” Heräsin aamulla järkyttävään ahdistukseen. Pumppu hakkasi rinnassa niin että ajattelin sen kohta räjähtävän korvista ulos. Keitin kupin kahvia ja ajattelin kenelle kehtaan näin aikaisin aamulla soittaa!? Pakko soittaa jollekkin!
Onko täällä maapallolla enää ketään? Räjähtikö ydinpommi yöllä? Olenko ainoa elossa? Jäänkö yksin? Näistä kysymyksistäon jotkut aamuni tehty. On pakko soittaa jollekkin ja jutella. Jutella siksi että puhuminen rauhoittaa. Kevyet puheenaiheet rauhoittaa, silloin kaikki on hyvin. Silti ei puhuta siitä mitä tunnen täällä pinnan alla. Pyyhitään se tuonne maton alle. Ei puhuta että olen hädissäni, pelokas ja surullinen. Ei puhuta niin sitä ei silloin ole olemassa. Pääasia että puhut, voin kuunnella sinua. TIedän silloin että täällä on joku muukin kuin minä.”
Tämä yksinjäämisen pelko on isketty minuun jo lapsesta. Kun oli niitä öitä kun heräsin kesken unien ja huomasin olevani aivan yksin, ketään ei ollut kotona. Aamulla saatoin herätä hädissäni onko äiti edes elossa? Onko se selvinnyt pahoinpitelystä? Onko se juonut itsensä hengiltä?
”Oon ystävä mustelmien, tarpeeksi niistä saa mä en. Siks vaiks sun kans leikkimään, ei jäis hai tai härkäkään. Täs oon taas ilman kypärää.” Chisu-Sabotage
Tuo pelko on vahva. Ja monesti sen mukana tulee toinen tunne, kuka olen? Taas irrallaan, yksin, pois joukosta ajelehtinut. Saanko ketään puhelimeen? Yleensä kriisien kohdatessa koen olevani aivan yksin. Totaalisen yksin: Se on selvää etten ole yksin , minulla on perhe ja ystävät ja sukulaiset mutta silti koen olevani aivan yksin. Koen ettei minulla ole juuria eikä kiinnittymispistettä.
Olen vannottanut miehelleni ettei koskaan, KOSKAAN saa poistua kotoa niin että mä nukkuisin. Minut on herätettävä, joka kerta. Muuten saan paniikkikohtauksen. Ja tunnollisesti mies on sen hoitanut. Vaikka herää töihin ennen kukon laulua. Ja se ei riitä että saan pusun poskelle ja moikat, mun on oikeasti herättävä niin että olen täysin tietoisessa tilassa.
Maadoitus
Jos sinä tai läheisesi kärsii posttraumaattisesta stressireaktiosta ja trauma on aktivoitunut, suosittelen opettelemaan maadoituskeinoja. Miten voisit maadoittaa läheisesi tähän päivään silloin kun trauma tempaisee mukaansa johonkin toiseen aikaan ja tapahtumaan. Meille se oli paljaan vatsan silitys. Samalla voi kertoa että nyt tässä hetkessä ei ole mitään hätää. Voi kertoa mikä päivä nyt on ja toistaa että tässä hetkessä ei tapahdu mitään pahaa. Maadoitukseen voi toimia myös joku esine, kivi tai koru tai nalle tai mikä vaan mikä tuo turvallisuuden tunteen. Voi myös yrittää tehdä läsnäoloharjoitusta, käydä läpi kehon eri osia, miltä ne tänään, tässä hetkessä tuntuu. Mitään ei tarvitse muuttaa, voi vain tarkkailla. Tämä sama toimii myös hyvin paniikkikohtaukseen.
Voit lukea lisää maadoituksesta tästä ja voin kirjoittaa esimerkiksi hengitysharjoituksista myöhemmin.
Traumaselviytyjä 