Mulla oli kaksi englanninspringerspanielia. Toinen koirista oli minun ja toinen isäpuoleni. Olin ehkä maailman onnellisin kun sain kaksi koiraa kerralla! Jopa koulukaverit saapui pitkän matkan takaa katsomaan koiriani. Minulla oli omakotitalon pihalla aikaa ja lääniä leikkiä koirieni kanssa. Koulutus jäi minun vastuulleni ja ala-asteikäisenä en todellakaan handlannut sitä.
Koirat siis teki mitä huvittaaa ja usein heillä oli tapana karkailla. Joskus niitä haettiin jopa autolla, kun ehtivät niin kauas. Kännissä tietenkin, ei siellä korvessa ollut poliiseja saatikka puhallusratsioita.
Tämän takia koirille piti rakentaa häkki jossa he vietti sen ajan kun minä en niitä pihalla leikittänyt. Aitaus oli suuri ja huolella rakennettu, siellä oli myös koirankoppi minne molemmat mahtui.
Meillä kävi usein isäpuoleni kaveri joka kävi usein metsällä. Hänellä oli joku metsästyskoira, mutta rotua en muista. Yhtenä päivänä tämä mies sitten tuli kännissä meille koiransa kanssa ja meinasi metsälle lähteä. Aika fiksuja ne koiratkin on, sillä tämä yksilö ei lähtenyt pihasta sitten millään.
Ukko huusi naama punaisena turreansa vittuperkelesaatanan säestämänä, mutta koira ei liikkunut. Ei sitten senttiäkään. Ukolla paloi hihat sitten aivan täysin ja se posautti sillä metsästysaseellansa koiransa siihen meidän koirien aitauksen viereen.
Kirjoitettu toukokuussa 2015
Traumaselviytyjä 