Normaali

Nyt on muutto ohi! Mä olenkin eri taitava muuttaja, sillä muuteltiin jo mutsin kanssa ainakin sata kertaa koko lapsuuteni aikana. No, ainakin niin monta kertaa että laskuissa en koskaan pysynyt.

Muuttaminen on ollut joskus kivaa, nyt ei oikeastaan ole. Lapsuudessa muuttaminen oli uuden alku. Sain taas olla kuka halusin, millaisella tarinalla halusin. Enää ei tarvinnut hävetä jos joku koulukavereista oli nähnyt äidin baarin terassilla kännissä. Nyt oli uusi alku, puhdas pöytä. Tahraton lapsuus ja täydellinen äiti. Sain nopeasti kavereita koska olin puhelias ja energinen. Sellaisia muutot lapsuudessa olivat. Mukavia. Nykyisin muuttaminen ei enää ole kivaa. Kamalasti pakkaamista ja asioiden selvittelyä ja hoitamista. Nytkin stressasin aika huolella koko muuton ajan, ja jo sitä ennen! Mihin mikäkin pitää pakata, mihin pakkasin vessapaperit, mihin kuorimaveitsen? Ehtiikö kaikki pakata ennen muuttopäivää, mites siivous? Mutta suurin huoli eskaloitui selkeästi tähän: Ehtiikö kaikki tavarat viedä ennen kuin pakettiauton palautus on? Stresssin sitä ihan kamalasti! Oikeasti me oltiin jo huomattavasti paljon aikaisemmin valmiita kun pakun palautus edes oli. Ehdittiin jopa shoppailla uusia huonekalujakin siinä välissä!

Tänään suurin osa tavaroista on jo omilla paikoillaan ja vain pari hassua laatikkoa on enää purkamatta. Uusi koti on ihana ja olen nukkunut todella hyvin. Ainoa asia mikä stressaa, on huomenna alkavat duunit.

Tänään on virallisesti viimeinen sairaslomapäiväni ja huomenna aloitan työt kokopäiväisesti. Oli ihan hauskaa käydä pari viikkoa töissä vain neljä tuntia/päivä. Olen selkeästi jo parempi vointinen kuin muutama hassu kuukausi takaperin. Huominen vain jännittää,että miltä kokopäiväisenä olo taas tuntuu. Olla normaali. Miltä tuntuu olla normaali? Näkyykö se? Mikä on normaali?

Tuleeko minusta joskus normaali vai mitä se edes on? Voinko edes olla sit, vai onko se jotain sellaista mitä minusta ei koskaan voisi tullakkaan? Tai onko se sellaista mitä kuuluisi haluta..

On ollut kyllä ilo olla taas asiakkaiden kanssa tekemisissä, eikä ole enää ollut yhtään sellainen olo että kaikki uudet ihmiset vain pelottaa. Enää en pelkää edes niin paljoa liikkua busseilla kuin aikaisemmin. Ja meillä on aivan mahtava työporukka ja voin aikuisten oikeasti sanoa että tykkään heistä, ja työstäni.

Mahtava olo tällä hetkellä muutenkin. Jotenkin tasapainoinen. Tasapainoinen ihminen on se mitä haluaisin olla. Ennemmin kuin ”normaali” .

Kirjoitettu toukokuu 2015