Väsymys

Väsymykseni pyyhkäisee ylitseni. Se vie kaiken energian mennessään. Kuin puristaisi kaikki mehut. Taas tämä alkaa.

Olen jo tottunut tähän. Sanonkin usein että vuodessani on kaksi vuodenaikaa, kesä ja talvi ja ne vaihtelee miten sattuu. Kesäaikani on sitä että saan enemmän aikaiseksi. Olen energinen ja iloinen ja puuhailen paljon. Innostun asioista ja olen positiivisempi.

Talviaika on sitä kun väsähtää, kun vaan väsyttää. Se saapuu yllättäen. Kuin ensilumi syyskuussa. Yhtenä aamuna herään väsyneenä. Laahustan kahvinkeittimelle ja juon pannullisen kahvia ja kummastelen etten herää silläkään. Menen lenkille ja jalat on kuin betonia, kävelen kuin suossa. Ajatus takkuaa, on kuin sumussa. Nukuinko todella näin huonosti? Ihmettelen.

En nukkunut huonosti. Se tuli taas. Se saatanan väsymys. Se, joka vie minusta kaiken energian ja innon tehdä mitään. Alan tarkastelemaan kalenteriani. Paljon merkintöjä. Merkkaan kalenteriini kaiken mahdollisen, kahvittelut ja soittelut ystäville, työvuorot, koiran trimmaukset, hammaslääkärit, aamulenkin, venyttelyt, kirjoitusajan, suunnitteluajan ja KAIKEN siltä väliltä. Sitten alan karsimaan. Vaihdetaan tuo kirjoitusaika netflixiin, vaihdetaan tuo suunnitteluaika hitaalle kävelylenkille metsään. Perutaan tuo kahviaika kaverin kanssa ja siirretään tuo tapaaminen tuonne. Ja tehdään tämä ainakin viikolle parille, joskus jopa kuukaudelle, ja pahimmassa tapauksessa usealle kuukaudelle. 

VÄSYTTÄÄ

Väsymys pakottaa minut niin sanotusti polvilleen. En jaksa mitään. Teen vain pakolliset, mitkä on pääasiassa vain se että käyn hoitamassa päivätyöni. Kotihommat lankeaa miehelleni ja ruuanlaittoni on erittäin yksinkertaista. Mies hoitaa senkin suurimmalta osin. Tarvitsen koko perheen tukea pyörittääkseni arkea. Saatan työpäivän jälkeen olla niin väsynyt että kaadun vain sohvalle ja siirryn siitä vasta sänkyyn. Parasta mitä olen tehnyt, oli se kun päätin tänä vuonna vähentää päivätyöni tunteja. Olen ennen ollut kokopäiväinen, mutta nyt päätin vaihtaa osa-aikaiseksi. Ja se on ollut paras päätös ikinä! Jaksan enemmän myös väsymyskausina kun kahdeksan tunnin työpäivä ei aivan kaada minua. Väsyneenä kaipaan kipeästi omaa aikaa. Kipeämmmin kuin muulloin. Silloin minut useimmiten löytää kuulokkeet päästä. En halua olla vihainen tai ilkeä ja ne on tunteet mitä väsymys usein tuo pintaan. Tiuskin ja äyskin ihan tarpeettomasti kotona, joten yritän välttää sitä viimeiseen asti. Se tarkoittaa sitä että joudun eristäytymään enemmän omaan tilaani. Tekemiseni vähenee ja kalenterini tyhjenee.

Ja tämä on minulle ok. Olen tottunut jo siihen. Sitten eräänä aamuna herään intoa puhkuen. Valmiina täyttämään pyykinpesukoneen jo aamusta, ja imuroimaan eteisen hiekat heti kahvikupillisen jälkeen. Minä tiedän. Tästä se taas alkaa, energisempi kausi. Sitten voin lisätä taas kalenteriin enemmän tekemistä, enemmän tapaamisia. Enemmän hikitreenejä ja niin edelleen. Nämä minun kesäaika ja talviaika ei seuraa vuodenaikojen vaihtumista, vaan minulla on ihan omat vuodenajat. Talvi voi siis tulla vaikka keskikesällä.

Hyväksyn sinut sellaisena kuin olet.

Ennen ei tosiaankaan ollut näin. En missään nimessä hyväksynyt väsymystäni. En hakenut siihen koskaan apua ja ajattelin että pitää selviytyä. Kun olin nuori äiti, tämä oli minulle vahingolllista. Olin oikeasti niin väsynyt että välillä mietin hyppääväni parvekkeelta että saisin nukkua. Mutta en koskaan kertonut sitä kenellekkään. Koska olisin ollut heikko. Kukaan äiti ei halua tunnustaa olevansa heikko, väsynyt äiti. On ok puhua väsymyksestä niin että ”onkos vauva valvottanut?” ja ”kyllä sitä väsyneitä ollaan kun vauva valvottaa” Mutta kukaan ei halua tunnustaa että ei pärjää.

Minä halusin olla täydellinen äiti. Halusin vauvalleni kaikkea sitä, mitä minä en saanut. Halusin kivan kodin ja hyvän mielen. Piti tehdä ruokaa ja piti siivota ja olla kaikki tip top. Ja vauva huusi kaikki yöt, ja usein päivät. Vauvalla oli koliikki. Ja itseasiassa kesti kaksi vuotta ennenkuin nukuttiin yksi kokonainen yö, heräämättä kertaakaan. Olin rikki. Olin henkisesti aivan äärirajoilla. Se oli kuin pahin kidutusmenetelmä mitä on. Se että sinun annetaan nukahtaa, ja juuri kun pääset uneen sinut herätetään.

Jos olisin vain myöntänyt sen itselleni, että olen väsynyt. Että en jaksa, tarvitsen apua, se olisi kaikille ollut paras vaihtoehto.

ÄLÄ SYYLLISTÄ 

Nyt kun lapset on jo isompia ja pärjäävät normiaskareissa ilman jatkuvaa valvontaa, on väsymykseni kanssa helpompi elää. Miehen tuki on myös erittäin tärkeää. Se on tärkeämpää kuin mikään muu. Sillä se määrittelee sen syyllisyyden määrän, mitä väsymyksestä muuten tulisi. Ja syyllisyys on yksi vaikeimmista tunteista minkä kanssa joutuu elämään. Joten puolison pitää hyväksyä tämä tilanne, sillä jollei se hyväksy, tilanne käytännössä vain pahenee ja pahenee. Kun väsyttää, ei saa mitään aikaiseksi, sinut tuomitaan tai käsketään ”nousemaan vaan ylös”, tulee syyllisyys ja tunne epäonnistumisesta. Vahva tunne, joka voi viedä mennessään niin että lamaantuu, väsyttää ja niin edelleen. Kierre on valmis. Haitallisesta syyllistämisestä voi jopa tulla itselle vahingollisia ajatusmalleja. Esimerkiksi ” jos makaan sohvalla olen epäonnistuja” tai”Lepääminen on kielletty”, tai muita haitallisia ajatuksia. 

HYVÄKSY ITSESI

Se, että hyväksyt itsesi auttaa paljon. Minua ainakin auttoi. Kun vihdoin päästin irti niistä vanhoista ajatusmalleista, että koko ajan pitää suorittaa ja tehdä. Ja kun puhuin avoimesti asiasta puolisolle. Minulla on se hieno tilanne, että mieheni ei koskaan syyllistä minua tekemättömyydestäni tai levostani, ei koskaan. Hän ei ole koskaan vihjaillut että teen liian vähän, tai että pitäisikö jo tehdä sitä tai tuota. Hän ei koskaan syyllistä minua kotitöistä. Tämä on ollut minulle tärkeää, ja silti miedän kotihommat hoituu. Minä itse olin niin tehokkaasti hoitanut itseni syyllistämisen, että sisälleni on muodostunut ”ruoskija” joka käskee minun siivota. Mutta minä olen hyväksynyt sen, että olen epätäydellinen, erilainen. Minun koti ei ole tip top kunnossa 24/7 , enkä minä jaksa koko vuotta olla sosiaalinen ja tehokas. Kaikilla on sitä, mutta minun ”talvi” kestää joskus kauemmin, tulee joskus useammin ja on pimeämpi kuin useimmilla. Mutta minä hyväksyn itseni tälläisenä, ja niin myös mieheni hyväksyy. 

Täydellisyys on sitä kun hyväksyy oman epätäydellisyytensä

Asioista kannattaa puhua. Sillä puhumisella on sellainen maaginen voima, että silloin voi ymmärtää jotain. Oivaltaa. Sinä itse voit oivaltaa, puoliso voi ymmärtää. Sillä kukaan ei voi ymmärtää toisen tunteita, ajatuksia, ilman sanoja siinä välissä. Joten kerro väsymyksestäsi rehellisesti, älä yritä peitellä. Kerro missä toivot saavasi apua, ja miten koet ja tunnet tämänhetkisen tilanteen itse. Puhu tunteista, ja ajatuksista, mitä puolison sanat tai teot herättää. Kerro siitä miten väsymys saattaa vääristää sinun ajatuksia, miten saatat kokea olevasi epäonnistuja, huono, aikaansaamaton. Kerro miten tärkeää silloin hänen tsemppaava läsnäolo on. Kerro mitkä lauseet eivät vie sinua eteenpäin, kuten ”Kyllä sä rakas pystyt, nouset vaan ylös” ei tässä tilanteessa ehkä olekkaan hyväksi. Puhukaa ja sopikaa arjen käytännön asioiden hoitamisesta yhteisesti.

RUTIINIT

Muista että ylläpidät rutiineja myös silloin kun olet väsynyt. Perusasiat kannattaa hoitaa. Eli se tärkein: Nukkuminen. Älä nuku liikaa, sillä se pahentaa tilannetta. Nuku siis sinulle sopiva määrä, 8h on se yleisin tarpeellinen unentarve. Herää joka aamu samaan aikaan vaikka saisit nukkua viikonloppuisin kauemmin. Silloin rytmi pysyy yllä ja varmemmin ei tule nukuttua liikaa. Syö säännöllisesti hyvää, terveellistä ruokaa. Sillä vaikka kroppa huutaa rasvaa ja sokeria (mä voisin elää tän kauden vehnäjauholla , voilla ja sokerilla) niin yritä hillitä ja syödä hyvä, lämmin ateria pari kertaa päivässä. 

Ja muista:

Se menee ohi. Se menee ohi niinkuin talvi menee kevään tieltä, niinkuin sadepilvet lipuu kaupungin yli. Yhtä varmasti kuin se, että aurinko nousee huomen aamullakin, vaikka pilvien takanakin, yhtä varmasti sinä pääset tämänkin yli.