Täällä ollaan. Kyllä tämä blogi on useinkin mielessä, mutta viimeinen vuosi on ollut erittäin kiireinen. Tai oikeastaan viimeiset pari vuotta on tullut juostua aikalailla tukka putkella. Trauma-asiat ei suinkaan ole ollut pois mielestä, sillä teen luentoja kuitenkin sen verran, että tasaisin väliajoin blogikin on tapetilla.
Ja lukijoita riittää statistiikan mukaan päivittäin. Viimeiset postaukset on selkeästi kirjoitettu hyvinvoivan minun näkökulmasta, ja olenkin paljon ymmärtänyt itseäni ja omaa hyvinvointiani koko ajan lisää. Onneksi itsetutkiskelu ja itsensä ymmärtäminen ei suinkaan päättynyt terapiaan, vaan sieltä se vasta alkoi.
VUODEN SUURIN OPPI
Tämän vuoden suurin oppi liittyykin minun voimavaroihin. Olen opetellut yhäkin sanomaan ei. Miten se voikin olla niin hankala!. Eli jos olen joskus neuvonut vain sanomaan ei, ja et ole siinä onnistunut, niin ei hätää. En minäkään sitä ole kerrasta oppinut.
On hämmentävää miten vaikeaa voi olla kieltäytyä jostain. Alkaa ensimmäisenä pohtimaan onko minulla jotain OIKEAA syytä sanoa ei. Alkaa jo pohtimaan valkoisia valheita miksi EI. Naurattaa melkein. Miksi ei voi vaan sanoa ei ja piste. Miksi pitäisi selitellä ja tehdä selontekoa ja selvityksiä?
Tämä nimittäin liittyy vahvasti myös omiin rajoihin. Minulla on rajalliset voimavarat ja minun täytyy asettaa siksi tiettyjä rajoja. Kaikkeen ei vaan pysty eikä kertakaikkiaan ehdi.
No loppuvuodeksi kirjoitin kalenteriini joka kuukauden kohdalle ”MUISTA SANOA EI” Tyhjennän nimittäin tällä hetkellä kalenteriani erittäin rankalla kädellä ensi vuodelle. Aion nimittäin pitää välivuoden.
VÄLIVUOSI
Ensi vuonna aion keskittyä perheeseeni ja hidastamiseen. Aion keräillä voimavarojani takaisin ja kuulostella miltä minusta tuntuu. Parin vuoden juokseminen on nimittäin vaatinut veronsa ja olen jokseenkin myös uupunut. Pahemminkin tilanne voisi olla ja olenkin kiitollinen että tammikuussa aloin kiinnittämään huomiota vapaapäiviini. Sekin on ollut sellaista hitaasti tapahtuvaa muutosta. Aloitin vetämään henkseleitä kalenteriin tietyille päiville ja silloin en tehnyt mitään. En siis yhtään mitään ja se oli haastavaa. Kun olisi voinut niinä vapaapäivinä siivota vaatehuoneen ja varaston ja mennä päivän vaellukselle tai muuta mukavaa.
Ei:n sanominen kivoille jutuille on nimittäin miljoona kertaa vaikeampaa kuin ei:n sanominen epämiellyttäville jutuille!
Välillä tuli lipsuttua, päivälle johon oli jo vetänyt henkselit tuli herkästi laitettua jotain, mikä ei muuten olisi mahtunut kalenteriini. Mutta pikkuhiljaa.
Tammikuusta tänne syyskuuhun mennessä olen mielestäni alkanut jo hieman onnistumaan. Ensi vuonna aion jo onnistua tässä!
Ensi vuonna siis otan rauhallisemmin. En aloita mitään uutta projektia ja karsin kaiken ylimääräisen totaalisesti! Tämä on tarkoittanut kipeitäkin päätöksiä mutta tunnen että se oli vain nyt tehtävä.
DELETOIN SOMEN
Poistin kaikki sosiaaliset mediat loppuvuodeksi ja seurailen myös sitä, miten se vaikuttaa minuun ja jopa arkeeni. Saattaa nimittäin yllättäen tulla lisää aikaa! Ehkä jopa kirjoitan tänne useammin. Ainakin aion kertoa miten somettomuus etenee ja mitä ajatuksia se herättää.
Tällä hetkellä olen yllättynyt siitä, miten ihmiset reagoi somen deletoimiseeni! Muutama ihminen nimittäin soitti ja kertoi, että on kateellinen siitä, että pystyin tekemään sen! Aamuisin olen hieman ihmeissäni ollut siitä etten ole tiennyt mitä tekisin!? Tapoihini kun on kuulunut somen pläräys aamukahvin kanssa.
Jos olet ollut ilman somea kuulisin mielelläni ajatuksiasi?
Jonna
Traumaselviytyjä 