oli suurta. Ennenkokematonta ja ennenkuulumatonta. En ollut koskaan saanut kokea myötätuntoa, enkä koskaan ollut ajatellut sitä näin konkreettisesti.

Sillä se aikuinen siinä vieressä, harmailla rappusilla, oli myös ainut aikuinen joka niin suurella rakkaudella sitä lasta halasi. Että kukaan tässä maailmassa ei hänelle niin suurta rakkautta voinut antaa, ei kukaan muu kuin minä. Minä itse.

Lähdin terapiasta hämmentyneenä. Mutta joku toivo oli minussa herännyt. Joku pieni valonsäie joka halkaisi sydämeni ja osui pieneen kohtaan sydämen pohjalle. Kuulin mielessäni lapsen äänen: –minä haluan pupun! Minä haluan pupun!

Kysyin millaisen pupun sinä haluaisit? – Sellaisen todella pehmoisen, ja sen raajat on sellaiset veltot, ja sen korvat on suuret ja suloiset! Tahtoo kainaloon! MINÄ HALUAN!

Traumaselviytyjä Sisäinen lapsi

Ja niin kävelin terapiasta suoraan lähimpään lelukauppaan ja siellä se nökötti, monen muun kaltaisensa kanssa, mutta vain yksi erityinen. Ei millään tavalla näyttänyt muita erikoisemmalta ulospäin, mutta minä näin, tuo se on. Ja vein pupun kotiin. Ja vielä tänäkin päivänä minä nukun pupuliini tyynylläni, melkein viisi vuotta tuosta tapahtuneesta kuluneena.

Mielen hyvinvoinnin rutiinit

Minä olen kokeillut kaikenlaisia aamurutiineja viimeisien vuosien aikana. Etsien itselleni sopivaa ja toimivaa hyvinvoinnin rutiinia joka on minunlainen. Kaikenlaista on kokeiltu kylmäsuihkuista morning pages- kokeiluihin. Viimeisimpänä pitkään mietitty meditaatiorutiini. Minulle toimii parhaiten haasteet ja olenkin ottanut monta aamurutiinia käyttöön haastamalla itseni kokeilemaan jotain uutta tietyn ajan. Aamumeditointiin otinkin haasteen kokeilla lisätä meditointia minuutilla joka viikko ja loppuvuodesta meditoisin lähemmäs tunnin!

Aamut määrittää päiväni joista rakentuu koko elämäni.

Viime kesänä otin kylmäsuihkun ja Wim Hoff- metodin kokeiluun haastamalla itseni kuukaudeksi aamuisin jääkylmään suihkuun. Haaste osui onneksi heinäkuulle joka oli kuumin vuosiin! Se oli erittäin herättävä kokeilu myös konkreettisesti. Nimittäin kun aamulla ensimmäisenä menet jääkylmään suihkuun on herätys taattu. Ongelmana oli se, että välillä vilu jäi sinne luihin ja ytimiin niin, että piti villasukat jalassa olla puolet päivästä. No, hyvää siinä oli se, että se oli iholle erittäin hyväksi. Iho tuntui kostealta ja näytti jotenkin kuulaammalta. No, sitä kokeilua kesti vain kuukauden ja se rutiini jäi viimeistään syksyn pimeyteen ja kylmyyteen.

Kaikki oman kasvun rutiinit ovat kiehtoneet minua. Samoin keholliset liikuttelut. Olen aamuisin kokeillut kaikenlaista nettijoogasta erilaisiin kehonpainotreeneihin. Ainut mikä on jäänyt on aamulenkki. Sen olen nyt pitänyt joka-aamuisena rutiinina kolmatta vuotta ja se on se, mitä oikeasti rakastan aamuissani!

Käyn aamulenkillä niin tuulessa, tuiskussa kuin räntäsateessa, kotona ja reissussa. Ja vaikka aamuihminen olenkin, en aina ilosta hyppien pomppaa sängystä ja lähde esimerkiksi joulukuussa tai näin tammikuussa kuuden aikaan lenkille. Kyllä se on välillä tahdonvoimaa vaatinut, mutta se on jo niin sisäistetty, niin vahva rutiini, etten enää osaa olla lähtemättä. Jos en mene, on minulla tunkkainen ja sellainen olo kuin en olisi koko päivään vielä herännytkään!

Muita juttuja mitä aamuihini olen tuonut on esimerkiksi mielialapäiväkirja. Siihen  kirjoitan samalla asiat mistä olen kiitollinen tänään. Saatan välillä laittaa to do- listaa myös sinne, pointtina enemmän sellainen ”tänään tärkeää”-ajatus. Tiedän mihin fokusoitua tämän päivän aikana, kun on tehnyt jotain listaa itselleen. Pidän sen lyhyenä, maksimissaan kolme asiaa, muuten voi tulla sellainen ”kiiremoodi” päälle.

Olen kirjoittanut päiväkirjaa, olen tehnyt tehtäviä, olen lukenut kirjoja ja blokittanut aikani aamuissa erilaisiin tehtäviin. Olen meditoinut 5 minuuttia ja 30 minuuttia ja olen ollut tehokas ja vähemmän tehokas. Mutta nyt olen oppinut sen että minun hyvän mielen hyvinvointi rutiinit on pidettä simppelinä ja kevyenä, ei missään nimessä tuntikausien tekemistä ja suorittamista.

Sillä jos jollain tapat hyvinvointisi, se on se, että teet kaikesta siihen liittyvästä suorittamista! Been there, done that, voin kertoa. Älä tee sitä virhettä, vaan ota muutama asia millä päivittäin ylläpidät omaa mielen hyvinvointia ja etsi ne sellaiset minkä tekemisestä myös nautit.

Ja muista myös huomioida ne pahoinvoinnin rutiinit, eli ne jutut mitkä ei edistä hyvinvointiasi, vaan jarruttaa tai vie taaksepäin. Minulla ne oli tv:n katselu aamuisin, sähköpostien tai somen tuijotus, kotoa lähtö ilman aamupalaa, muutama mainitakseni.

Onko sinulla pahoinvoinnin rutiineja?

Kun tunnistat omat huonot rutiinit, on helpompi miettiä joku juttu mikä vie eteenpäin. Mikä se sitten kenelläkin on ja miten aamuistaan kokee parhaimman hyödyn saavansa, on jokaisen henkilökohtainen oivallus. Mutta mikään ei muutu ellei pysähdy pohtimaan mitä se on nyt, ja mihin haluaa mennä.

Niin ja se aamumeditaatio, se on minulla maksimissaan kymmenen minuttia, ei yhtään sen yli tai siitä tulee liian vaikea ottaa käyttöön arjen aamuihin! Mitä teen sellaisella aamurutiinilla joka vie liikaa aikaa, stressaa jäädessään tekemättä ja sen lisäksi kokisin huonoa omaatuntoa? Ei mitään järkeä!

Ihania aamuja sinulle! -Jonna

Arvot hyvinvoinnin ohjenuorana

Kun minun elämä kaatui ja jouduin täysin pohjalle, oli yksi isoista oivalluksistani silloin se, että haluan oman hyvinvointini olevan elämäni ykkösprioriteetti. Aloin järjestelmällisesti tehdä työtä oman hyvinvointini eteen ja varsinkin oman henkisen hyvinvointini. Tässä kirjoituksessa kirjoitan siitä miten aamut muutti koko elämäni suunnan! Pienet päivittäiset rutiinit kun voi mullistaa suuria asioita.

Se miten aloitat aamusi, määrittää sinun päiväsi. Ja niistä päivistä rakentuu koko elämäsi.

Viikonloppuna pohdin elämäni arvoja. Pohdin niitä yleensä aina vuodenvaihteessa ja päivitän niitä joka vuosi. Uskon että arvot on asia, mikä jokaisella jollain tavalla muuttuu ajan saatossa ja elämäntilanteiden mukana. Siksi käyn läpi niitä, vaikka ne ei joka vuosi välttämättä muutu millään tavalla. Tänä vuonna arvoni ovat täysin samat kuin viime vuonnakin, vaikka elämässäni on tapahtunut suuria muutoksia viimeisen vuoden aikana.

Arvoja ei yleisesti mietitä sen kummemmin, ei ainakaan yksilön tasolla. Nykyisin yrityksillä alkaa olla arvot avattuna nettisivuille ja ne voivat oikeasti olla upea asia ja toimia jopa asiakkaan valintaperiaatteena. Mutta yksilönä ihmiset harvemmin tätä asiaa miettii, vaikka oikeasti me eletään jollain tavolla tiettyjä arvojamme päivittäin. Arvot kun voivat olla meidän periaatteita, ei vaan olla avattu niitä sen tarkemmin.

Mutta kun teet sen verran, että vaikka nyt vuodenvaihteessa pysähdytkin miettimään omia arvojasi ja niiden merkitystä elämässäsi, saatat saada erittäin toimivan työkalun ohjaamaan sinua elämän kysymyksissä tai valintatilanteissa! On muutamia erittäin toimivia omien arvojen kartoitustyökaluja yksilöille mutta tässä sinulle yksi toimiva tehtävä:

Traumaselviytyjä arvot

Niinkuin alussa kirjoitin, voi pienet päivään tuodut rutiinit tehdä suuria muutoksia omaan hyvinvointiin. Kun omat arvot on kunnossa, on helppo tehdä päätöksiä niiden mukaan. Kun joutuu valintatilanteeseen missä sinulla on kaksi vaihtoehtoa, ja toisessa niissä teet asiat omien arvojesi mukaisesti ja toisessa joutuisit niistä venymään tai luopumaan, on valinta aika helppoa. Minulle esimerkiksi henkinen hyvinvointi on erittäin tärkeä arvo, ja koska se vaatii minulta muun muassa hyviä yöunia, en helpolla lähde niistä luopumaan vaikka illalla olisi miten kivaa menoa. Työnteko ei koskaan saa viedä yöuniani, sillä se ei taaskaan menisi arvojen mukaiseen tekemiseen.

Sillä, että asioita kirjoittaa asioita ylös, on todellakin merkitystä. Silllä aina meidän ajatukset päässä on ihan erilaisia kun ne pään ulkopuolella ovat. Huolet on suurempia ja onnellisuus pienempää jakamattomana. Olen kuullut usein sen, miten ihmiset huomaa arvojen olevan täysin erilaisia mitä he ovat niitä ajatelleet olevan, silloin kun he tekevät tehtäviä arvojen parissa. Arvoristiriidoista johtuvat pahoinvoinnit voivat silloin saada vastauksen. Se että pidät perhettä tärkeimpänä arvona ja silti aina kun pomo haluaa sinun jäävän ylitöihin jäät sinne, saa sinut pitkässä juoksussa tuntemaan itsesi riittämättömäksi. Se, että aina olet olkapäänä sille ystävälle joka kaataa pahaa oloaan sinuun, ei välttämättä tee sinulle hyvää jollei suhde ole molemminpuolinen.

Ota siis hetki itsellesi, ota kahvikupponen ja laita mukavaa musiikkia taustalle ja mieti sinun elämäsi arvoja. Ja varsinkin mieti sitä, miten ne sitten näkyy sinun arjessa? Siellä sinun jokapäiväisissä rutineissasi?

Iloa ja valoa tammikuuhusi!  -Jonna