Kategoria: ahdistus

Sinun matkasi alku?

Kiitän teitä jokaisesta viestistä minkä olen tätä kautta saanut. On ollut lohduttavaa huomata, että en suinkaan ole yksin. Mutta erittäin pelottavaa huomata, miten monta meitä loppujen lopuksi onkaan.

Olen alun perin aloittanut tämän blogin eheytyäkseni itse. Kirjoittanut siksi, että pystyn käsittelemään asioita konkreettisemmin kun luen sen. Kun olen käsitellyt täällä historiaani, on minun ollut kirjoittamisen kautta helpompi ymmärtää tapahtunutta.

Kun aloitan kirjoittamisen, sormet liukuvat pian näppäimistöllä kuin itsestään ja saan purettua kaikki ajatukseni tänne. Silloin saan lisää tilaa aivoilleni uusille asioille. Eheytymismatkani ja asioiden käsittely täällä on ollut julkista, kaikkien luettavaa. Mutta sinä rakas lukijani olet saattanut unohtaa sen, että minä en ole ammattilainen. Minä en ole terapeutti.

Vaikka minun matkani on jo loppusuoralla, sinun voi olla aivan alussa.

Vaikka minun matkani on jo loppusuoralla, sinun voi olla aivan alussa. Mutta se ei suinkaan tarkoita sitä, että minusta olisi matkalla tullut ammattilainen. Minä triggeröidyn yhäkin yksityiskohtaisista raiskaustarinoista mitä jotkut lukijani saattavat avun tarpeessa minulle kirjoittaa. En kestä vieläkään lukea niitä raadollisia tarinoita mitkä valitettavasti ovat jonkun arkea, jonkun elämää.

Kyse ei ole siitä etten haluaisi auttaa. Minä vain en kykene siihen.

Toivon että blogini tuo sinulle toivoa, toivoa siitä, että joskus helpottaa. Toivoa siitä, että saat apua ja ymmärrystä sekä tekniikoita asioiden käsittelyyn. Lisää työkaluja hyvinvointisi lisäämiseen. Toivon että saat ehkä oivalluksia itsestäsi, lukiessani minun matkastani.

Olen pahoillani että jouduin poistamaan viestiboxin, etkä enää voi laittaa minulle palautetta. En ole valitettavasti voinut vastata mitenkään kaikille, sillä viestejä on tullut niin paljon.

Olen pahoillani että en kuitenkaan voi kulkea rinnallasi, enkä pitää kädestäsi.

Mutta muista, sinä pystyt siihen.

TÄSTÄ TÄRKEITÄ LINKKEJÄ:

Minduun terapeuttihaku löytyy https://minduu.fi/
Kelan terapeuttihaku löytyy https://asiointi.kela.fi/palvelutuottajarekisteri/
Keskusteluapua löytyy mieli.fi SIVUILTA
Lisätietoa traumoista https://traumaterapiakeskus.com/
Ja lisää traumoista ja dissosiaatiosta https://www.disso.fi/
Täällä sinua varten https://tukinet.net/

Voimia ja Valoa ❤

Apua ahdistukseen

Ahdistus. Se kun rintaa puristaa ja sykkeet hakkaa ihan toisissa sfääreissä. Joku selittämätön kauhu iskee koko kehoon? Ja kaiken lisäksi et edes tiedä miksi?

Tiesitkö että keho ei erota tapahtuuko joku tilanne oikeasti ja aidosti sinulle juuri tässä hetkessä vai oletko kuvitellut sen? Sinun mielikuvituksella on sellainen voima, että koko kehosi elää tasan sitä, mitä sinun aivoissa tapahtuu. Se on ollut itselle aika pysäyttävää tajuta. Sillä olen stressannut kehoani niin monta kertaa huolehtimalla jostain turhanpäiväisistä asioista. Mutta aina meidän ei edes tarvitse aktivoida mielikuvitustamme, kun olemme jo stressitilanteessa ja ahdistuneita.

Apua ahdistukseen : Hengitystekniikat

Ensimmäinen kaikista konkreettisin keino on minulle ollut hengitystekniikat. Se on kaikista nopein ja helpoin keino ahdistuksen helpottamiseksi. Yksi vaihtoehto on viedä toinen käsi rintakehälle ja toinen vatsan alueelle, navan seutuville ja yrittää hengittää niin, että saisi molemmat kädet sisäänhengityksellä nousemaan ja uloshengityksellä laskemaan. Kannattaa sulkea silmät ja keskittyä vain molempien käsien huomioimiseen. Tällä hengityksellä aktivoit pallean, joka on kehomme ainut lihas joka vaikuttaa suoraan parasympaattiseen hermostoon. Pallea nimittäin tunnistaa tunteemme ja jännittyy ahdistuksessa tai stressitilanteessa, jolloin hengitystiheytemme nopeutuu ja muuttuu pinnalliseksi. Pitkät ja syvät sisään- ja uloshengitykset aktivoivat siis parasympaattisen hermoston joka rauhoittaa ja rentouttaa kehoa.

Toinen hyväksi havaittu hengitystekniikka ahdistukseen on niin sanottu box breathing. Laatikkohengityksessä mielikuvittelet eteesi laatikon ja alat hengitellä sen seinien mukaan. Ensin syvä sisäänhengitys (laatikon ylin reuna) Sen jälkeen samanpituinen hengityksenpidätys (laatikon oikea reuna) Sen jälkeen yhtä pitkä uloshengitys (laatikon alin reuna) ja lopuksi hengityksen pidätys (laatikon vasen reuna). Jatka tätä muutaman minuutin ajan. Kun harjaannut voit pidentää seinien pituutta ja harjoituksen kestoa. Alkuun tämä on hieman hankala tekniikka, mutta erittäin toimiva. Box breathing -tekniikasta löytyy paljon ohjeita esimerkiksi youtubesta.

Kolmas ja nopein, hengitä syvään sisään ja tyhjennä keuhkot täysin tyhjäksi. Pyri pitämään joka kerta uloshengitys pidempänä kuin sisäänhengitys. Nopea ja tehokas tekniikka eikä vaadi liikaa miettimistä, sopii akuuttiin ahdistuskohtaukseen.

IMG_20190130_114432_515

Apua ahdistukseen: Mindfulness ja kehoskannaus

Tämä tekniikka on sellainen mitä käytän usein arjessa, vaikka minua ei ahdistaisikaan. Sillä tämä tekniikka rentouttaa, lisää keskittymiskykyäni ja tekee mielen jotenkin freesimmäksi. Menen usein makuulleni tämän tehdäkseni mutta tämä onnistuu vaikka bussissa oikein hyvin ja sekin on testattu! Teen tämän jos minun pitää siirtyä tilanteesta toiseen ja pitää jotenkin nollata ajatukset ja tunteet, teen myös jos olen todella väsynyt ja pitäisi saada hiukan lisää virtaa jaksaa iltapäivä (esim. töissä tauolla). Aina jos mahdollista, teen tämän ohjatusti, sillä mieleni on hyvin liikkuvaista sorttia joten on helpompi seurata ohjeita kuin yrittää itse pitää mieli kurissa. Koska ohjattuna se on helpoin, annan myös sinulle linkin tähän harjoitukseen. Ota siis hyvä asento ja suosittelen laittamaan kuulokkeet korville, ainakin jos istut siellä bussissa. Kehoskannaus harjoitukseen tästä.

Apua ahdistukseen: Metsä

Muistan kun erään kerran soitin lääkärille aikaa ja itkin aivan holtittomasti kun olin niin ahdistunut, masentunut ja peloissani. Hoitaja sanoi että kannattaa kävellä ulkona, edes talon ympäri. Ja meinasin pyörtyä kun suututti niin paljon! Tuntui jotenkin niin käsittämättömän pahalta, että hän ehdotti minulle sitä, kun en kyennyt siinä vaiheessa tekemään yhtään mitään, siis ulosmeno tuntui suurimmalta saavutukselta koskaan! Mutta, tässä on hyvä pointti, se ei vaan oikein tahdo toimia enää tuossa tilanteessa. Ennaltaehkäisevänä se toimii erittäin hyvin! Itse olen huomannut että mitä suurempi ja hiljaisempi metsä, sitä toimivampi lopputulos. Ja kun ei sinne metsään tarvitse mennä tekemään mitään liikuntasuoritusta, vaan pelkkä kannonnokassa istuminenkin jo riittää laskemaan ahdistusta. Ja itseasiassa myös verenpainetta ja stressitasoja yleisesti. Suomen metsillä on tutkittuja terveysvaikutuksia jotka ei tosiaan ole mitään enkelipölyä.

Jonna (15)

Apua ahdistukseen: Huolivartti

Jos ahdistaa usein ja pyörittelet päässäsi kaikenlaisia murheellisia teorioita tulevaisuudesta tai mietit menneisyyden harmeja on tämä toimiva keino. Tämän voi titeuttaa vaikka jonkun läheisen kanssa jos se on molemmille ok. Siitä olenkin kirjoittanut jo tänne. Toimii siis myös paperille kirjoitettuna tai niin sanotulle huolinukelle kerrottuna. Tämä on kokeilemisen arvoinen, itselle se toimi mutta jos tekniikka lisää huolia niin sitten ota käyttöön joku muu tekniikka.

Apua ahdistukseen: Mielikuvaharjoitukset

Tämä on sellainen mitä olen kokeillut öisin, silloin kun en halua nousta sängystä, mutta en saa unta. Unettomuuden syynä on silloin usein se, että pääni on täynnä ajatuksia ja murheita. Mielikuvittelen käteeni pallon, sellaisen kindermunasta löytyvän muovipallon ja laitan päähäni tulevan huoliajatuksen sinne, sen jälkeen se nousee makuuhuoneen kattoon odottamaan aamua. Teen samoin seuraavalle päähäni tulevalle ajatukselle ja sekin nousee kattoon, toistan tätä niin kauan että pääni on tyhjä kaikista huolista. Ja voin kertoa joskus katto on aivan täynnä näitä palloja jotka kelluvat siellä odottaen huomista aamua. Sieltä minulla olisi ne aamulla mahdollisuus kerätä ja käsitellä, mutta koskaan minun ei ole aamulla niitä tarvinnut sieltä keräillä, vaan ne on kyllä sen yön aikana sieltä kadonneet. Tekniikkana haastava mutta toimiva. Haastava siksi, että ajatuksiin ei pitäisi jäädä kiinni, vaan ne pitäisi suoraan laittaa siihen palloon ja nostaa ylös. Joskus ajatukset vaan on niin mielenkiintoisia (tai niin kauheita!!) etten pääse ajatuksesta millään irti. Haasteena siis se, että jäät joka ajatusta pohtimaan ja hautomaan ja olet taas lähtöpisteessä.

Tässä siis muutamia tekniikoita ahdistukseen taltuttamiseen minulta, jos sinulla on jotain omia tekniikoita mitä olet kokenut toimiviksi, jakaisitko ne kommenteissa niin saadaan lisää vinkkejä ja apua ahdistukseen. ❤

Jonna

 

 

Kehon ihmeellinen suojelija

Vagushermo – kehon ihmeellinen suojelija?

Törmäsin todella mielenkiintoiseen podcastiin ylellä vagushermosta. Linkkaan podcastin tähän mutta kirjoitan muutamat ainakin minulle tärkeimmät pointit tähän alle.

PODCASTIIN TÄSTÄ

Itsensä rauhoittamisella ja rentoutumisella on meille ihmisille todella tärkeä tehtävä. Se palauttaa ja eheyttää ja sen on tarkoitus suojella meitä myös loppuunpalamiselta.

Vagushermo, eli kiertäjähermo on osa parasympaattista hermostoa joka rauhoittaa muun muassa sykettä ja hengitystä ja säätelee suoliston toimintaa. Nyt tutkitaan kovasti voisiko vagushermon stimulaatiolla olla apua esimerkiksi masennuksen hoidossa. Myös ihmisen immuunijärjestelmä kulkee vagushermon kautta joten tutkimuksilla voitaisiin vaikuttaa suuresti jopa ihmisen kokonaisvaltaiseen terveyteen?

Helmikuu 2020 (19)

Vagaalinen jarru

Vagaalinen jarru, eli mielen rauhoittaminen, on taito joka ihmisille on kehittynyt vuorovaikutuksessa. Stressaavissa tilateissa meidän sympaattinen aktivaatio kohoaa jolloin päädymme pakene tai taistele tilanteeseen. Jos ihminen muistaisi itse siinä tilanteessa hengittää syvään, laskea vaikka kymmeneen niin silloin vagaalinen aktivaatio käynnistyy.  Toinen ihminen voi myös toimia tyynnyttelijänä samanlaisessa tilanteessa, rauhoittaa tilanteen ja tunnereaktion.

Olisikin tärkeää opettaa nämä taidot jo pienestä pitäen, kaikki mahdolliset työkalut itsensä rauhoittamiseen pitäisi opetella. Ja mitä enemmän niitä harjoitellaan, sitä varmemmin ne tulee käyttöön. Ihmisen kuuluu rauhoittua, muuten poltamme itsemme loppuun. Podcastissa sanotaankin että tämä ei ole mikään poppakonsti tai taikatemppu vaan biologiaan ja vuorovaikutukseen liittyvä prosessi . Jos olemme koko ajan pakene tai taistele tilassa, stressaantuneena, aivot väsyy eikä ne ole optimaalisessa tilassa vuorovaikutukseen tai oppimiseen. Itsensä rauhoittamisen taito on siis perustaito jonka pitäisi olla kaikkien muiden taitojen alla.

Miten minä stimuloin vagushermoa?

  • Aamulenkit. Ehdottomasti käytetyin tekniikkani. Luonto eheyttää ja korjaa ja tutkitusti laskee sykettä ja rentouttaa. Joka aamu alkaa aamulenkillä, ja 90% lenkeistäni ympäri vuoden on metsässä, mitä suurempi ja hiljaisempi metsä, sitä parempi vaikutus.
  • Rentoutumishetket pitkin päivää. Otan itsellesi pienen hetken vain pysähtyäkseni. Otan hyvän asennon ja olen vaan, laitan yleensä hälytyksen päälle etten stressaa kuluvasta ajasta, aika tuntuu tylsistyessä todella pitkältä! Vähintään 10 minuuttia per päivä. Yritän olla keskittymättä ajatuksiin jotka yhtäkkiä valtaavatkin pääni. Kun pysähdyn, niillä on silloin tilaa, mutta annan niiden vain lipua ohitseni. Saatan keskittyä kehoni eri osiin, tunnustella miltä alusta tuntuu kehoani vasten tai vain huomioida kehoni eri osia.
  • Hengitys. Saatan istuskellessani alkaa laskemaan sisäänhengitystä ja uloshengitystä. Neljä sisään ja viisi ulos-periaattellaa saatan istua useankin minuutin. Mitä harjaantuneempi hengittäjä tulee, sitä pidemmäksi uloshengitystä kannattaa pidentää. Huomioi että hengitys nostaa ja laskee palleaa, silloin vagushermon aktivointi on varminta ja nopeinta.
  • Kylmäsuihkut. Tein tätä joskus kokeilunomaisesti kauemminkin, mutta talvella tätä oli vaikea jatkaa. Pesen nykyisin aamulla kasvot oikein kylmällä vedellä ja päätän suihkun viileään.
  • Mantrat. Ja siis varsikin ng. äänteen mantrat , olen siis kehitellyt ihan omat jargonit tähän =) Mantraan niitä, eli toistan useasti. Myös kurlaus kuulemma toimii, sillä vagushermo on yhteydessä kurkun takaosan lihaksiin.

Jonna (10)

❤ Jonna

Toksinen positiivisuus

En ole ehtinyt nähdä hetkeen erästä ystävääni, minulla on ollut kiire, mutta varsinkin ystävälläni on ollut erittäin kiire. Olen seuraillut hänen elämäänsä pääasiassa somen kautta viimeiset puoli vuotta. Olin ollut jo muutaman kuukauden huolissani siitä, että ystävälläni tuntui olevan erittäin kiire koko ajan. Hän alkoi pikkuhiljaa näyttää väsyneeltä somepäivityksissä ja kohta alkoi jututkin olla huolestuttavia.

Päivityksissä alkoi nimittäin näkyä väsymys, sellainen totaalinen väsymys. Ja sitten eräänä iltana hän päivitti miten arki on pelkkää selviytymistä. Otin puhelun heti siltä istumalta hänelle ja kerroin että nyt on asiat huonosti. Sinulla on nimittäin nyt selkeä uupumustila ja se olisi syytä ottaa erittäin vakavasti. Ystäväni purskahti itkemään.

Vannotin häntä menemään heti seuraavana päivänä lääkäriin ja kertomaan sinne tilanteen. Kerroin myös, miten tämä ei eroaisi mitenkään siitä, että hänellä olisi jalka poikki, silloinkin hän menisi tottakai heti lääkäriin. Tilanne on yhtä vakava, ellei jopa vakavampi. Mielen kanssa ei kannata leikkiä, se kannattaa ottaa tosissaan silloin kun se antaa merkkejä siitä, että kaikki ei ole hyvin. Tuon sanominen oli tärkeää, sillä liian moni ei ymmärrä hakea apua tälläisiin tilanteisiin. Ja aivan liian moni ajattelee että vasta kun on jalka poikki, saa hakea apua, sitä ennen ei.

Itku on hyvä indikaattori

Minulla on aina itku ollut se hyvä indikaattori siihen, mikä on tilanne milläkin hetkellä Jos minun pitää alkaa päivittäin pidättelemään itkuani, tai huomaan itkeväni aina kun pääsen kotiin, on asiat jo todella huonosti. Se on merkki siitä, että nyt on jo menty askel liian pitkälle. Tai itseasiassa jo monta askelta. Arjen ei kuulu nimittäin olla sellaista kasassa pitelemistä. Sen ei kuulu olla sellaista, että on koko ajan sellainen olo kuin pitelisit korttitaloa pystyssä tuulikaapissa.

Uupumus ei ole leikin asia. Se on mielen totaalinen varoitusmerkki siitä että nyt mennään väärään suuntaan. Keho on saattanut näyttää merkkejä jo kauan siitä että pitäisi pysähtyä. Mutta kun me vaan pusketaan eteenpäin, ei kuunnella mieltä eikä kehoa, suomalaisella sisulla painetaan ”prkl, vaikka läpi harmaan kiven!”, ei me välttämättä ymmärretä tilanteen vakavuutta.

Tähän kun lisätään sellaiset ystävät jotka tsemppaavat sinua ”kyllä se siitä” tai ”sellaista se vaan on, kyllä se helpottaa”-lauseilla, on vaikea itsekään ymmärtää pysähtyä. Kun meidän kulttuurissakin on totuttu sellaiseen kaikesta selvitään -mentaliteettiin ja täytyy hammasta purren vaan tehdä, tehdä, tehdä ja lisää vaan tehdä ja suorittaa.

Toksinen positiivisuus vs. aito välittäminen

Whitney Hawkins Newman on tehnyt hienon vertailun toksisen positiivisuuden ja aidon välittämisen välillä. Sieltä muutama poiminta:

Kyllä se siitä! –> Tämä on vaikeaa. Sinä olet päässyt yli vaikeista ajoista ja minä uskon sinuun.

Good vibes only! –> Ihan kaikki fiilikset on tervetulleita.

Ei saa luovuttaa! –> Joskus luovuttaminen on ihan ok, mikä olisi sinulle nyt parasta?

Ei saa olla negatiivinen! –> Tässä tilanteessa on ihan normaalia tuntea negatiivisiakin tunteita.

Ensimmäiset sanonnat siis toksista positiivisuutta ja vieressä se, mitä kannattaisi mieluummin sanoa. Ja ei ystävät varmasti tätä pahalla sano, ennemminkin vain ajattelemattomuuttaan. Ole siis ystävillesi läsnä kun he avautuvat tilanteista, sillä jos he ei ole olleet rehellisiä itselleen, voi viesti kuulostaa vaikka tältä: huh, kun on kiirettä pitänyt, olen nukkunutkin hiukan huonosti, mutta tätä tämä elämä on kun on yrittäjä / opiskelija / pienten lasten äiti /  kaikkea muuta selitystä.

All vibes are ok

Kaikki tunteet on ok meille ihmisille. Somesta me harvemmin nähdään mitään pahaa oloa ja vahvoja negatiivisia tunnetiloja tai niiden käsittelyä. Instagramin algoritmit ei itseasiassa edes tue pahan olon purkamista, trauma-asioita tai itsetuhoista toimintaa. Mutta se ei poissulje sitä, etteikö siellä Balin lomakuvien takanakin olisi koettu pahaa mieltä ja ehkä itkuakin. Meidän ei vaan pitäisi lähteä vertailemaan omaa elämää niihin somen päivityksiin juhlista ja ihanista onnellisista parisuhteista ja upeasta elämästä. Sillä ne oman elämän pettymykset ja vaikeat tunteet sellaisen rinnalla voi tuntua sellaisilta asioilta, mistä ei halua puhua eikä sitä kautta käsitellä, ja se vain pahentaa tilannetta.

Postiivinen pyskologia ja positiivinen ajattelu on tuonut minulle huomattavan määrän lisää hyvinvointia, sitä ei ole missään nimessä kieltäminen. Ja uskon että se auttaisi monia ihmisiä näkemään lisää hyvyyttä elämässään, mutta nykyisin kun positiivisuus on ”trendaavaa” on huomioitava myös kokonaisuus. Pelkkä positiivisuus ei pelasta ketään, mutta omien tunteiden käsittely ja keskusteleminne pelastaisi varmasti monia. Ja siis varsinkin rehellinen keskustelu. Mitä sinulle kuuluu kysymykseen kun on kuitenkin totuttu vastaamaan että ”ihan hyvää”.

Ole rehellinen itsellesi

Ensisijaisesti suosittelenkin olemaan rehellinen itselleen. Mitä minulle kuuluu kysymyksen kun voisi esittää itselleen joka ikinen päivä. Mitä minä tunnen ja millaisissa fiiliksissä olen tänään ollut. Mielialapäiväkirja on tosi hyvä väline seurata mielialojaan jollei halua kirjoittaa esimerkiksi päiväkirjaa. Eräästä mielialan seuraamisen työkalusta olenkin kirjoittanut täällä. Ja kun raportti viikon loputtua kilahtaa, voit sitä kautta seurailla omia fiiliksiä. Minulle ainakin tärkeintä on ollut olla itselleni rehellinen tunteistani ja mielialoistani, kun itselleen valehtelulla tekee pahimmassa tapauksessa erityisen hallaa itselleen.

Kyllä minun on pärjättävä tälläisissä tilanteissa | Minä en saa olla heikko | En saa pyytää muilta apua, se on heikkoutta | Minun pitää kestää | Minun pitää jaksaa | Itse olen tähän tilanteeseen itseni laittanut | En saa luovuttaa nyt | Minulla pitää olla paljon tavoitteita mitä kohti pyrkiä | Kun teen tämän saan levätä | Kyllä tämä vielä helpottaa | Sitten kun.. |

Kaikki yllä mainitut lauseet jossain muodossa on erittäin haitallisia pitkässä juoksussa. Ja erittäin, erittäin haitallisia uupuneille ihmisille. Ja se rakas ystäväni johon alussa viittasin, hän meni lääkäriin ja hänellä todettiin keskivaikea masennus sekä uupumistila ja hän sai lähetteen eteenpäin. Nyt hän on sairaslomalla ja siivonnut kalenterinsa kaikesta ja ottaa nyt happea tähän väliin.

Pysähdy.

Sisäinen lapsi

Meissä jokaisessa aikuisessa ihmisessä asuu se meidän oma sisäinen lapsi sisällä. Aikaisemmin en tuhlannut tälläisille jutuille ajatustakaan, mutta kun ensimmäisen kerran tein sisäinen lapsi harjoituksen, se oli erittäin voimaannuttava.

Uskon että sisäisen lapsen tapaaminen säännöllisesti on hyväksi meidän itsetunnolle, empatiakyvylle ja lempeälle itserakkaudelle. Voimme silloin antaa itsellemme myötätuntoa, mitä muutoin tässä kiireisessä ja välillä niin kovassa maailmassa emme antaisi. Oikeastaan ei meillä tunnu edes olevan aikaa sellaiseen. Ja toisaalta, aikuisen kylmä mieli blokkaa tälläiset tehtävät pelkästään tyhminä, lapsellisina juttuina. Niin kuin minä itsekin aikaisemmin tämän koin.

Ensimmäisen kerran pysähdyin sisäisen lapseni äärelle terapian aikana. Mielikuvaharjoituksen aikana palautin selkeästi mielikuvan mummolan portaista mieleeni. Voit lukea turvapaikastani lisää täältä. Harjoituksessa minä palasin tuonne portaille, itseni viereen. Minä istuin aikuisena ihmisenä, oman neljävuotiaan itseni viereen. Tuntui erikoiselta tuntea mummolan lämpimät rappuset, kesän tuoksut ja äänet ja nähdä siinä itseni. Kaikki ympäristöineen ja tuoksuineen oli juuri sellaisena kuin nuo kesät muistinkin. Katsoin lasta silmiin.

IMG_20180507_060450

Tunne oli kuin tsunami, se alkoi vatsan pohjalta ja vyöryi hallitsemattomana läpi vatsanalueen, rintakehän, sydämen ja selän läpi kohti kurkkuani. Siellä se poltti ja kirveli tuskaisasti kunnen syöksähti kohti silmäluomiani. Suusta purkautui äänekäs itku, ja itku ryöpsähti väkisin minusta ulos.

Väkisin, sillä yritin kaikin voimin pidättää tätä valtavaa luonnon voimaa joka minusta nousi. Minä olen pahoillani!- minä huusin samalla kun paruin kuin pieni lapsi. Rutistin tätä pientä, niin mahdottoman pientä lasta sylissäni, kuin se olisi hengissä pysymisen ainut oljenkorsi. Ja hän vain istui, istui siinä mummolan rappusilla niin tyynenä ja rauhallisena. Hän hymyili minulle kuin hän olisi tiennyt kaiken. Tiennyt kaiken tuskan ja surun, mutta tiennnyt myös sen ilon ja rakkauden. Kuin hän olisi jo läpikäynyt kaiken ja tietäisi miten kaikesta voi selvitä.

Vaikka ei hän sitä voinut tietää, vai voiko? Minä en ainakaan silloin tiennyt. En tiennyt että tulisin selviämään kaikesta. Että toden teolla tulisin selviämään ja saisin myös kasvoilleni tuon tyynen hymyn. Silmiini tuon rauhan ja sieluuni sen rakkauden mitä niin kipeästi kaipasin. Miten olisinkaan voinut tietää, sillä matkani oli silloin vasta alussa. Se oli ensimmäinen kerta kun itkin itseni vuoksi, sen vuoksi mitä olin kokenut. Ja sen vuoksi mitä tulisin vielä kokemaan. Sillä tuo neljävuotias siellä rappusilla kantoi jo sitä suurta salaisuutta, sitä kaiken pahan alkua. Sitä kamalaa muistoa. Hän tulisi kantamaan vielä lisää taakkoja, mitä se aikuinen minä siinä vieressä jo tiesi. Ja minä olin niin pahoillani.

Tunne myötätunnosta oli suurta. Ennenkokematonta ja ennenkuulumatonta. En ollut koskaan saanut kokea myötätuntoa, enkä koskaan ollut ajatellut sitä näin konkreettisesti.

Sillä se aikuinen siinä vieressä, harmailla rappusilla, oli myös ainut aikuinen joka niin suurella rakkaudella sitä lasta halasi. Että kukaan tässä maailmassa ei hänelle niin suurta rakkautta voinut antaa, ei kukaan muu kuin minä. Minä itse.

Lähdin terapiasta hämmentyneenä. Mutta joku toivo oli minussa herännyt. Joku pieni valonsäie joka halkaisi sydämeni ja osui pieneen kohtaan sydämen pohjalle. Kuulin mielessäni lapsen äänen: –minä haluan pupun! Minä haluan pupun!

Kysyin millaisen pupun sinä haluaisit? – Sellaisen todella pehmoisen, ja sen raajat on sellaiset veltot, ja sen korvat on suuret ja suloiset! Tahtoo kainaloon! MINÄ HALUAN!

Traumaselviytyjä Sisäinen lapsi

Ja niin kävelin terapiasta suoraan lähimpään lelukauppaan ja siellä se nökötti, monen muun kaltaisensa kanssa, mutta vain yksi erityinen. Ei millään tavalla näyttänyt muita erikoisemmalta ulospäin, mutta minä näin, tuo se on. Ja vein pupun kotiin. Ja vielä tänäkin päivänä minä nukun pupuliini tyynylläni, melkein viisi vuotta tuosta tapahtuneesta kuluneena.