Olipa kerran kaksi ihmistä,aivan erilaisista taustoista. He kohtaavat kamalan tapahtuman kautta, kriisitilanteen. He ovat aivan eri ääripäistä. Toiselta on viety rakkain ihminen henkirikoksen uhrina ja toisen lähipiiristä löytyy tekijä. Jos tämä menisi kuten elämässä, eikä kuten elokuvissa heitä yhdistäisi luultavasti vain viha ja katkeruus, ehkäpä vain tekijän tuntenutta kohtaan. Mutta tässä kamalassa tilanteessa he löytävätkin lohtua toisistaan.
Shokkivaiheessa yhteydenpito on helppoa ja melkein päivittäistä. Molemmat saa vertaistukea ja lohtua toisiltaan. Toinen ateisti, toinen uskovainen, mutta molemmat kriisissä.
Käsittelyvaiheessa molemmat keskittyy itseensä, oman elämän jatkamiseen. Yhteydenpito harvenee muttei lopu. On tärkeää keskustella jonkun kanssa joka jollain tasolla ymmärtää mitä käydään läpi. Yksinhän tämän asian kanssa molemmat silti on. Jollain tavalla toinen oli aina elämän eri tilanteissa uhriutunut ”minä käyn tätä yksin läpi ja kukaan ei ymmärrä minua” Mutta asia on juurikin näin, sillä kaikki asiat käydään yksin läpi. Vaikka vertaistukiryhmässä olisi joku joka on käynyt tasan saman asian läpi, hän ei koskaan voi täysin ymmärtää sinua. Jokaisen ihmisen todellisuus on erilainen ja jokainen asia menee ihmisestä läpi aina eritavalla.
Uudelleenohjautumisvaiheessa molemmat ajattelee toisiaan muttei kuitenkaan ota yhteyttä. Toinen pelkää että shokkivaiheen jälkeinen tila on tuonut ymmärryksen asiaa kohtaan. Entä jos hän ajatteleekin että olen ”väärällä puolella”, Mitähän heille kuuluu, miten asiat on edenneet?
Kun vihdoin tulee uskallus ensin laittaa viestiä ja sitten soittaa, on se kuin olisi soittanut vanhalle ystävälle. Helpotus on molemmille suuri ja on ihanaa jutella. Kaikista hienointa on huomata että kun oli kuljettu risteyksessä toisia kohti, niin matkaa olikin jatkettu ennemmin yhteen suuntaan kuin eri suuntaan. Molemmat oli kohdanneet niin järkyttävän tapahtuman, ettei eläminen enää sen jälkeen ollut mahdollista samalla tavalla kuin tähän asti.
Molemmat oli kokeneet sen että hädässä ystävä tunnetaan. Kaikki ei todellakaan jääneet heidän elämiin enää tapahtuman jälkeen, porukka harveni, mutta rivit tiivistyi. Luonnosta löytyi molemmille rauhaa ja turvaa, asiat näki nyt eri tavalla. Tähtitaivas, auringonlasku, aamukasteinen hämähäkinseitti.. kaikki pienet asiat saivat suuren merkityksen. Kaikki näytti erilaiselta. Oli vahvasti ”ennen” ja ”jälkeen”. Kummankaan usko ei muuttunut, asioita nähtiin silti hiukan samalla tavalla.
Ja olipa tämä Jumalan tai kohtalon johdatus, tälläkin tapahtumalla oli jokin tarkoitus.
#tapahtuitosielämässä
Traumaselviytyjä 