Olin eilen kertomassa selviytymistarinaani Turun yliopiston psykologiaopiskelijoille. Toivottavasti annoin paljon eväitä jatkoon heille. ❤
Minulta kysellään luennoilla paljon kysymyksiä ja niin nytkin rohkaistui yleisö kyselemään. Minulta kysyttiin muun muassa sitä, mikä nykyisessä miehessäni loi minulle turvaa ja luottamusta. Olen joskus sanonut, että luottamuksen pitäisi olla valmiina, kuin oletusasetuksena maailmaa ja ihmisiä kohtaan. Luottamus olisi kuin tiilistä tehty rakennus ja vasta teot ottaisi luottamusta pois, tiili kerrallaan. Eikä niin, että sitä luottamusta pitäisi tyhjästä rakentaa. Mutta näin se ei suinkaan yleensä ole, ja ei varsinkaan traumataustaiselle ihmiselle.
Koko maailma, ja kaikki ihmiset ovat kuin uhka, niihin ei voi luottaa. Traumatisoituminen itsellä on ainakin johtunut minulle tärkeistä ja läheisistä ihmisistä, joiden olisi pitänyt huolehtia minusta. Ja kun he eivät sitä tee, tai he jopa rikkovat minua, syntyy oletusajatuksena se, että maailma on paha, ja ihmiset haluavat minulle pahaa.
Että saan olla oma itseni, eikä minun tarvitse esittää mitään
On vaatinut paljon töitä muuttaa tätä ajatusta. Mieheni kanssa se on vaatinut vuosien työn ja paljon keskusteluja. Ja kipeitä keskusteluja, sillä puhuminen ei ole aina helppoa. Mutta pienet teot merkitsee minulle enemmän kuin mitkään sanat. Se, että minä olen saanut olla suhteessa oma itseni, ilman tuomitsemista, ilman ilkeitä sanoja. Se, että minä olen saanut itkeä ja nauraa, näyttää kaikki tunteeni. Se, että minä olen saanut rakentaa ja saanut hajota, ilman että minua on siitä syyllistetty. Se että kun olen innostunut, on minua nostettu ja asiassa tuettu, eikä naurettu ja potkittu maahan. Minä olen saanut sanoa ilkeästi, satuttaa pahasti, ja minua vastaan ei ole koskaan kättä nostettu. Minua ei ole lyöty, eikä pilkattu. Vaan minua on rakastettu.
Kaikki nämä rakentaa luottamuksen. Mieheni tuella olen voinut rakentaa itseni ja minun maailmankuvani uudestaan. Sillä maailma ei ole paha, ei ainakaan minun takiani.
Minä en ole luottanut koskaan kehenkään. Nykyisin olen jo raottanut sydäntäni niin, että lasken lähemmäs ihmisiä. Minulla on turvakupla. Turvakuplani on kuin voimakenttä ympärilläni. Minä voin venyttää sitä kauemmas itsestäni, tai kutistaa sitä suojaamaan vain sydäntäni. Voin valita kenen kanssa kutistan sitä niin, että päästän ihmisen sydämeeni. Mutta ainakin tiedän, että voin itse valita. MInä määrään, ja se on tärkeää minulle. Olen itse kontrollissa. Ja jos vaikka joskus tekisin virhearvion, se ei maailmaani kaada. Minä selviän siitäkin.
Sillä mitä tämä elämä olisi jos en uskaltaisi luottaa? Se oli raskasta, ja surullista. Sillä kukaan ei siitä kärsinyt enempää kuin mitä minä siitä kärsin.
#365challenge on mun oma juttu, keksin sen 2017 vuoden välipäivinä. Päätin käydä koko vuoden 2018 aamulenkillä, vähintään sen 45 minuuttia. Nyt, kun kävin kaikki vuoden 2018 videot läpi tajusin. Tää oli huikein juttu IKINÄ!!!
Tämä #365challenge on muuttanut mun elämän aivan totaalisesti. Ensinnäkin se, että mun kunto kohosi viime vuoden aikana ihan huimasti! Mä osallistuin viime vuonna neljään kisaan, siis neljään! En ole tätä ennen koskaan osallistunut yhteenkään kilpailuun, ja nyt osallistuin yhden vuoden aikana neljään.
Nuuksion talvirogaining 3h
Turku Trail Cup Länsikeskus 12km
Himos Trail Challenge 17km
Turku Trail Cup Hirvensalo 20km
Mutta se on vaikuttanut kaikista eniten mun hyvinvointiin, mun pääkoppaan. Olen voinut koko vuoden todella hyvin verrattuna mihinkään edellisiin.
Kirjoitin myös haasteestani meidän yhdistyksen nettisivuille:
Aloitin tammikuussa hullulta tuntuvan haasteen. Keksin joulun 2017 välipäivinä idean, että aion käydä koko seuraavan vuoden aamulenkillä, joka päivä 45 minuuttia. En aluksi tainnut itsekään oikein uskoa haasteeni onnistumiseen, mutta tein siitä silti ”julkisen”.
Päätin tehdä joka aamu lenkistäni instagramiin videon. Tammikuu oli pimeä ja kylmä. Lunta ja pakkasta oli useina aamuina reippaasti. Koirani Luna katsoi minua aamuisin aivan hölmistyneenä, kun usein jo ennen kuutta sanoin ne maagiset sanat ”mennään ulos”. Normaalisti nämä sanat saavat kääpiösnautserimme ryntäämään innoissaan ovelle, mutta nyt reaktio oli päinvastainen ja koira suorastaan katosi peiton alle. Pienen suostuttelun jälkeen sain hänet kyllä mukaani. Alkuvuosi meni opetellessa uutta rutiinia mutta pian siitä tuli jo tapa.
Huhti-toukokuussa kevät alkoi tehdä tuloaan harmaan maan läpi ja valo lisääntyi huomattavasti. Innostuin tässä kohtaa videoiden lisäksi myös valokuvaamisesta. Yhtäkkiä huomasin löytäväni kauneutta joka puolelta aamulenkeiltäni! Saatoin seisoa hämähäkin seitin edessä useita kymmeniä minuutteja haltioituneena sen kauneudesta.
Alkukesä oli upeaa aikaa. Kukkaloisto lisääntyi ja aamut olivat valoisia jo todella aikaisin. Mitä aikaisempi aamu, sitä upeampia kuvia sain. Otin kukkasista ja terälehdistä lähikuvia. Ihastelin aamukasteen pisaroita, auringon ensisäteitä, aamu-usvaa ja täydellistä terälehtien järjestystä apilassa. Joskus huomasin jopa pidättäväni hengitystä kuvatessani, niin keskittynyt olin.
Syksyn saapuminen oli jollain tavalla hieman surullista ja haikeaa, mutta jollain tavalla myös helpottavaa. Syksy oli upea väriloisto ja ulkoilu oli ihanaa.
Palasin lenkiltä aina hyvällä mielellä. Usein jopa ilosta pursuten. Olin usein yksin tämän löydökseni kanssa. Tuntui, että muut olivat jo nähneet luonnon kauneuden? Miten se oli mahdollista?
Voimaa ja rauhaa luonnosta
Eräänä aamuna ymmärsin. Olin aikaisemmin katsonut kaikkea traumalasieni läpi. Kun vihdoin kunnolla pysähdyin, aloin nähdä! Traumalasien poistosta on jo tovi, mutta vasta nyt kun olin täysin läsnä, olin valmis näkemään kaiken kauneuden. Näin vesipisarat lehdillä, aamukasteen kärpäsen siivissä, vaaleanvihreän taimen sorjan varren. Auringon säteen hämähäkin seitissä, aamu-usvan pellolla, peurojen hölmistyneet katseet pellon laidassa. Näin kaiken kauneuden, ja se oli lumoavaa!
Olipa oloni ollut kuinka huono tahansa, se parani lenkillä! Mitä huonompi fiilis, sitä suurempi kontrasti hyvään oloon oikeastaan oli. Välillä nopeita juoksulenkkejä – toki kuvaamaan piti usein pysähtyä. Välillä oikein hitaita, parin tunnin aamulenkkejä, repussa aamukahvit ja leipäpalaset. Toisinaan pyörällä, mutta useimmiten omin jaloin.
Ulkoilu on tehnyt hyvää mielenterveydelle. Pysähtyminen on ehdottoman tärkeää tässä hektisessä hetkessä, jossa elämme. Varsinkin metsällä on monta hyvää terveysvaikutusta. Ulkoilu on upea tapa pysähtyä ja nauttia. Kuunnella ja katsoa. Vain olla. Mindfulnessia parhaimmillaan. Huomasin itse, että metsässä minua ei kukaan tuomitse, en edes minä itse. On hyvä olla armollinen itselleen.
Disso ry:ssä vuosi on ollut upea. Olen tutustunut ihaniin ihmisiin ja saanut olla mukana hienoissa jutuissa. Seuraava vuosi on vieläkin parempi, upeampi ja hienompi. Sen voin luvata. Saamme traumatietoutta lisättyä ja vertaisia yhdistettyä. Saamme voimaantua toisistamme.
Minulle myös luonto on ollut yksi voimaannuttavista tekijöistä. Suomen luonto on upea ja meidän täytyy muistaa nauttia siitä. Olemme sisätiloissa suurimman osan päivästä. Lähde mukaan aamulenkille kanssani vuonna 2019! Voit seurata aamuvideoitani instagramin storyssa. Vai rohkenisitko haastaa itsesi etsimään oman ympäristösi ihmeitä?
Rauhallista joulua ja voimaantumisen vuotta 2019 kaikille isoille ja pienille.
Miten pystyt heräämään niin ajoissa? Miten itse pystyisin heräämään joka aamu samaan aikaan? Tätä kysymystä multa aika usein kysellään. Olen nyt muutaman vuoden herännyt joka aamu melkein samaan aikaan. Herään viideltä tai viimeistään kuudelta. Jopa silloin kuin olen menossa iltavuoroon töihin. Vaikka olen aamuvirkku se ei tarkoita että tämä olisi ollut täysin iisiä, minun piti tehdä päätös siitä että nousen ajoissa.
Tässä vinkkejä päätöksen lisäksi aamuherätyksiin:
Herää joka aamu samaan aikaan, vaikka olisit mennyt myöhemmin nukkumaan.
Mieti illalla aamun tarkoitus, siis se, MIKSI heräät niin aikaisin. Aamuherätys on paljon helpompi jos sinulla on joku tarkoitus nousta.
Asia jonka takia nouset on sinulle tärkeä, Se tukee arvojasi ja teet sen intohimolla. (esim terveys –>nousen ajoissa lenkille, työ/vauraus–>nousen tekemään töitä mitä haluan tehdä rauhassa, perhe–>vietän aikaa puolison kanssa)
Laita herätyskello soimaan toiseen huoneeseen
Älä koskaan torkuta, siis EI KOSKAAN!
Lataa puhelimeesi herätyskello sovellus joka sammuttaa herätyksen vasta, kun olet suorittanut jonkun tehtävän (laske matematiikkaa, ota valokuva tms.)
Juo lasi vettä heti herätyskellon pois laittamisen jälkeen
Pese kasvot viileällä vedellä
Herätä keho liikuttamalla sitä
Minun omat aamurutiinit on rakentuneet pikkuhiljaa, ja rakentuu varmaan vielä tulevankin vuodenkin. Olen pikkuhiljaa ottanut uusia rutiineja lisää ja toistanut niitä niin kauan että niistä on tullut tapa, rutiini.
Ja hei, minun entinen aamurutiini oli sellainen että herätyskelloa torkutettiin aina, ainakin kerran. Kävelin sängystä suoraan kahvipannulle ja kävelin kahvikupin kanssa tupakalle. Poltin ensimmäisen puolentunnin aikana heräämisestä ainakin viisi tupakkaa. Siinä välissä pläräsin puhelimella somea ja iltalehteä tai muita turhia uutisia. Tunnin päästä aloin heräilemään. Söin ensimmäisen kerran yleensä töissä tai iltapäivän puolella. Nykyiset rutiinini näyttävät tältä
Nyt olen lukenut, että ihmisellä on unisykli, joka kestää noin 60-75 minuuttia. Jos painat torkkua herätyksen jälkeen, alkaa tämä unisykli uudestaan. Siis välittömästi. Kun sitten niiden torkuttelujen jälkeen nouset ylös, on aivosi vielä totaalisesti unessa ja niiden heräämisen voi mennä jopa neljä tuntia! Sen aikaa vaatii, että ne toimivat taas täysin. Vaihtoehtona on myös jääkylmä suihku, sillä aivot heräävät uudestaan. (kehon shokkireaktio) Joten kun kellosi soi aina samaan aikaan, huolimatta onko vapaa vai ei, keho tottuu herätykseen ja alkaa siirtämään unisyklin siten, että keho on jo valmiina heräämään kun kello soi. Nerokasta!
Tämän viikon ajattelin kokeilla herätä klo 04:30 ihan vain testatakseni itseäni. Luin Erik Bertrandin kirjan Helvetin viikko, ja sain idean oikeastaan siitä. Helvetin viikossa tarkoitus on herätä joka aamu klo 05:00 mutta tuo on se aika jolloin yleensä itse herään, joten siinä ei ole mitään haastetta minulle. Viikon aikana olisi tarkoitus haastaa itseään olemaan ”Täydellinen versio itsestään, viikon ajan”
Tästä siis lisää tällä viikolla. Toisin kuin yleensä, kun kaikki aloitetaan maanantaisin, tämä minun viikko alkaa torstaista, ihanaa torstaita siis sinulle ❤ Jonna
Suomi on EU:n toiseksi turvattomin maa naisille. Yksi kolmesta naisesta kokee suomessa perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa. Euroopan unionin perusoikeusvirasto (RFA) teki kattavan tutkimuksen EU maiden naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa naisiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa, raiskaus ja perheväkivaltaa. Ja koska naisiin kohdistuva väkivalta ei kosketa ainoastaan niitä naisia, vaan myös heidän perheitään, lapsiaan ja lähipiiriään. Tämä koskettaa yleisesti koko yhteiskuntaa.
Vakavimpia traumatisoitumisen aiheuttajia ovat seksuaaliväkivalta, hyväksikäyttö, perheväkivalta ja laiminlyönnin kohteeksi joutuminen. Perheväkivalta heijastuu moneen ihmiseen, sillä perheväkivaltatilanteissa on sekä osallisia, kohteita että silminnäkijöitä. (Lähde TAYS-psyykkinen trauma) Välillisesti oirehdinta ja traumatisoituminen koskettaa varmasti melkein meitä kaikkia.
Jos esimerkkinä on lapsi, joka kokee kotonaan väkivaltaa tai traumatisoituu perheen sisäisestä väkivallasta, hän alkaa oirehtimaan koulussa kyvyttömyydellä keskittyä tai toisten kiusaamisella yms. Perheväkivalta koskettaa siis koko luokkaa. Sitä kautta se koskettaa siis opettajaa ja myös muitten lasten koteja. Ja jos esimerkkinä on nainen joka on kokenut lapsuudessaan itse väkivaltaa, kasvaa siihen että väkivalta on tapa jolla voi ilmaista omia tunteitaan puolisoon. Sama myös toisinpäin. Puoliso voi parisuhteessa pahoin, tulee poissaoloja töistä yms, voi tulla päihteiden väärinkäyttöä ja voi alkaa myös puolustamaan itseään väkivallalla. Tämä tilanne luultavasti näkyy myös lähipiirissä ja ystävissä. Puolison perheessä ja läheisissä. Jokainen on varmasti huolissaan omista rakkaistaan. Perheväkivalta näkyy myös mielenterveystilastoissa, sillä se aiheuttaa aina kärsimystä uhrissa, masennusta, itsetuhoisia ajatuksia, mielenterveyshäiriöitä. Se näkyy, mutta sitä ei nähdä. Sen huuto kuuluu, mutta sitä ei kuulla.
Suurin osa naisista ei ilmoita väkivallanteoista viranomaisille, vaan kokevat ettei järjestelmä kannusta siihen, eikä tue heitä. Eli yleensä kaikki luvut ovat vain niitä harvoja tapauksia jotka on ILMOITETTU viranomaisille.
”2011 EU teki istanbulin sopimuksen jonka tarkoituksena on kitkeä ja ehkäistä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Vuonna 2012 annetussa uhrien oikeuksia koskevassa EU:n direktiivissä määritetään rikoksen uhrien oikeuksia, suojelua ja tukea koskevat vähimmäisvaatimukset EU:ssa. Tehty sopimus on ensimmäinen oikeudellisesti velvoittava alueellinen sopimus jolla puututaan kattavasti naisiin kohdistuvan väkivallan eri muotoihin, kuten henkiseen väkivaltaan, vainoamiseen, fyysiseen väkivaltaan, seksuaaliseen väkivaltaan ja seksuaaliseen häirintään. Yleissopimus tulee voimaan, kun kymmenen valtiota on ratifioinut sen. ”
”Suurin osa väkivallan uhriksi joutuvista naisista ei tee asiasta ilmoitusta poliisille eikä myöskään millekään uhrien tukijärjestölle. Tämä on ongelmana erityisesti niissä EU:n jäsenvaltioissa, joissa ei vielä pidetä yleisesti sopivana keskustella ja avautuahenkilökohtaisista väkivaltakokemuksista. Tämän seurauksena suuri osa väkivallan uhriksi joutuneista naisista ei ole yhteydessä oikeusjärjestelmään eikä muihin palveluihin, mikä korostuu etenkin jäsenvaltioissa, joissa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ei ole valtavirtaistettu poliittiseksi toiminta-alaksi.” Teksti RFA:n tekemästä tutkimuksesta.
Nainen siis erittäin harvoin hakee apua perheväkivaltaan. Hän tarvitsee siihen apua ja tukea kaikilta. Häpeä ja pelko edesauttaa asian peittelyä.
”Naapureiden asia tuo avun hankkiminen ei ole, koska heillä on omat taakkansa. Väkivaltaisten ihmisten kanssa yhteenotto on aina riski ja pienikin verbaalinen erimielisyys voi saada kohtuuttoman paskamyrskyn. Puhumattakaan siitä että joutuu ilmoittamaan lastensuojeluun tai poliisille naapurin väkivaltaisuudesta. ” -Tuntematon kirjoittaja Me Naiset lehden palstalla.
Onko tässä syy väkivaltatilastojen rehottamiseen? Onko puhumattomuus tämänkin takana? Haluaako Suomi olla se maa jossa silmät suljetaan naapureiden väkivaltaisuudelta lapsiaan kohtaan? Naisiaan kohtaan? Jos nainen ei uskalla hakea apua puolison pahoinpitelyyn, koska ei koe että häntä tuettaisiin prosessissa tarpeeksi, ja häpeä siitä, että on joutunut tälläiseen parisuhteeseen sulkee suun. Häpeä painaa alleen ja pitää sinut hiljaa. ”Sinä olet tuohon parisuhteeseen joutunut” Häpeä myös syyllistää. Ja naapuri joka kuulee ja näkee tilanteen, kääntää pään pois?!
Ajatus tekee minut surulliseksi. Minä tiedän millaista on olla lapsi, joka näkee väkivaltaa koko lapsuuden. Kun pelkäät vanhempasi puolesta, että seuraava isku onkin liikaa, ja äiti ei enää nousisikaan koskaan. Sinun ainut tuki ja turva, sinun rakas, koko maailmasi. Minä tiedän, mitkä arvet se jättää. Minä tiedän myös sen, millaista on, kun se on mallina parisuhteelle. Miten itsekin olen rajoja ylittänyt ja käynyt päälle. Minä tiedän myös millaista on kun saa parisuhteessa turpaansa. Minä tiedän millaista on elämä kun on kokenut seksuaaliväkivaltaa.
Minä tiedän.
Jos sinä voisit pelastaa jonkun elämän, tekisitkö sen?
Ja jos luet tarinani, tiedät millaiset arvet se jättää, miten se pilaa koko elämän pikkuhiljaa, salakavalasti. Sulkien suusi ja pitäen sinut otteessaan. Ehkä jopa koko elämäsi, ellet hae apua. Uskomuksesi elämää kohtaan ovat vääristyneet, ajattelet ettet ole arvokas, kukaan ei voi rakastaa sinua tai jopa, ettet ole elämän arvoinen. Jos sinä voisit jonkun elämän pelastaa näiltä ajatuksilta, tekisitkö sen?
Muutama tilasto poimittuna:
Yhteensä 73 prosenttia edellisessä tai nykyisessä parisuhteessaan väkivaltaa kokeneista naisista kertoi perheessä asuneiden lasten olleen tietoisia väkivallasta.
21 miljoonaa naista EU:ssa on ilmoitti joutuneensa jollain tavoin aikuisen tekemän
seksuaalisen väkivallan tai hyväksikäytön kohteeksi alle 15-vuotiaina.
Keskimäärin 27 prosenttia naisista on kokenut lapsuudessaan (alle 15-vuotiaana) aikuisen tekemää fyysistä väkivaltaa.
Väkivallantekijän kontrolloiva ja väkivaltainen käyttäytyminen voi vaatia, että poliisi puuttuu suoraan tilanteeseen uhrin suojelemiseksi ja ohjaa hänet tukipalvelujen piiriin sen sijaan, että odotetaan uhrin itse hakevan apua.
Noin 13 miljoonaa naista EU:ssa oli kokenut fyysistä väkivaltaa haastattelua edeltäneiden 12 kuukauden aikana.
Tässä linkki tutkimukseen (pdf) ”Eu:n laajuinen tutkimus naisiin kohdistuvasta väkivallasta”
ÄLÄ SIIS SULJE SILMIÄ TAI KORVIA, VAAN SOITA APUA, JOS KUULET NAAPURISTA VÄKIVALLAN ÄÄNIÄ. AUTA YSTÄVÄÄ,TUTTUA, TYÖKAVERIA, OTA ASIA AINA VAKAVASTI, KUN JOKU PUHUU PERHEVÄKIVALLASTA! AUTA IHMISTÄ KUTEN TOIVOISIT SINUA AUTETTAVAN, TAI SINUN RAKASTA. SILLÄ JOKAINEN ISKU ON OSOITETTU JONKUN ÄIDILLE, SISARELLE, PUOLISOLLE. JONKUN RAKKAALLE.
21 miljoonaa naista EU:ssa kokee seksuaalista väkivaltaa ennen kuin he täyttävät 15. Minä tiedän. Minä olin yksi.
Minulta on kysytty että miten sitä voisi sitten olla myötätuntoisempi itselleen ja itse olen aloittanut tällä:
KUUNTELE ITSEÄSI, SINUN SISÄISTÄ PUHETTASI
Aloin havainnoimaan aamuista tarinankertojaani, sitä joka alkaa puhumaan jo ennen kuin minun alitajuntani on herännyt herätyskelloon. Sitä joka käski painamaan torkkua eikä hälytyksen lopettamista. Se kertoi miksi minun on parempi tänään jäädä vielä hetkeksi lämpimän peiton alle. Painaa torkkua ja antaa aivojen vaipua vielä hetkeksi unimaailmaan.
Kun sitten nousin ylös, se puhui millainen minun oloni on, ja mitä vastoinkäymisiä tulisin tänään käymään läpi. Kun otin puhelimen käteen ja aloin plaraamaan somea, se kommentoi kaikkia uutisia ja kuvia minulle tyyliin: sinusta ei olisi tuohon, sinulla ei ole tuota, sinä et saavuta tuollaisia. Minä menin kasaan sohvalle ja yritin vain selviytyä sen jälkeen päivästä. Kertoja kommentoi koko päivän ajan samaan sävyyn elämääni.
Se mitä tajusin oli se että pystyin muuttamaan sitä tarinankertojaa. Ja se että vasta tämän havainnoinnin kautta pystyin tuntemaan itsemyötätuntoa. Kun kertoja sanoi että olen huono, en pystyisi tai en kykenisi, sanoin itselleni että oli kamalaa että se puhui minulle noin, ja että voisin yrittää silti parhaani. Epäonnistuminen ei olisi maailmanloppu ja olisin niin hyvä kuin pystyisin. Olisin arvokas ja tärkeä.
Rakas päiväkirja,
Tänään on upea päivä, tunnen itseni kauniiksi ja oloni on tasapainoinen..
Itsemyötätunto ei tule itsestään, ei varsinkaan jos sisäinen puhe, se tarinankertoja on sinulle ilkeä ja vaativa. Jos se vain piiskaa sinua aina, eikä koskaan anna hyvä palautetta. Mutta onneksi itsemyötätuntoa voi oppia. Minulle avain siihen oli nuo aamun hetket. Miten puhun itselleni. Miten halusin aamuni aloittaa, tai mitä muutoksia ajattelussani halusin. Kirjoitin asioita ylös ja pohdin asiaa metsässä yksikseni. Aloitin aamuni kehumalla itseäni aamuisin hampaita harjatessa tai kahvia juodessa. Kuuntelin motivaatio puhujia ja tsemppasin itseäni. Sitä pitää harjoitella koko ajan. Koska se oikea hetki kertoo mihin olen päässyt. Se hetki kun on kiire ja nälkä ja saan jotain lokaa niskaani. Se on se hetki kun pitää pysähtyä kuuntelemaan onko oppi jo mennyt perille. Sättiikö se sinua epäonnistumisesta, käskeekö se väsyneenä ja nälkäisenä suorittamaan lisää? Ja olipa miten vaan, harjoittelu jatkuu.
Sillä koskaan et tule olemaan tässä asiassa valmis. Itsemyötätuntoa ei koskaan ole varmasti liikaa. Itsensä rakastaminen ja hyväksyminen on upea asia ja tuo elämääsi paljon positiivisia asioita, tilanteita ja ihmisiä. Joten kaikki varmasti haluavat olla myötätuntoisempia itselleen. Älä tee tästäkään siis liikaa itsellesi, aloita pienistä tavoitteista. Kuuntelen itseäni, otan omaa aikaa, pysähdyn havainnoimaan sitä miten puhun itselleni, näistä on jo hyvä aloittaa.
Traumaselviytyjä 