Muistan mummolan rappuset, ne harmaat ja auringossa lämmenneet. Istun rappusilla ja nojaan polviini. Tutkin täydessä työntouhussa olevia muurahaisia vanhojen lautojen raoissa. nenääni tuoksuu kesä ja aamukasteen kostea nurmikko.. Mummon herkkupuuroa vatsa täynnä, se on jo tuntikausia ennen heräämistäni laitettu puuhellalle hautumaan.
Mummo touhuaa tuvassa omia hommiaan, käy välillä kaivolla vettä hakemassa ja minä kipitän perässä. Mummo pelottelee kaivomörköllä. Jos kaivoon kurkistaa, nappaa kaivomörkö ikiajoiksi.
Siellä vietän kesäni, mummon kanssa pestään ulkona pulsaattorikoneella pyykkiä. Valkoiset lakanat liehuu tuulessa ja ihana pesuaineen tuoksu leviää pitkin saunan taustaa missä pyykkäminen tapahtuu. Siellä paistaa aurinko ja tuoksuu kesä ja niin vitivalkoisia lakanoita en ole sen jälkeen koskaan nähnyt.
Se on turvapaikkani. Mummolan rappuset. Siellä oli hyvä ja turvallinen olla. Sinne minut mielellään laitettiinkin pois jaloista koko kesäksi, että äiti ja isäpuoleni sai ryypätä rauhassa. Siellä ei tarvinnut pelätä.
Siellä ei tarvinnut katsoa kun äitiä pahoinpideltiin. Siellä ei herätty yöllä puukkohippasille, saati siihen yksinäisyyteen kun porukat oli lähtenyt baariin. Siellä elin lapsen, normaalin lapsen elämää.
Mummo, sinua minä ikävöin. Ja turvapaikkaa, mummolan harmaita rappusia
Traumaselviytyjä 
2 vastausta artikkeliin “Turvapaikka”