Tutti

Käytiin terapiassa rosen käyntiä läpi. Käytiin läpi myös kaikkia takaumia mitä on tullut. Muistoja mitkä on pulpahdellut pintaan. Tuntuu että muistan koko ajan enemmän ja kiivaampaan tahtiin. Muistoja syöksähtelee tajuntaani milloin missäkin tilanteessa. Voin usein huonosti kun ne tulee. Yritän pitää kirjaa kaikista muistoista mitä satelee, yritän muistaa. Välillä haluaisin pitää taukoa, olla hetken muistamatta mitään. Olla tauolla, lomalla. Olla vain tässä ja nyt. Unohtaa kaikki. Mutta se ei onnistu, ei enää.

Kuvailin huonetta missä hyväksikäyttö tapahtui terapeutilleni, ja yllätyimme molemmat miten selkeästi sen asunnon muistan. Muistan pohjapiirroksen hyvin tarkasti, muistan missä ulko-ovi sijaitsi, missä sänky, ja millainen keittiö oli. Muistan myös pihapiirin, talon värin. Ulkona olevat tuoksut. Talvisen sinisen kajon, kesäisen valon. Äitin nahkatakin tuoksun kun olin hänen sylissään tullessamme jostain. Samalla kun kertoilin, tajuntaani syöksähti uusi muisto aivan puskista.

Minulla oli tutti. Äiti oli sanonut että tutista on päästävä eroon ja leikkasi tuttiosan pois ja heitimme sen roskiin. Tuttia tuli kuitenkin ikävä ja hain sen roskiksesta ja jouduin puremaan tutin tynkää että se pysyisi suussani.

Sitten tajuntaani iski hammaskipu. Minulla on tässä vuoden sisään ollut aika ajoin hammaskipua. Sellaista että molempiin hammasriveihin särkee ja kauttaaltaan, suurin kipu on etuhampaissa.Välillä sen mukana on tullut tunne tai ääni joka kuulostaa/tuntuu kuin pureksisi pehmeää muovia, sellainen vingunta. Luulin että hammaskipu johtui lääkityksestä, silloin kun ne alkoivat, mutta nyt yli puoli vuotta ilman lääkitystä olleena, kipu saapui taas noin kuukausi sitten. Silloin ei tullut tuota muovin ääntä, tai siis tunnetta.

Nyt täytyykin tarkkailla kun kipu seuraavan kerran iskee että mitä olen tehnyt, lukenut tai katsonut ennen sitä. Täytyy alkaa pitämään myös unista hiukan kirjaa. Eräässä toistuvassa painajaisessa kaikki hampaani putoavat yksi kerrallaan tai niissä on jotain vikaa, ovat mädäntyneet tai muuta.

Joskus minulle tulee sellainen omituinen olo että suuni on täynnä jotain mönjää, samantapaista kun hammaslääkärissä laitetaan suuhun kun otetaan muotit, sillä on joku omalaatuinen hajukin mutten osaa sitä selittää. Se olo tulee vain harvoin mutta en tiedä mikä sen laukaisee.

Päänsärkyä ja painajaisia ollut nyt taas aika tiuhaan.. voi olla että trauma on taas aktivoitumassa.

Edit tähän päivään. Tämä aika oli jotenkin sumuista näin jälkikäteen katsottuna. Aivan kuten kirjoitin, että haluaisin olla vain tässä ja nyt, niin sitä en varmasti silloin ollut. Elin pääasiassa terapialle ja työlle. Kaikki voimavarani menivät noissa hetkissä vain siihen että jaksoin. Että jaksoin päivästä toiseen niitä takaumia, ja että urheana jaksoin mennä töihin. Olla kuten kaikki muutkin ihmiset. Töissä pystyin unohtamaan prosessini. Yleensä. Töissä keskityin työhöni, koin olevani hyvä siinä mitä tein, joten nautin myös siitä. Töissä pystyin luomaan järjestystä, asettelemaan konkreettisia asioita järjestykseen ja siitä tuli tunne että kaikki järjestyy. Ulkoistin itseni töihin mennessäni. Kaikki energia menee sellaisen ”pinnallisen ihmisen” ylläpitämiseen. Pinnallisella tarkoitan sitä että se oli kuin kuori, hymyilevä iloinen asiakaspalvelija. Sellainen joka oli elänyt onnellisen lapsuuden, onnellisessa perheessä. Tai no, edes normaalissa. Kävi töissä ja hoiti perheen, työt, harrastukset ja niin edelleen.

Minä koin olevani vain rikki. Palasiksi revitty. Pilalla. Yritin vain urheasti selviytyä arjesta. Koska niin kuuluu tehdä. En uskaltanut tunnustaa olevani hajalla, en edes itselleni. Sillä silloin kaikki olisi romahtanut. En olisi enää jaksanut ylläpitää sitä kaikkea ja olisin mennyt hajalle. Minulla oli suuri tarve olla kunnossa, yhteiskuntakelpoinen. Minun piti kaiken tämän keskellä olla hyvä työntekijä, hyvä äiti lapsilleni, hyvä vaimo miehelleni. Ja joka päivä epäonnistuin hieman. Sillä en jaksanut, olin niin väsynyt. Kotiin tulin vain sohvalle, zombiena. Tai suoraan nukkumaan.

Sillä pelko osastolle joutumisesta uudestaan oli suuri. Ajattelin että jos vain oikein kovasti näitä palasia pidän käsissä, korjaan ja seuraan tilannettani oikein herkällä korvalla, onnistun pysymään järjissäni.

..päiväni on kuin yksi loputon yö, missä aamu ei valkene lainkaan..