Huolivapaalla

Ollaan muuttamassa uuteen kotiin ja kun mielessä on maalarinteipit ja hionta, ei paljon huolet paina. Eilen saatiin pohjamaalaus valmiiksi ja tänään saatiin keittiö ja kodinhoitohuone maalatuksi. Tykkään väristä todella paljon.

Parasta tässä remontissa on tosiaan se, että silloin en mieti yhtään mitään. On pakko keskittyä omaan kädenjälkeensä eikä mihinkään muuhun. Samoin tein kun tulin kotiin aloin miettimään erilaisia sisustusratkaisuja ja maalaus asioita. Niin rentouttavaa miettiä jotain ihan muuta kuin omia muistoja, takaumia ja muita hajoittavia asioita.

Tämä on kuin olisi huolivapaalla, lomaa stressistä, ahdistuksesta. Ehkäpä tämän remonttiprojektin jälkeen voisin ottaa itselleni jonkun harrastuksen missä voisin laittaa aivot aina hetkeksi narikkaan. Purkaa stressiä sillä. Haluaisin maalata tai piirtää mutta minua ei siunattu sillä lahjakkuudella, ja koska olen itseni ruoskija, ei mikään oma tekemäni ole kyllin hyvää. Tulisi vain paljon rypisteltyjä papereita.

Olen viime aikoina myös virkannut ja neulonut. Se on rentouttavaa. Ainut huoli näissä aloituksissani on se etten saa mitään oikeasti loppuun tehtyä. Olen innokas aloittamaan vaikka mitä, mutta saakelin huono tekemään mitään pitkäjänteisesti. Tälläkin hetkellä on jättimäisen päiväpeiton virkkaus ja säärystimien neulonta kesken.

Millä tavalla saisin jotain pitkäjänteisyyttä taottua itseeni, vai tulenko ikuisesti olemaan se, joka jätti kaiken kesken?

Kirjoitettu toukokuussa 2015

Edit: Jos samaistut tekstiin kysyn sinulta kysymyksen, miksi sinun pitäisi saattaa kaikki loppuun? Miksi joitain asioita ei voi vaan jättää kesken? Kuten se päiväpeitto? Miksei joskus voisi vaan hyväksyä sitä tosiasiaa, että parisängyn päiväpeiton virkkaaminen ei ehkä ole sinun juttusi? Miksi pitäisi siitäkin ruoskia itseään. Ja kyllä, joku harrastus missä aivot saa laittaa narikkaan on ehdottomasti sinulle hyväksi. Meille jokaiselle on. Ja vaikka ajattelet itsestäsi ettet osaa maalata, niin onko se oikeasti sinun mielipide, vai jonkun muun sinuun istuttama? Ja jos on sinun, niin mitä sitten vaikket osaa. Jos aloittaisi jostain, vaikka rypistelisikin kaikki, kunhan sinun ajatukset hetken on jossain muualla . Tai siis juuri siinä hetkessä, siinä siveltimen tai kynän viivassa. Ei missään muualla. Sillä jokainen hetki minkä olet täysin läsnä, on sinulle hyväksi. Miksi minussa on tämä tunne, oli se sitten turhautuminen tai suuttumus. Tai ehkä hyvä mieli. Jo pelkkä tunteiden havainnoiminen on hyväksi. Kun suuttuneena rypistät sen ”epäonnistuneen” piirrustuksesi, pysähdy havainnoimaan tunnettasi. Kysymään itseltäsi, miksi tunnen näin. Tai mikä tämä tunne on ja missä kohtaa minua se tuntuu? Minkä värinen se olisi jos sillä olisi väri, tai muoto?