Menin lauantaina naimisiin =) Häät olivat pienet ja kauniit. Olin stressannut lauantaita aivan valtavasti, enkä voinut jakaa ahdistustani kenenkään muun kuin mieheni kanssa, sillä kukaan vieraista ei tiennyt että aiomme mennä naimisiin. Kaikki vieraat tulivat vain tupareihin.
Stressi oli aivan valtava ja kun itse tapahtuma alkoi, tärisin kauttaaltaan. Hyvä että kukkapuska pysyi kädessä. Kun katsahdin vieraita jotka olivat jo siinä vaiheessa niin liikuttuneita että itkivät, aloin itsekkin parkumaan.
Kaikki meni todella hienosti ja olin stressannut aivan turhaan. Vieraat pitivät tarjoiluista ja vaikka kuinka pelkäsinkin, niin kaikki tarjottavat riittivät todella hyvin. Menimme siis kotona naimisiin.
Seuraavana päivänä mulla olikin sovittuna terapia aika. Siellä kerroin ahdistuksestani ja käytiin hiukan stressinpurkua läpi. Kun ihan varmaa ei ole, onko ahdistukseni pysyvä olotila, vai vaan häistä johtuvaa stressaamista. Mieheni on osannut ottaa taas kerran tilanteen niin lunkisti ja on osannut rauhoitella minuakin hienosti. On siinä vaan mahtava ihminen mun vierellä ❤ Onneksi minulla alkoi nyt lomakin, niin saan kuulostella itseäni aivan rauhassa…. liiankin rauhassa, sillä minulla ei ole mitään lomasuunnitelmia.
Terapeuttini kanssa ollaan keskusteltu siitä, että minulla on kehityksellinen trauma vielä seksuaalisen hyväksikäyttötrauman lisäksi. Hyväksikäyttö ja huono lapsuus, mahti yhdistelmä. Ei ihme että on tiloja ja oloja ja ahdistusta.
Istuin penkissä ja keskityin vain hengitykseeni, palauttelin ahdistuksen mieleeni ja kuulostelin missä se tuntuu, tuntuu rinnassa pistävänä ja puristavana. Samoin pääni tuntuu painavalta. Sen jälkeen päästettiin ahdistuksesta irti ja laskettiin se pois, keskityttiin taas hengitykseen ja sen kuuntelemiseen. Kun otin ahdistuksen vastaan tuli todella surullinen olo, kyyneleet tuli pakosta silmään sillä tajusin ahdistuksieni vahvuuden. Ja tarkoitan nyt juuri niitä aamuahdistuksiani.
Terapeuttini sanoi että aamuahdistus johtuu luultavasti siitä että kehoni on rentoutuneessa tilassa yön jäljiltä, ja kun herään, kroppa tajuaa että olen rentoutunut. Koskaan ei saa olla rentoutunut, vaan täytyy koko ajan olla valmiustilassa siihen, että jotain pahaa tapahtuu. Aivan kuten lapsuudessani. Olisin varmaan osannut säädellä itse niitä tilojani jo lapsena, jos minua olisi lohdutettu. Millaista olisi ollut, jos olisikin halattu ja sanottu että ei ole mitään hätää?
Kirjoitettu 2015 kesällä
MIKSI AHDISTAA?
Ja takaisin tähän päivään. Ahdistustaan kannattaa tunnustella, kuulostella. Mistä tämä oloni johtuu. Onko tällä jokin tarkoitus. Usein tälläisillä olotiloilla on ainakin joskus ollut jokin tarkoitus, jopa suojaava tarkoitus. Ahdistukseni on suojannut minua lapsena olemaan valppaana. Hereillä. Aistit herkkänä kuuntelemaan, näkemään. Olemaan valmiina juoksemaan karkuun, tai auttamaan äitiä. Minulle olojeni tarkkailu on lisännyt ymmärrystä itseeni. Ei ihme että olen ahdistunut. Minä ehkä ymmärrän itseäni, olen hieman armollisempi. Pääset lukemaan mindfulness eli rentoutumisohjeeni tästä
Traumaselviytyjä 