Tänään olen miettinyt sitä kuinka hullu mä sit olenkaan? Kysyin mieheltäni että jos mut diagnosoidaan ihan hulluksi, ethän sä jätä mua? Nauratti ehkä itseänikin koko ajatus, koska siinähän vaan paljastuu tää mun suurin pelko, että mut hylätään.
Hullu?
Juttelu ystävän kanssa antoi perspektiiviä taas elämään. Kyllä mä selviän. Kyllä me selvitään. Aurinko paistaa ja vaikka se tuo myös mukanaan mörköjä, silti me selvitään. Kuka tuolta peilistä mua katsoo? Mitä se tuntee sydämessään? Millainen mä oikeasti olen ja muutunko mä? Tuntuu että pää kuplii kaikista näistä kysymyksistä. Aivan kuin olisin saanut aivot ja nyt pitää ratkaista kaikki mysteerit. Miettiä elämääni, parisuhdettani, ystävyyssuhteitani. Nitoa kaikkea yhdeksi kokonaisuudeksi.
Kuka sä olet? Kuka mä olen?? Tiedänkö mä kuka mä oikeasti olen. Mihinkähän tää kaikki menee, ja millaista mun kasvu vielä tulee olemaankaan. Ehkä tässä on ne meikäläisen oppivuodet. Tulen varmasti hurjasti kasvamaan terapian edetessä. Mua hiukan mys pelottaa millainen ihminen musta sitten tulee.
Mutta toivottavasti parempi ihminen. Parempi äiti. Parempi puoliso, vaimo. Ystävä. Muutosta kaipaan ja silti pelkään. Miten mun sseksuaalisuus, miten se tulee muuttumaan kun käsitellään traumaa? Kun kaivetaan kaikki se paska auki? Entä jos mä sulkeudun totaalisesti? Alan vihaamaan kaikkia? Kaikkea?
Paljon kysymyksiä eikä vielä yhtään vastauksia. Ainakaan vielä. Ja oikeasti mua ei kyllä yhtään naurattanut tuo kysymykseni miehelleni. Vaan pelotti aivan saatanasti.
Kirjoitettu Huhtikuussa 2015
Tuki ja turva
Tärkeintä mulle oli se että mieheni oli tukena. Kertoi että kyllä me tästä selvitään, yhdessä. Vaikka välillä hajotti ja epäilytti kun hän sanoi että kaikki selviää, tuntui se välillä siltä oljenkorrelta mihin mä olin ripustautunut. Se oli se toivo mikä eli koko nuo synkät ajat. Miehelläni oli koko ajan jalat tukevasti maassa eikä hän koskaan lähtenyt kauhistelemaan tai suurentelemaan tilanteita, sillä hän varmasti tiesi etten olisi kestänyt sitä. Joka päivä hän kysyi missä mennään, mitkä fiilikset ja koin että hän välitti ja oli kiinnostunut.
Edit tähän hetkeen: Olen sanonut useasti että hulluksi tulo oli parasta mitä minulle on tapahtunut, sillä siitä alkoi eheytyminen. Ilman tämän kaiken läpikäymistä en olisi tässä tilanteessa missä nyt olen. Lue kirjoitukseni psykoosista.
Traumaselviytyjä 