masennus – Traumaselviytyjä

Sinun matkasi alku?

Kiitän teitä jokaisesta viestistä minkä olen tätä kautta saanut. On ollut lohduttavaa huomata, että en suinkaan ole yksin. Mutta erittäin pelottavaa huomata, miten monta meitä loppujen lopuksi onkaan.

Olen alun perin aloittanut tämän blogin eheytyäkseni itse. Kirjoittanut siksi, että pystyn käsittelemään asioita konkreettisemmin kun luen sen. Kun olen käsitellyt täällä historiaani, on minun ollut kirjoittamisen kautta helpompi ymmärtää tapahtunutta.

Kun aloitan kirjoittamisen, sormet liukuvat pian näppäimistöllä kuin itsestään ja saan purettua kaikki ajatukseni tänne. Silloin saan lisää tilaa aivoilleni uusille asioille. Eheytymismatkani ja asioiden käsittely täällä on ollut julkista, kaikkien luettavaa. Mutta sinä rakas lukijani olet saattanut unohtaa sen, että minä en ole ammattilainen. Minä en ole terapeutti.

Vaikka minun matkani on jo loppusuoralla, sinun voi olla aivan alussa.

Vaikka minun matkani on jo loppusuoralla, sinun voi olla aivan alussa. Mutta se ei suinkaan tarkoita sitä, että minusta olisi matkalla tullut ammattilainen. Minä triggeröidyn yhäkin yksityiskohtaisista raiskaustarinoista mitä jotkut lukijani saattavat avun tarpeessa minulle kirjoittaa. En kestä vieläkään lukea niitä raadollisia tarinoita mitkä valitettavasti ovat jonkun arkea, jonkun elämää.

Kyse ei ole siitä etten haluaisi auttaa. Minä vain en kykene siihen.

Toivon että blogini tuo sinulle toivoa, toivoa siitä, että joskus helpottaa. Toivoa siitä, että saat apua ja ymmärrystä sekä tekniikoita asioiden käsittelyyn. Lisää työkaluja hyvinvointisi lisäämiseen. Toivon että saat ehkä oivalluksia itsestäsi, lukiessani minun matkastani.

Olen pahoillani että jouduin poistamaan viestiboxin, etkä enää voi laittaa minulle palautetta. En ole valitettavasti voinut vastata mitenkään kaikille, sillä viestejä on tullut niin paljon.

Olen pahoillani että en kuitenkaan voi kulkea rinnallasi, enkä pitää kädestäsi.

Mutta muista, sinä pystyt siihen.

TÄSTÄ TÄRKEITÄ LINKKEJÄ:

Minduun terapeuttihaku löytyy https://minduu.fi/
Kelan terapeuttihaku löytyy https://asiointi.kela.fi/palvelutuottajarekisteri/
Keskusteluapua löytyy mieli.fi SIVUILTA
Lisätietoa traumoista https://traumaterapiakeskus.com/
Ja lisää traumoista ja dissosiaatiosta https://www.disso.fi/
Täällä sinua varten https://tukinet.net/

Voimia ja Valoa ❤

Kehon ihmeellinen suojelija

Vagushermo – kehon ihmeellinen suojelija?

Törmäsin todella mielenkiintoiseen podcastiin ylellä vagushermosta. Linkkaan podcastin tähän mutta kirjoitan muutamat ainakin minulle tärkeimmät pointit tähän alle.

PODCASTIIN TÄSTÄ

Itsensä rauhoittamisella ja rentoutumisella on meille ihmisille todella tärkeä tehtävä. Se palauttaa ja eheyttää ja sen on tarkoitus suojella meitä myös loppuunpalamiselta.

Vagushermo, eli kiertäjähermo on osa parasympaattista hermostoa joka rauhoittaa muun muassa sykettä ja hengitystä ja säätelee suoliston toimintaa. Nyt tutkitaan kovasti voisiko vagushermon stimulaatiolla olla apua esimerkiksi masennuksen hoidossa. Myös ihmisen immuunijärjestelmä kulkee vagushermon kautta joten tutkimuksilla voitaisiin vaikuttaa suuresti jopa ihmisen kokonaisvaltaiseen terveyteen?

Helmikuu 2020 (19)

Vagaalinen jarru

Vagaalinen jarru, eli mielen rauhoittaminen, on taito joka ihmisille on kehittynyt vuorovaikutuksessa. Stressaavissa tilateissa meidän sympaattinen aktivaatio kohoaa jolloin päädymme pakene tai taistele tilanteeseen. Jos ihminen muistaisi itse siinä tilanteessa hengittää syvään, laskea vaikka kymmeneen niin silloin vagaalinen aktivaatio käynnistyy. Toinen ihminen voi myös toimia tyynnyttelijänä samanlaisessa tilanteessa, rauhoittaa tilanteen ja tunnereaktion.

Olisikin tärkeää opettaa nämä taidot jo pienestä pitäen, kaikki mahdolliset työkalut itsensä rauhoittamiseen pitäisi opetella. Ja mitä enemmän niitä harjoitellaan, sitä varmemmin ne tulee käyttöön. Ihmisen kuuluu rauhoittua, muuten poltamme itsemme loppuun. Podcastissa sanotaankin että tämä ei ole mikään poppakonsti tai taikatemppu vaan biologiaan ja vuorovaikutukseen liittyvä prosessi . Jos olemme koko ajan pakene tai taistele tilassa, stressaantuneena, aivot väsyy eikä ne ole optimaalisessa tilassa vuorovaikutukseen tai oppimiseen. Itsensä rauhoittamisen taito on siis perustaito jonka pitäisi olla kaikkien muiden taitojen alla.

Miten minä stimuloin vagushermoa?

Aamulenkit. Ehdottomasti käytetyin tekniikkani. Luonto eheyttää ja korjaa ja tutkitusti laskee sykettä ja rentouttaa. Joka aamu alkaa aamulenkillä, ja 90% lenkeistäni ympäri vuoden on metsässä, mitä suurempi ja hiljaisempi metsä, sitä parempi vaikutus.
Rentoutumishetket pitkin päivää. Otan itsellesi pienen hetken vain pysähtyäkseni. Otan hyvän asennon ja olen vaan, laitan yleensä hälytyksen päälle etten stressaa kuluvasta ajasta, aika tuntuu tylsistyessä todella pitkältä! Vähintään 10 minuuttia per päivä. Yritän olla keskittymättä ajatuksiin jotka yhtäkkiä valtaavatkin pääni. Kun pysähdyn, niillä on silloin tilaa, mutta annan niiden vain lipua ohitseni. Saatan keskittyä kehoni eri osiin, tunnustella miltä alusta tuntuu kehoani vasten tai vain huomioida kehoni eri osia.
Hengitys. Saatan istuskellessani alkaa laskemaan sisäänhengitystä ja uloshengitystä. Neljä sisään ja viisi ulos-periaattellaa saatan istua useankin minuutin. Mitä harjaantuneempi hengittäjä tulee, sitä pidemmäksi uloshengitystä kannattaa pidentää. Huomioi että hengitys nostaa ja laskee palleaa, silloin vagushermon aktivointi on varminta ja nopeinta.
Kylmäsuihkut. Tein tätä joskus kokeilunomaisesti kauemminkin, mutta talvella tätä oli vaikea jatkaa. Pesen nykyisin aamulla kasvot oikein kylmällä vedellä ja päätän suihkun viileään.
Mantrat. Ja siis varsikin ng. äänteen mantrat , olen siis kehitellyt ihan omat jargonit tähän =) Mantraan niitä, eli toistan useasti. Myös kurlaus kuulemma toimii, sillä vagushermo on yhteydessä kurkun takaosan lihaksiin.

Jonna (10)

❤ Jonna

Toksinen positiivisuus

En ole ehtinyt nähdä hetkeen erästä ystävääni, minulla on ollut kiire, mutta varsinkin ystävälläni on ollut erittäin kiire. Olen seuraillut hänen elämäänsä pääasiassa somen kautta viimeiset puoli vuotta. Olin ollut jo muutaman kuukauden huolissani siitä, että ystävälläni tuntui olevan erittäin kiire koko ajan. Hän alkoi pikkuhiljaa näyttää väsyneeltä somepäivityksissä ja kohta alkoi jututkin olla huolestuttavia.

Päivityksissä alkoi nimittäin näkyä väsymys, sellainen totaalinen väsymys. Ja sitten eräänä iltana hän päivitti miten arki on pelkkää selviytymistä. Otin puhelun heti siltä istumalta hänelle ja kerroin että nyt on asiat huonosti. Sinulla on nimittäin nyt selkeä uupumustila ja se olisi syytä ottaa erittäin vakavasti. Ystäväni purskahti itkemään.

Vannotin häntä menemään heti seuraavana päivänä lääkäriin ja kertomaan sinne tilanteen. Kerroin myös, miten tämä ei eroaisi mitenkään siitä, että hänellä olisi jalka poikki, silloinkin hän menisi tottakai heti lääkäriin. Tilanne on yhtä vakava, ellei jopa vakavampi. Mielen kanssa ei kannata leikkiä, se kannattaa ottaa tosissaan silloin kun se antaa merkkejä siitä, että kaikki ei ole hyvin. Tuon sanominen oli tärkeää, sillä liian moni ei ymmärrä hakea apua tälläisiin tilanteisiin. Ja aivan liian moni ajattelee että vasta kun on jalka poikki, saa hakea apua, sitä ennen ei.

Itku on hyvä indikaattori

Minulla on aina itku ollut se hyvä indikaattori siihen, mikä on tilanne milläkin hetkellä Jos minun pitää alkaa päivittäin pidättelemään itkuani, tai huomaan itkeväni aina kun pääsen kotiin, on asiat jo todella huonosti. Se on merkki siitä, että nyt on jo menty askel liian pitkälle. Tai itseasiassa jo monta askelta. Arjen ei kuulu nimittäin olla sellaista kasassa pitelemistä. Sen ei kuulu olla sellaista, että on koko ajan sellainen olo kuin pitelisit korttitaloa pystyssä tuulikaapissa.

Uupumus ei ole leikin asia. Se on mielen totaalinen varoitusmerkki siitä että nyt mennään väärään suuntaan. Keho on saattanut näyttää merkkejä jo kauan siitä että pitäisi pysähtyä. Mutta kun me vaan pusketaan eteenpäin, ei kuunnella mieltä eikä kehoa, suomalaisella sisulla painetaan ”prkl, vaikka läpi harmaan kiven!”, ei me välttämättä ymmärretä tilanteen vakavuutta.

Tähän kun lisätään sellaiset ystävät jotka tsemppaavat sinua ”kyllä se siitä” tai ”sellaista se vaan on, kyllä se helpottaa”-lauseilla, on vaikea itsekään ymmärtää pysähtyä. Kun meidän kulttuurissakin on totuttu sellaiseen kaikesta selvitään -mentaliteettiin ja täytyy hammasta purren vaan tehdä, tehdä, tehdä ja lisää vaan tehdä ja suorittaa.

Toksinen positiivisuus vs. aito välittäminen

Whitney Hawkins Newman on tehnyt hienon vertailun toksisen positiivisuuden ja aidon välittämisen välillä. Sieltä muutama poiminta:

Kyllä se siitä! –> Tämä on vaikeaa. Sinä olet päässyt yli vaikeista ajoista ja minä uskon sinuun.

Good vibes only! –> Ihan kaikki fiilikset on tervetulleita.

Ei saa luovuttaa! –> Joskus luovuttaminen on ihan ok, mikä olisi sinulle nyt parasta?

Ei saa olla negatiivinen! –> Tässä tilanteessa on ihan normaalia tuntea negatiivisiakin tunteita.

Ensimmäiset sanonnat siis toksista positiivisuutta ja vieressä se, mitä kannattaisi mieluummin sanoa. Ja ei ystävät varmasti tätä pahalla sano, ennemminkin vain ajattelemattomuuttaan. Ole siis ystävillesi läsnä kun he avautuvat tilanteista, sillä jos he ei ole olleet rehellisiä itselleen, voi viesti kuulostaa vaikka tältä: huh, kun on kiirettä pitänyt, olen nukkunutkin hiukan huonosti, mutta tätä tämä elämä on kun on yrittäjä / opiskelija / pienten lasten äiti / kaikkea muuta selitystä.

All vibes are ok

Kaikki tunteet on ok meille ihmisille. Somesta me harvemmin nähdään mitään pahaa oloa ja vahvoja negatiivisia tunnetiloja tai niiden käsittelyä. Instagramin algoritmit ei itseasiassa edes tue pahan olon purkamista, trauma-asioita tai itsetuhoista toimintaa. Mutta se ei poissulje sitä, etteikö siellä Balin lomakuvien takanakin olisi koettu pahaa mieltä ja ehkä itkuakin. Meidän ei vaan pitäisi lähteä vertailemaan omaa elämää niihin somen päivityksiin juhlista ja ihanista onnellisista parisuhteista ja upeasta elämästä. Sillä ne oman elämän pettymykset ja vaikeat tunteet sellaisen rinnalla voi tuntua sellaisilta asioilta, mistä ei halua puhua eikä sitä kautta käsitellä, ja se vain pahentaa tilannetta.

Postiivinen pyskologia ja positiivinen ajattelu on tuonut minulle huomattavan määrän lisää hyvinvointia, sitä ei ole missään nimessä kieltäminen. Ja uskon että se auttaisi monia ihmisiä näkemään lisää hyvyyttä elämässään, mutta nykyisin kun positiivisuus on ”trendaavaa” on huomioitava myös kokonaisuus. Pelkkä positiivisuus ei pelasta ketään, mutta omien tunteiden käsittely ja keskusteleminne pelastaisi varmasti monia. Ja siis varsinkin rehellinen keskustelu. Mitä sinulle kuuluu kysymykseen kun on kuitenkin totuttu vastaamaan että ”ihan hyvää”.

Ole rehellinen itsellesi

Ensisijaisesti suosittelenkin olemaan rehellinen itselleen. Mitä minulle kuuluu kysymyksen kun voisi esittää itselleen joka ikinen päivä. Mitä minä tunnen ja millaisissa fiiliksissä olen tänään ollut. Mielialapäiväkirja on tosi hyvä väline seurata mielialojaan jollei halua kirjoittaa esimerkiksi päiväkirjaa. Eräästä mielialan seuraamisen työkalusta olenkin kirjoittanut täällä. Ja kun raportti viikon loputtua kilahtaa, voit sitä kautta seurailla omia fiiliksiä. Minulle ainakin tärkeintä on ollut olla itselleni rehellinen tunteistani ja mielialoistani, kun itselleen valehtelulla tekee pahimmassa tapauksessa erityisen hallaa itselleen.

Kaikki yllä mainitut lauseet jossain muodossa on erittäin haitallisia pitkässä juoksussa. Ja erittäin, erittäin haitallisia uupuneille ihmisille. Ja se rakas ystäväni johon alussa viittasin, hän meni lääkäriin ja hänellä todettiin keskivaikea masennus sekä uupumistila ja hän sai lähetteen eteenpäin. Nyt hän on sairaslomalla ja siivonnut kalenterinsa kaikesta ja ottaa nyt happea tähän väliin.

Pysähdy.

Kohtaamisia

Istuin eilen bussissa keskittyneenä puhelimeeni, kuinkas muutenkaan. En pidä erityisemmin bussimatkoista, kun linja-auto on aivan täynnä töistä palaavia ihmisiä, väsyneinä ja nälkäisinä palaamassa arki-iltojen ääreen. Sulkeudun siis usein bussissa kuulokkeiden taakse. Nyt en ollut kuitenkaan laittanut musiikkia, vaan katsoin videota. Kun video loppui ja ääni taukosi, kuulin takanani istuvien tyttöjen keskustelevan mielenterveydestä, eikä edes mitenkään hiljaa, vaan normaali äänellä.

”Minä en oikein luota siihen kuraattoriin, minulla on huonoja kokemuksia. Kävin lapsena terapiassa ja terapeutti rikkoi luottamukseni kertomalla vanhemmilleni diagnoosin minusta, muttei hän ollut kertonut sitä minulle.” -”Mikä sinun diagnoosi sitten oli?”, kysyi toinen tyttö. ”No en mä oikein tiedä, mä olin sellainen ärsyttävä lapsi.”

Mun sydän särkyi sillä samalla hetkellä. Tuo nuori nainen ajatteli olevansa ärsyttävä lapsi! En enää voinut lopettaa heidän keskustelun seuraamista vaan suorastaan tarkensin kuuloaistiani. ”Minulla on ollut mielenterveysongelmia, ja aion käyttää koulun puheenvuoroni puhuakseni siitä”

Tässä vaiheessa käännyin, sydän pamppaillen siitä ajatuksesta, että ehkä vastassa onkin tyrmäys. Mutta käännyin. En heti saanut sanaa suustani, vaan tuijotin kahta erittäin nuorta naisen alkua silmiin, aivan hiljaa. Jopa ehkä muutaman kiusallisen sekunnin liian kauan, ennenkuin pystyin avaamaan suuni.

”Olen pahoillani, kuulin keskustelunne ja haluan vain kertoa miten ylpeä olen että puhutte mielenterveydestä ääneen!!” Katseet muuttuivat hymyilyksi, kiitollisuudeksi ja tiesin että voin jatkaa turvallisesti. Haluan sanoa vain tämän, jos sinulla on tuollainen ajatus, kysy itseltäsi:

Onko tämä ajatus totta?

Onko tämä ajatus absoluuttinen totuus?

Ja mitä minä olisin, ilman tätä ajatusta minussa?

Tytöt katsoivat minua ja toinen sanoi: Wau. Kerroin miten olen itsekkin käynyt läpi rankkoja elämänvaiheita, masentuneisuutta ja epätoivoa. Kerroin miten minulta oli kysytty, että millaiseksi rakentaisin itseni jos minä menettäsiin muistini, ja kaikki kokemukset, uskomukset ja negatiiviset ajatukset vain katoaisi. Minulla on mahdollisuus viedä menneisyydestä vain ne asiat tulevaisuuteen, mitä minä haluaisin. Minulla oli mahdollisuus. Olen rakentanut itseni uudelleen ja huomannut että päätökseni siitä, että elämäni muuttuu ja tulee paremmaksi on toden totta alkanut toimia. Se on alkanut viemään minua sitä kohti mitä minä oikeasti haluan olla. Millaista elämää minä haluan elää ja millainen se minun näköinen elämä on. Olen myös halunnut auttaa, ja tehnyt työtä sen voimakkaan tarpeeni toteuttamiseksi.

Kyse on kokonaisvaltaisesta elämän muutoksesta. Muutos on asia mitä usein hieman pelätään, toisaalta odotetaan ja silti usein pelätään sen tuomia asioita. Sillä jokaisella päätöksellä on jotain seuraamuksia, niin hyviä kuin huonoja. Jotain tulee tilalle, ja aina jotain lähtee. Jotain on lähtenyt, paljonkin. Mutta tilalle on tullut paljon hyviä asioita, ihmisiä ja tilanteita. Mahdollisuuksia. Kun yksi ovi sulkeutuu, avautuu kymmeniä, ei vaan yhtä.

Tyttö kertoi miten hienoa olisi tehdä jotain tuollaista, että hänkin haluaisi auttaa muita. Hymyilin ja sanoin että sitten teet sen. Sinä pystyt mihin vain, muista se. Usko itseesi ja päätä, ala toteuttaa. Sillä sinulla on kaikki mahdollisuudet siihen. Tyttö kertoi että hänellä on diagnosoitu add, ja hän haluaisi auttaa nuoria jotka kärsii siitä. Kerroin että sinulla on se ainutlaatuisuus, että vain sinä tiedät millaista on elää sen kanssa, mitä se arki oikeasti on. Ei kenelläkään lääkärillä tai terapeutilla, joten jaa se tieto maailmalle. Tytöt hymyili, ja minä hymyillin. Hymyilin niin, että sydämeen pisti. Sillä tavalla kivasti.

Kun saavuin kotiin, kerroin tapaamisen miehelleni joka sanoi että mieti, saatoit muuttaa jonkun elämää!

Meidän keskustelu oli todella voimakas, ja se jätti jäljen minun sydämeen ikuisesti, toivottavasti myös heidän.

Elämyspuu (23)

Ihania kohtaamisia sinunkin päivään toivoen -Jonna

Minä tulin pelastamaan sinut

Makaat sohvalla ja olet totaalisen paskana. Sinun olosi on karmea ja olet puhunut itsellesi jo tovin miten mistään ei tule mitään. Olet surullinen ja vihainen ja väsynyt kaikkeen. Mistään ei tule mitään ja olet taas kokenut uuden epäonnistumisen. Sisäinen tarinankertojasi on päässyt oikein kunnolla vauhtiin ja se sättii ja syyllistää sinua kaikesta. Tehdyistä ja tekemättömistä asioista, sanotuista lauseista ja sanomatta jättämisistä. Siitä mitä söit ja mitä et syönyt. Masennus on levinnyt jo koko kehoosi ja se turruttaa sinun ajatuksesi, syö sielusi.

Sitten ovikello soi. Raahaudut ovelle miettien näyttäväsi aivan kamalalta koska et ole käynyt suihkussakaan muutamaan päivään. Avaat oven ja aurinko tulvahtaa eteiseen, siristelet silmiäsi ja huomaat hahmon ovellasi.

-Minä tulin nyt. Tulin pelastamaan sinut tästä tilanteesta. Tulin tuomaan hymyn takaisin sinun huulillesi, onnen ja ilon sydämeesi. Kärsimyksesi loppuu nyt ja voit jatkaa taas elämää. Masennuksesi katoaa ja et enää syyllistä itseäsi.

-Jaahas, no eipä siinä kai sitten muu auta, kun oikein ovelle asti tulit, sanot.

Menet suihkuun, syöt aamupalan, käyt lenkillä ja aloitat päiväsi.

trauma (73)