Välillä huomaan ylilkuormittuvani. Olen varmaan aina ollut tälläinen, mutta vasta nyt tunnistanut ja myöntänyt tämän itselleni. Olen aina ollut erittäin sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut. Minulle on yleisesti ollut helppoa tutustua ihmisiin ja jutella kaikkien kanssa.
Nyt olen kuitenkin huomannut että tälläisten tilanteiden jälkeen haluan kadota johonkin kuplaani. Sain viime vuonna vastamelukuulokkeet joululahjaksi mieheltäni, ja ne on parasta mitä tiedän! Kun tuntuu että nyt alkaa olemaan liikaa, vetäydyn yksin makuuhuoneeseen ja laitan kuulokkeet korville. Saatan katsoa jotain, tai lukea. Välillä saatan vain kirjoitella, jonkun meditaatiomusiikin soidessa kuulokkeista.
Yleensä siivoan kuulokkeiden kanssa, sillä siivoaminen jostain syystä saa tunteeni pintaan. Ja koska tunteet joita siivous nostaa, eivät yleisesti ole mitenkään positiivisia, vetäydyn kuulokkeiden suojiin. En halua levittää pahaa oloani ja ärtymystä muihin. Aina se ei onnistu. Ennen minä siivosin kuin kahjo, siivosin vimmalla, raivolla. Olin vihainen kaikesta sotkusta muille, äksyilin ja tiuskin. Saatoin jopa huutaa. Nykyisin tunnistan tämän hirviön joka minusta nousee silloin. Laitan kuulokkeet korville ja katoan. Käyn tunteet läpi itsessäni.
Pitkien sosiaalisten tilanteiden jälkeen saatan olla niin kuormittunut että alan kotiin tultua itkeä. Minulla on paha olla ja haluan vain olla yksin. En kestä mitään kovia ääniä tai keskustelua. En kestä kosketusta, enkä halua kenenkään seuraa. Haluan olla yksin. Paha olo on kokonaisvaltainen, se on kuin viha ja suru yhtäaikaa. Tunne on kuin olisi jollain tavalla sähköistynyt kaikesta, pienikin ääni, sana, kosketus, rikkoo sen ja se sattuu. Aivan kuin saisi sähköiskun. Yleensä katson silloin jotain hömppää, vaikka frendejä. Sopivan letkeää, aivotonta kivaa. Siitä tulee pikkuhiljaa hyvä mieli, ja se valuu hiljalleen koko kehooni. Tähän vielä päälle kunnon yöunet niin seuraavana päivänä olen taas valmis mihin vain.
Itselleni tämän asian myöntäminen on ollut helpottavinta. Ja tästä asiasta läheisteni kanssa keskustelu. Mieheni tietää jo, että tiettyjen tilanteiden jälkeen tulen kotiin viltin alle, kuulokkeet korviin. Kotona tiedetään jo, että kuulokkeet päässä minun yleensä annetaan olla rauhassa.
Mieheni tietää myös että olen kosketukselle välillä todella herkkä. Minä olen meidän parisuhteessa se joka säätelee kosketuksen määrää. Minä tulen kainaloon kun haluan, minä halaan silloin kun haluan. Minua ei koskaan torjuta. Minä en haluaisi koskaan myöskään torjua toista, ja koska se tälläisessä tilanteessa tulisi eteen, on todella helpottavaa että minä säätelen kosketusta. Meille tämä on toiminut aina. Meidän välillä on hellyyttä ja läheisyyttä molempien mielestä.
Traumaselviytyjä 